Haku
Viitteet 1301-1310 / 2339
Lähisuhdeväkivallan kokijoiden kokemuksia Keski-Uudenmaan avopalvelumallista
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa lähisuhdeväkivallan kokijoiden kokemuksia saadusta palvelusta Keravan perheväkivaltakeskuksella. Laadullinen tutkimus on tehty haastattelemalla motivoivan keskustelun menetelmällä palvelukeskuksen lähisuhdeväkivaltaa kokeneita asiakkaita. Tutkimushaastatteluihin osallistui kuusi palvelukeskuksen asiakasta, joiden saama tuki oli kestoltaan kahden kuukauden ja kahden vuoden välillä. Tarve tämän tutkielman toteuttamiselle tuli Paasikiven Nuorisokylän säätiöltä, joka toteuttaa projektin Lyömätön Linja Keravalla vuosina 2016-2018. Lähisuhdeväkivallan kokijoiden kokemuksia ei ole aiemmin tutkittu Keravalla tehtävän työn yhteydessä.
Opinnäytetyöraportin teoreettinen viitekehys käsittelee lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä, naista lähisuhdeväkivallan kokijana ja Lyömätön Linja Keravalla tekemää työtä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että kaikki haastatellut olivat kokeneet Keravalta saadun palvelun erittäin merkittävänä osana väkivallan tunnistamiseen, siitä irti pääsemiseen sekä toipumiseen. Saatu tuki oli auttanut heitä saavuttamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia elämässään. Kehittämisehdotuksina tulevaisuuteen kannatan tiedotuksen lisäämistä Keravan Lyömättömän Linjan toiminnasta sekä toivon heidän ottavan lähisuhdeväkivallan kokijoiden kokemukset ja asiantuntijuuden mukaan vahvemmin palvelun kehittämisessä....
The purpose of this thesis was to examine domestic violence victims’ experiences of services at the Keravan dometic violence service center. Qualitative research was conducted by interviewing domestic violence victims at the service center using...

Restoratiivinen sovittelu rikos- ja riita-asioissa sovittelijan näkökulmasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyöni tarkoituksena on tuottaa tietoa Helsingin Sovittelutoiminnalle, siitä miten restoratiiviset menetelmät näkyvät sovitteluissa sovittelijan näkökulmasta. Opinnäytetyöni avulla haetaan vastauksia siihen, ovatko sovittelijat omaksuneet ja ottaneet käyttöön restoratiiviset menetelmät käytyään ”Restoratiivisen sanoituksen”-koulutuksen ja miten koulutusta pitäisi mahdollisesti kehittää. Koulutus, johon sovittelijat ovat osallistuneet, on osa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen laajempaa koulutusohjelmaa, jolla pyritään yhtenäistämään sovittelukäytänteitä Suomessa.
Opinnäytetyöni laadullinen tutkielmani viitekehys käsittelee restoratiivista sovittelua. Siinä esittelen, kuinka restoratiivinen sovittelu perustuu menetelmään, jossa pyritään siihen, että konfliktin osapuolet saadaan eheytymään ja palautumaan konfliktia edeltävälle tasolle. Restoratiiviset menetelmät perustuvat restoratiiviseen oikeuteen, jossa ongelmanratkaisun keskiössä ovat konfliktin osapuolet itse. Restoratiivisessa sovittelussa osapuolet pyrkivät siis löytämään itse ratkaisun, keinon, jolla palautua konfliktia edeltävään elämäänsä. Tutkimustuloksistani käy ilmi, että jokainen sovittelija näytti tuntevan restoratiivisen oikeuden ytimen ja he kokivat sen arvomaailman olevan yhtä oman arvomaailmansa kanssa. Yhtä selkeästi eivät restoratiiviset menetelmät kuitenkaan näyttäytyneet käytännön sovittelutyössä. Tässä olisi kehittämisen paikka, jos sovitteluja halutaan tulevaisuudessa valtakunnallisesti yhtenäisemmiksi....
