Haku
Viitteet 1491-1500 / 2327
Tulo-opas Hämeenlinnan vankilan tutkintavankiosastolle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Toiminnallisen opinnäytetyön tuotoksena on tehty tulo-opas Hämeenlinnan vankilan naisten tutkintavankiosaston vangeille. Tulo-opasta varten laadittiin kyselylomake Hämeenlinnan vankilan tutkintavangeille sekä päihdesitoumusosaston vankeusvangeille. Kyselyn vastausten ja avoimen haastattelun avulla kerättiin tietoa vankien tarpeista ja toiveista, joita toivottiin tulo-oppaan sisältävän. Lisäksi tulo-opas sisältää arjen käytäntöön liittyviä asioita, jotka perustuvat tutkintavankeuslakiin sekä Hämeenlinnan vankilan sääntöihin.
Tulo-oppaan tavoitteena on helpottaa vangin arkea sekä sopeutumista tutkintavankiosaston käytäntöihin ja sääntöihin. Tulo-opas vaikuttaa välillisesti myös vankilan turvallisuuteen. Tavoitteena oli toteuttaa mahdollisimman helppolukuinen, mutta kattava tietopaketti, joka palvelisi jokaista tutkintavankiosastolle tulevaa vankia tasapuolisesti.
Rikosseuraamuslaitoksen strategia vuosille 2011–2020 on vähentää vankien ja uusintarikollisuuden määrää sekä lisätä yhteiskunnan turvallisuutta. Tavoitteena on muun muassa vartijoiden ja vankien välisen vuorovaikutuksen lisääminen. Hämeenlinnan vankilassa muutoksia on tehty tulotoimintamallissa, johon opinnäytetyönä tekemäni tulo-opas kiinteästi liittyy. Tulo-oppaan runkoa voidaan käyttää myös kaikilla Hämeenlinnan vankilan vankiosastoilla, joten opas palvelee siltä osin koko Hämeenlinnan vankilan henkilöstöä ja vankeja.
Tarve ajan tasalla olevasta tulo-oppaasta oli suuri, sillä tämänkaltaista opasta ei ole koskaan ollut käytössä Hämeenlinnan vankilassa. Myönteisten palautteiden perusteella tulo-oppaasta tulee olemaan jatkossa hyötyä vankien lisäksi myös vankilan henkilökunnalle, jotka tutkintavankiosastolla työskentelevät. Tulevaisuudessa tulo-opas siirrettäneen digitaaliseen formaattiin vankilan teknologian muuttuessa....
The output of this functional Bachelor’s thesis is an arrival guide for the newly arrived prisoners of the female remand imprisonment ward of Hämeenlinna prison. The guide contains instructions related to the daily life in the prison which are based...
The output of this functional Bachelor’s thesis is an arrival guide for the newly arrived prisoners of the female remand imprisonment ward of Hämeenlinna prison. The guide contains instructions related to the daily life in the prison which are based...
MUN MUUVI -musiikkivideomenetelmän esittely, testaaminen ja arviointi perhetyössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän opinnäytetyön tavoite oli testata kehittämääni MUN MUUVI- musiikkivideomenetelmää ja arvioida sen soveltuvuutta, käytettävyyttä sekä mahdollisia vaikutuksia perhetyössä. Toiminnallisen opinnäytetyön kehittämistehtävänä oli menetelmän soveltuvuuden arviointi perhetyössä.
MUN MUUVI- on tablettilaitteella toteutettava musiikkivideomenetelmä, joka koostuu kahdesta elementistä: itse sävelletystä musiikista sekä siihen kuvattavasta musiikkivideosta. Menetelmää testattiin Järvenpään kaupungin perhetyön yksikkö Tilkun perheohjaajien ja heidän asiakkaiden kanssa. Menetelmällä on tarveperustainen yhteys työelämän kanssa.
Menetelmän tietopohja perustuu musiikin ja kuvan voimaan ja vaikutuksiin sekä sosiaalipedagogiikan perusteisiin. Tietopohja sivuaa musiikin terapeuttista vaikutusta, säveltämistä, improvisointia sekä kuvan ja kuvaamisen mahdollisuuksia ohjaustyössä. Sosiaalipedagogiikan perusteet ovat vahvasti menetelmän periaatteellisena ytimenä. MUN MUUVI voi toimia kaksisuuntaisesti; se voi tuoda esiin asiakkaan elämästä ohjaustyön kannalta merkityksellisiä piirteitä ja vastaavasti toimia tekijälleen luovana ja voimauttavana kokemuksena.
