Haku
Viitteet 1211-1220 / 2327
Pedagoginen puuhaessu-Taikaessu- : alle 3-vuotiaan lapsen osallisuuden mahdollistaja
(2019)
Vuoden 2018 varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa lapsen osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat keskeisiä arvoja kaikessa varhaiskasvatuksen toiminnassa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan osallisuutta ...
Toimintamallin luominen perheväkivaltatapauksiin Hyvinkään kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa
(2019)
Hyvinkään kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa oli havaittu, että perheväkivaltatapausten seuranta ja perheenjäsenten auttaminen oli hajallaan eikä selkeää toimintatapaa ollut määritelty. Tässä opinnäytetyössä tavoitteena oli luoda malli siitä, kuinka toimitaan, kun joku sosiaali- ja terveysalan työntekijä havaitsee perheväkivaltatapauksen perheessä. Kehitystehtävänä on luoda yhdessä työryhmän kanssa uusi malli perheväkivaltatapausten tullessa ilmi. Tutkimuskysymyksenä on, kuinka saadaan perheväkivaltatapaukset ohjattua sellaiseen käytäntöön, että niissä osallisena olevat lapset ja aikuiset saadaan riittävän tuen piiriin ja että perheen tilanne säilyy seurannassa.
Menetelmänä mallin tekemisessä käytettiin prosessin kuvausta. Menetelmä perustuu Lean ajattelumallin mukaiseen prosessien kehittämiseen ja yhteisen näkemyksen luomiseen vallitsevasta tilanteesta ja halutusta toimintatavasta. Menetelmä osallistaa prosessissa osallisena olevat ihmiset eri funktioista miettimään yhteistä ongelmaa ja päättämään tavoitteet ja toimintatavat tulevaisuudessa.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa käsitellään Leanin perusteita ja erityisesti sen soveltamista sosiaali- ja terveysalalla. Lean tarjoaa yksinkertaisia työkaluja toiminnan parantamiseen. Se perustuu kaikkien prosessissa työskentelevien osallistumiseen prosessin kehittämiseen.
Opinnäytetyön tuloksena syntyi toimintamalli, jossa on määritelty vastuu asiakasprosessin seurannasta, aikarajat ja käyntikertojen lukumäärät, kun työntekijä havaitsee väkivaltatapauksen perheessä. Mallin kehittämisen perustana on ollut lapsen huomioiminen prosessissa ja erityisesti on haluttu korostaa sitä, että lapsi on aina kokijana perheväkivallassa, vaikka hän ei itse olisikaan sen kohde.
Mallin läpikäynnin yhteydessä käydyssä keskustelussa malli koettiin yksikertaiseksi ja toimivaksi. Kaikki paikalla olleet työntekijät kokivat voivansa sitoutua siihen. Menetelmänä prosessikuvausta pidettiin toimivana ja erityisesti pidettiin sen tuomasta mahdollisuudesta avoimeen keskusteluun. Tämä projekti osoitti, että Leanin työkalut ovat käyttökelpoisia myös sosiaalialalla. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kun otetaan käyttöön näin isoa toimintatavan muutosta, kaikki organisaatiossa työskentelevät tarvitsevat koulutusta sen käyttöönottoon....
This thesis has been made together with the Social and health services of Hyvinkää city. The objective with the thesis was to create a mode of operation when there has been a domestic violence situation. These situations can come to light in many...
This thesis has been made together with the Social and health services of Hyvinkää city. The objective with the thesis was to create a mode of operation when there has been a domestic violence situation. These situations can come to light in many...
Sukupuoleltaan moninaisten lasten kohtaaminen: Minä näen sinut -koulutus ammattilaisille
(2019)
Tässä opinnäytetyössä tavoitteena oli parantaa ammattilaisten valmiuksia kohdata sukupuoleltaan moninaisia lapsia ja nuoria; näin syntyi Minä näen sinut- koulutus, joka sisälsi niin alan viimeisimpiä tutkimustietoja, kuin ...
Opas nuorten tunne- ja sosiaalisten taitojen tukemiseen sekä mielenterveyden edistämiseen
(2019)
ammattilaisten käyttöön. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry:n ja nuorisoalan osaamiskeskus Vahvistamon kanssa. Oppaassa hyödynnettiin toiminnallisia menetelmiä, ja sen harjoitukset jaettiin kolmeen eri kategoriaan, joita olivat...
Helsingin kaupungin asunnottomien palvelut työntekijöiden näkökulmasta
(2019)
Opinnäytetyömme on toteutettu yhteistyössä Vivo ry kanssa. Vivo ry on kolmannen sektorin järjestö, joka järjestää Helsingissä asunnottomille erilaisia palveluita, esimerkiksi Hermannin hätämajoitusta, joka on tilapäismajoitusta ...
Huolen tunnistamisen malli Kelan pääkaupunkiseudun asiakaspalveluyksikössä
(2019)
Vuoden 2017 alusta lähtien perustoimeentulotuen käsittely siirtyi kunnilta Kansaneläkelaitokselle. Toimeentulotukea on pidetty yhtenä sosiaalityön muodoista. Toimeentulotuen Kela-siirron myötä osa asiakkaista ei enää ohjaudu ...
Varhaiskasvatuksen opettajien kokemukset kirjallisista töistä
(2019)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuoda Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuksen hallinnolle tietoa varhaiskasvatuksen opettajien kirjallisiin töihin liittyen. Tarkoituksena oli myös löytää keinoja varhaiskasvatuksen kehittämiseen ...
Esiopetuksen vuoden 2016 opetussuunnitelma työkentällä
(2019)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten uusi esiopetuksen opetussuunnitelma on jalkautunut käytäntöön Uudenmaan kunnassa. Tavoitteena oli kartoittaa työkentän tilannetta esiopetuksen suunnitelman toteuttamisen ...
Kuvitetut laulukortit monikulttuuristen lasten kielen kehityksen tukena
(2019)
tekemiseen sekä kehittää menetelmä varhaiskasvatukseen sopivaksi. Kehitystyö tehtiin kolmena toteutuskertana yhden Espoossa sijaitsevan monikulttuurisen ja pedagogisesti vahvistetun esiopetusryhmän kanssa. Tämä on toiminnallinen opinnäytetyö, jossa...
education. The development work was carried out on three implementation rounds with one multicultural and pedagogically confirmed preschool group in Espoo. This is a functional thesis that utilises elements of constructive research and service design...
education. The development work was carried out on three implementation rounds with one multicultural and pedagogically confirmed preschool group in Espoo. This is a functional thesis that utilises elements of constructive research and service design...
”Mun Tarina” : Tyttöjen kokemuksia luovan toiminnan ryhmään osallistumisesta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2019)
, naisille ja sellaiseksi itsensä kokeville. Opinnäytetyö toteutettiin osana jalkautuvan monikulttuurisen tyttötyön Sorella-kehittämishanketta. Sorellan toiminnan tarkoituksena oli kehittää eri kulttuuritaustoista tuleville tytöille ja nuorille naisille...
The aim of this functional thesis was to plan and execute a Mun Tarina (My story) group that was based on creative methods in co-operation with Espoon Tyttöjen Talo (Girls’ House). The main work in Girls’ House is social youth work with a gender...
The aim of this functional thesis was to plan and execute a Mun Tarina (My story) group that was based on creative methods in co-operation with Espoon Tyttöjen Talo (Girls’ House). The main work in Girls’ House is social youth work with a gender...