...
The purpose of my thesis was to produce information for the Helsinki Mediation Office as how restorative methods show in mediation, through the eyes of the mediators. My thesis was seeking answers to whether the mediators have adopted and taken...

Tunnettuus- ja mielikuvaselvitys: Pelirajat’on
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Pelirajaton.fi – verkkosivujen sekä kollegoiden kautta, kun taas erilaiset sosiaalisen median viestintäkanavat kuten Facebook, Instagram ja Twitter, vaatisivat tehostamista. Mielikuvat Pelirajat‘on-toiminnasta ja toiminnan vaikutuksista ovat pääasiassa...
The aim of this thesis was to provide information on the awareness and image of Pelirajat'on’s activities among its stakeholders and partners. This thesis was commissioned as Pelirajat'on needed to establish the usefulness, content and implementation of its activities, as well as its key results and impacts. The thesis was carried out as part of the development and evaluation work of Pelirajat'on. The first theoretical part of the thesis deals with awareness, brand and image, and various forms of communication and advertising. The second theoretical part deals with gambling addiction and its backgrounds, effects, treatment and prevention. The empirical part of the thesis was carried out as a network survey and mainly used a quantitative research method. A questionnaire was sent to 197 people, and, in addition, it was also possible to respond via the Pelirajat'on website and Facebook pages. In total 67 people responded to the questionnaire. The research results showed that the stakeholders’ and partners’ awareness of Pelirajat'on was satisfactory, however there was room for improvement. The best known activities included peer groups, experience specialists, and peer educators' basic training. The respondents had heard the most about the activities through the Pelirajaton.fi web site and colleagues, while the various social media channels such as Facebook, Instagram and Twitter needed more efficiency. The images and effects of the activities were mainly positive. Based on the responses, the greatest improve-ment would be required in the national coverage of the activities and in guiding the participants to necessary profession help. In addition, activities should be developed in the future by adding groups and increasing awareness....

Luontosatu ja käpymenninkäinen : Ympäristökasvatustuokioita päiväkodin 2 - 4 -vuotiaiden ryhmässä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyöni käsittelee varhaiskasvatuksessa toteutettavaa ympäristökasvatusta ja esittelee yhteistyökumppaninani toimineelle vantaalaiselle päiväkodille valmistamaani ympäristökasvatustuokioita sisältävää kansiota sekä kansiosta löytyviä tuokioita, jotka toteutin kyseisessä päiväkodissa kevään 2018 aikana. Olen kiinnostunut ympäristökasvatuksesta ja sen suomista mahdollisuuksista päiväkotimaailmassa. Aihe on myöskin hyvin ajankohtainen, sillä ilmastonmuutos on käynnissä ja vaikuttaa meistä jokaisen elämään.
Opinnäytetyöni tavoitteita ovat olleet ympäristökasvatuksen merkityksen esille tuontia päiväkodissa. Yhteistyökumppanille valmistamani kansion tavoite on ollut tarjota varhaiskasvattajille valmiita ideoita luontoaiheisille tuokioille muun ympäristökasvatuksen tueksi. Toimintatuokioiden päämääränä on ollut vahvistaa lasten positiivisen luontosuhteen kehittymistä.
Kehittämistehtävänäni on ollut rakentaa erilaisia luovia menetelmiä, kuten pöytäteatteria ja askartelua, hyödyntävän materiaalikansion yhteistyökumppanini käyttöön. Kansion lisäksi rakensin päiväkodille kierrätyspelin. Vaikka suunnittelin pelin itse, idea sen toteuttamisesta lähti päiväkodin varhaiskasvattajalta.
Opinnäytetyöni viitekehyksenä olen käyttänyt runsaasti lähteitä, niin painettuja kuin sähköisiäkin. Vantaalla toimivasta ympäristökasvatustyöstä pääsin kuulemaan haastattelemalla kaupungin ympäristökonsultti Noora Ilolaa.
Opinnäytetyöni menetelmällisinä ratkaisuina olen käyttänyt erilaisia luovia menetelmiä hyödyntävien ympäristökasvatustuokioiden suunnittelua ja toteutusta yhteistyöpäiväkotini 2 – 4 – vuotiaiden ryhmässä. Toimintatuokioihin kuului roskaamista ja luonnonsuojelua käsittelevä pöytäteatteriesitys, retki päiväkodin lähimetsään, käpymenninkäisaskartelu ja aamupiiri, jossa lauloimme luontoaiheisia lauluja. Tuokioideni onnistuneisuutta arvioin havainnoimalla lapsia tuokioiden aikana. Käpymenninkäisiä askarreltuamme pyysin myös sanallista palautetta lapsilta. Lisäksi sain palautetta ryhmän varhaiskasvattajilta.
Tuotokseni on ympäristökasvatusideoita tarjoava kansio ja rakentamani kierrätyspeli, jotka molemmat koen onnistuneiksi. Koen, että aikataulun salliessa olisin voinut pitää enemmänkin toimintatuokioita. Aloittamaani työtä voisi kehittää esimerkiksi tutustumalla päiväkoti-ikäisten kanssa tarkemmin muodostamiemme jätteiden kiertokulkuun ja elinkaareen. Mielenkiintoinen kehittämisaihe olisi myös toteuttaa ympäristökasvatusta aikuisten tai ikäihmisten parissa....
This thesis is about environmental education in early education environment and presents a folder and sessions I created for my working life partner, a day care center situated in the city of Vantaa. The environmental education sessions and folder...

Kuvakortit 4–6-vuotiaille lapsille Kilpola asumisyksikön lähisuhdeväkivaltatyöhön
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tämä opinnäytetyö toteutettiin kehittämishankkeena. Kehittämishankkeen tarkoituksena oli tehdä lapsilähtöiset kuvakortit 4-6-vuotiaille lapsille Kilpola asumisyksikön lähisuhdeväkivaltatyöhön. Menetelmä oli tarkoitus juurruttaa osaksi Kilpola...
also includes information about picture cards as a working method. The functional part of the Bachelor's development project included the creation process and the testing of picture cards for the children of Kilpola Housing Unit. Before testing...

Yhdessä yhteistyötä - Millaiset tekijät työyhteisössä vahvistavat huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä varhaiskasvatuksessa?
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia yhteisöllisyyttä työyhteisössä ja osallisuutta varhaiskasvatuksen piirissä erityisesti huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Toimeksiantajamme oli Soihtupuiston Isät Oy, joka tekee henkilöstökoulutustyötä myös varhaiskasvatuksen puolella. Heidän visionsa on ottaa koko henkilöstön potentiaali hyötykäyttöön. Tätä kautta saimme tutkimuksemme kohteeksi Tahvonlahden päiväkodin Kaakkois-Helsingistä.
Työn tavoitteena oli tutkia millaisia huoltajia osallistavia työtapoja päiväkoti Tahvonlahdessa on ja millaiset tekijät tukevat huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä. Tämän lisäksi kysyimme tutkimuksessamme, mitkä tekijät koetaan yhteisöllisyyden kannalta merkittäviksi.
Tietoperustana tässä työssä ovat osallisuus, yhteisöllisyys, huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö, varhaiskasvatus ja monikulttuurinen varhaiskasvatus.
Opinnäytetyössä käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja haastattelut tehtiin yksilöhaastatteluina ja ne suoritettiin päiväkodissa henkilökunnan työaikana. Haastattelimme 17 henkilökunnan jäsentä kokonaishenkilökunnan määrän ollessa 22, joten vastausprosentiksi muodostui 77%. Haastattelimme päiväkodin johtajaa, lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia. Tulokset litteroitiin ja ne analysoitiin.
Tulokset vastasivat tutkittavaan aineistoon ja tutkimusongelmaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Tahvonlahden päiväkodissa on käytössään paljon hyviä käytänteitä, jotka edistävät huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä ja osallisuutta uuden varhaiskasvatussuunnitelman (2016) määrittämällä tavalla. Erityisesti toiminnallisten menetelmien todettiin lisäävän huoltajien osallisuutta. Samalla nousi esiin myös niitä tarpeita, joita henkilökunta toivoo hyvistä käytänteistä huolimatta kehitettävän työyhteisössään. Näitä olivat muun muassa toiminnan reflektoinnin kehittäminen. Yhteisöllisyyden todettiin vaikuttavan työn toteuttamiseen.
Tutkimustulokset esiteltiin työelämänedustajille ja näiden perusteella he voivat jatkokehittää omia suunnitelmiaan varhaiskasvatuksen kehittämisen parissa. Tutkimustulokset herättivät monenlaisia jatkokysymyksiä. Näitä olivat muun muassa: kuinka hyvin huoltajat tunnistavat merkityksensä varhaiskasvatuksessa, kuinka työhyvinvointia voisi varhaiskasvatuksessa kehittää ja miten ammattiroolit näyttäytyvät varhaiskasvatuksen työrooleissa. Tutkimustuloksiamme voisi myös hyödyntää muutaman vuoden kuluttua niin, että tutkittaisiin onko Opetushallituksen (2016) varhaiskasvatussuunnitelma tuonut uusia muutoksia käytänteisiin. Haastatteluissamme korostettiin, kuinka käytäntöjä vielä harjoiteltiin ja etsittiin. Tutkimus voitaisiin laajentaa koskemaan toista varhaiskasvatusyksik-köä ja tutkia, tuoko se erilaisia näkökulmia aineistoon....
The aim of this Bachelor’s Thesis was to evaluate community work and participation at the Tahvonlahti kindergarten. The mandator of the study is Soihtupuiston Isät Oy, which carries out staff training for the people who work in the field of early...

Vanhempien kokemuksia yhteistyöstä vantaalaisessa päiväkodissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää vanhempien kokemuksia vantaalaisen päiväkodin kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa hyödyllistä tietoa yhteistyöstä päiväkodille, jotta se voi kehittää toimintaansa. Tutkimuksessa tutkittiin, millaisena vanhemmat kokevat yhteistyön ja siihen liittyviä olennaisia tekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös mikä yhteistyössä toimii hyvin sekä vanhempien mahdollisia kehityssehdotuksia yhteistyölle. Tutkimustulosten avulla päiväkoti voi kehittää vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto kerättiin päiväkodin lasten vanhemmilta puolistrukturoidulla paperisella kyselylomakkeella joulukuussa 2017. Kyselylomakkeita jaettiin 129 kappaletta ja vastauksia palautui takaisin 24. Tutkimuksen vastausprosentti oli 18,6%. Tutkimuksen aineiston analysointimenelmänä käytettiin avointen kysymysten kohdalla aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, ja suljettujen kysymysten kohdalla tilastollisia menetelmiä.
Opinnäytetyön viitekehys koostuu kolmesta osasta; varhaiskasvatuksesta, huoltajien ja päiväkodin yhteistyöstä sekä osallisuudesta. Varhaiskasvatuksen osiossa käsitellään varhaiskasvatuksen arvoperustaa, yhteiskunnallista näkokulmaa, tehtävää ja tavoitteita sekä varhaiskasvatussuunnitelmaa. Huoltajien ja päiväkodin yhteistyö osiossa käsitellään yhteistä kasvatustehtävää sekä yhteistyön rakentumista ja haasteita. Osallisuutta lähestytään osallisuuden tekijöiden, vanhempien osallisuuden ja yhteistyötä ja vanhempien osallisuutta tukevien periaatteiden kautta.
Tutkimustulokset osoittivat, että vanhemmat kokevat yhteistyön pääosin hyvänä. Vanhemmat kokivat, että yhteistyö on erittäin tärkeää ja sitä on sopivassa määrin. Vanhemmat saivat hyvin tietoa tärkeistä asioista sekä päivittäinen kohtaaminen ja kuulumistenvaihto sujuivat pääosin hyvin. Vanhempien vastauksissa ilmeni kuitenkin eroavuuksia. Vaikuttavin tekijä vanhempien yhteistyöhön osallistumiseen oli kiire. Vanhempia mielyttäviä yhteistyömuotoja olivat päivittäinen keskustelu, sähköinen viestintä ja vanhempainillat. Yhteistyössä hyvänä pidettiin avointa keskusteluyhteyttä, päivittäistä vuorovaikutusta, sähköistä tiedonkulkua ja ystävällistä henkilökuntaa. Vanhempien mukaan kehitettävää oli lapsen kuulumistenvaihdossa ja tiedottamisessa. Muutamat vanhemmat toivoivat enemmän tietoa lapsen hoitopäivästä ja tärkeistä asioista ilmoitettavan aikaisemmin....
The purpose of this thesis was to examine parents’ experiences of educational partnering in a kindergarten in Vantaa. Educational partnering is defined as collaboration between parents and the staff of a kindergarten. The aim of the study...

Eron jälkeinen isyys – kuinka isät huomioidaan huoltajana lasten käyttämissä palveluissa? : ”Molemmat vanhemmat ovat ihmisiä, joita tulisi kohdella tasavertaisesti"
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Julkisesta keskustelusta, sekä Miessakit ry:ltä nousi esiin sama huolestuttava asia: isät jäävät liian usein vaille heille kuuluvia tietoja lapsensa asioista. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää, millaisena isät kokevat asemansa yhteishuoltajana varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja neuvolapalveluissa, sekä kuinka isät toivovat tulevansa huomioiduksi. Tavoitteenamme on herätellä isien ja perheiden kanssa työskenteleviä pohtimaan, miten he itse huolehtivat, että molemmat vanhemmat tulevat huomioiduksi tasa-arvoisesti. Isien kokemuksien myötä työntekijät saavat toivottavasti lisää uusia näkökulmia työskentelyynsä.
Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen avulla selvitimme, kuinka isät asian kokevat. Tutkimuksen tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä, johon vastasi yhteensä 16 isää. Sisällönanalyysimme oli aineistolähtöistä. Teoreettisena viitekehyksenä käytimme isyyteen, perheeseen, lapsen kehitykseen ja avioeroon liittyvää kirjallisuutta sekä valtakunnallisia varhaiskasvatus-, esiopetus- ja perusopetussuunnitelmia sekä Suomen lainsäädäntöä.
Haastatteluista selvisi, että noin puolet iseistä kokee tulevansa huomioiduksi huonosti tai erittäin huonosti huoltajana. Yli puolesta vastauksista nousi esille, etteivät isät tienneet lastensa käyttämien palveluiden sopimuksien sisältöä tai sopimuksia ei ole tehty ollenkaan. Positiivisena asiana vastauksista nousi esille, että lasten asioista oli saatu sovittua yksimielisesti yli puolissa tapauksista, vaikka yksittäisissä tapauksissa oli tarvittu asianajajaa. Selkeästi suurimpana toiveena vastauksista selvisi, että isät toivovat perheiden kanssa työskenteleviä kohtelemaan vanhempia tasa-arvoisemmin....
Both in public discussion and in Miessakit ry there has arisen the same disturbing subject; that fathers tend to leave without sufficient information about their children. Our thesis purpose was to find out how fathers experience their position...

Työhyvinvointi päiväkotityössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli saada tietoa kahden päiväkodin henkilöstön työhyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Kyselyyn osallistui kaksi päiväkotia Tampereelta. Opinnäytetyön pohjalta päiväkodeilla on mahdollisuus kehittää työntekijöiden hyvinvointia. Opinnäytetyöni on määrällinen ja tiedonhankinnassa käytettiin lomakekyselyä. Kyselyssä oli suljettuja ja avoimia kysymyksiä. Kysely tehtiin helmikuun ja maaliskuun vaihteessa 2018.
Lomakkeen avulla pyrittiin saamaan tietoa päiväkotien työolosuhteista, työn kuormituksesta sekä työn kuormituksesta palautumisesta. Tulosten perusteella päiväkotien työtekijöiden tärkeimpiä työhyvinvointitekijöitä ovat vanhemmilta saatu palaute ja työn merkityksellisyys. Henkilöstö tietää myös työtehtävät ja työn tavoitteet, mikä vaikuttaa työolosuhteisiin. Henkilöstö koki, että heillä ei ole tarpeeksi aikaa tehdä työtehtäviään. Lisäksi suurin osa työntekijöistä ei pysty antamaan täyttä panosta lapsille muiden asioiden tuoman kiireen takia. Tiedonkulkua työpaikalla voisi myös parantaa. Suurin osa työtekijöistä tunsi palautuvansa työnkuormituksesta hyvin. Vaikka työasioita ajatellaan työn ulkopuolella, ne eivät silti vaikuta unen saantiin. Lisäksi yli puolet koki töihin lähtemisen helpoksi.
Tulevaisuudessa kyselyssä nousseisiin epäkohtiin kannattaa kiinnittää huomiota ja ylläpitää hyväksi koettuja osa-alueita. Suorittamalla saman tai samankaltaisia kyselyitä vuosittain voidaan seurata työhyvinvoinnin kehittymistä....
The purpose of my thesis was to study well-being at work and work-related issues among daycare employees. Two kindergartens from Tampere participated in the study. Based on this project, kindergartens have the opportunity to develop their work...

Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja lasten kasvun ja oppimisen tukijana vuorohoidossa – kasvattajien kokemuksia
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2018)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia vuorohoidon asettamia haasteita lasten kasvun ja oppimisen tuen toteuttamiselle. Tavoitteena oli saada selville, miten laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan työskentely soveltuu vuorohoitoon. Aihetta tutkittiin kahden espoolaisen vuorohoitopäiväkodin henkilöstön näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa osana laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävän pilotointia. Opinnäytetyön tietoperusta muodostui varhaiskasvatuksesta, vuorohoidosta, kasvun ja oppimisen tuesta sekä inkluusiosta.
Tutkimus oli laadullinen. Laadullista menetelmää päädyttiin käyttämään, koska tarkoituksena oli selvittää laajasti tutkittavien omakohtaisia kokemuksia. Aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluilla, jotka koostuivat avoimista kysymyksistä. Tutkimusta varten haastateltiin lastentarhanopettajia, lastenhoitajia ja laaja-alaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Haastateltavia oli yhteensä seitsemän. Vastaukset analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tutkimustulokset osoittavat lasten hoitoaikojen ja kasvattajien työvuorojen vaihtelevuuden olevan haaste vuorohoidossa. Tämän seurauksena lasten kasvun ja oppimisen tuen toteuttaminen vaikeutuu. Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja kasvattajat olivat pääosin samaa mieltä pilotin positiivisista ja negatiivisista puolista. Suurimpana hyötynä nähtiin laaja-alaiselta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta omaan työhön saatu tuki ja ohjaus. Tutkimuksesta kävi kuitenkin ilmi laaja-alaisella varhaiskasvatuksen erityisopettajalla olevan liikaa työtehtäviä suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Tutkimustulokset antavat uusia näkökulmia tuen toteuttamiseen vuorohoidossa. Tuloksia tullaan hyödyntämään pilotin toteutumisen arvioinnissa ja laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan työn kehittämisessä....
The aim of this thesis was to study the challenges that 24-hour daycare sets for carrying out the support for children’s growth and learning. The goal was to discover how suitable the task of an all-round early childhood special education teacher...