Menetelmän testaamisen ja kerätyn palautteen perusteella voidaan todeta, että MUN MUUVI-menetelmä voi toimia osana perhetyön ohjaustyön menetelmiä. Menetelmää testanneilta asiakkailta ja perheohjaajilta kerättiin sekä suullista että kirjallista palautetta. Testaaminen oli positiivinen kokemus kaikille testaamiseen osallistuneille. Kehityskohteeksi nousi menetelmän käyttöönotto; se vaatii perusteellisen koulutuksen. Menetelmä vaatii onnistuakseen myös käyttöohjeet sekä menetelmän ohjaajille että sitä toteuttaville asiakkaille.
Tässä opinnäytetyössä esitelty MUN MUUVI toimii Apple-laitteilla ja niille tehdyillä ohjelmistoilla. Jatkossa MUN MUUVI pitäisi saada sovellettavaksi myös Android-pohjaisilla tablettilaitteilla. Testaamisen positiiviset kokemukset rohkaisevat kokeilemaan menetelmää jatkossa muissakin ympäristöissä, kuten mielenterveys-, päihde- tai vanhustyössä....
The purpose of this thesis was to introduce, test and evaluate a new music video method that has been developed for family work. The name of the method is MUN MUUVI. The development task in this thesis was to evaluate whether this method is suitable...
The purpose of this thesis was to introduce, test and evaluate a new music video method that has been developed for family work. The name of the method is MUN MUUVI. The development task in this thesis was to evaluate whether this method is suitable...
Osallisuus alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksessa : kirjallisuuskatsaus suomalaisiin opinnäytetöihin ja tutkimukseen lapsen osallisuudesta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
varhaiskasvatuksessa hyvin ajankohtainen, ja siksi sitä on perusteltua tarkastella lisää myös tässä opinnäytetyössä. Lapsen osallisuus nousi työn aiheeksi varhaiskasvatuksen työyhteisön tarpeista. Opinnäytetyö on toteutettu integroivana kirjallisuuskatsauksena...
The purpose of this Bachelor’s thesis was to examine Finnish theses and research papers on small children’s participation in early childhood education. This thesis is a literature review. The aim of the thesis is to form conceptual understanding...
The purpose of this Bachelor’s thesis was to examine Finnish theses and research papers on small children’s participation in early childhood education. This thesis is a literature review. The aim of the thesis is to form conceptual understanding...
Voimaa teatterista omaishoitoparien arkeen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tässä toiminnallisessa opinnäytetyössä oli tarkoituksena teatterin eri menetelmin lähteä selvittämään, kuinka ne voivat vaikuttaa omaishoitoparien arjessa jaksamiseen. Toiminnallinen osuus suoritettiin Helsingin kaupungin Lännen omaishoidon toimintakeskuksen Omakunto -ryhmässä. Tuokioita oli yhteensä neljä, joissa ohjasin yhdessä omaishoidon toimintakeskuksen sosiaaliohjaajan ja palvelukeskuksen sosiaaliohjaajan kanssa neljää omaishoitopariskuntaa. Kohderyhmänä toimi siis ikääntyneet omaishoitopariskunnat, joilla omaishoidettavilla diagnosoitu muistisairaus. Omakuntoryhmässä pariskunnat jaettiin omiin ryhmiin, omaishoitajat ja omaishoidettavat. Omaishoitajien ryhmässä tavoitteena oli oman itsensä näkeminen arjen keskellä. Kun taas omaishoidettavien ryhmän tavoitteena oli muistelun tavoin vahvistaa ja piristää arjessa jaksamista.
Teoreettisena viitekehyksenä tässä opinnäytetyössä käytettiin muun muassa teatteri taiteenmuotona, ikäihmiset & teatteri ja teatteri menetelmistä Forum -teatteria, improvisaatio, mimiikkaa sekä yleisesti draamaa ja muistisairauksiin sekä omaishoitoon liittyvät teoriat. Menetelmät ja harjoitteet toiminnallisen osuuden tuokioissa suurin osa kerätty opinnäytetyöntekijän harrastuksen pohjalta sekä muutama Karkkulaisen kirjasta, Siivet selkään ja draamakengät jalkaan -Kohtaamisia draaman pedagogisilla näyttämöillä (2011).
Tutkimuksen aineisto kerättiin laadullisen tutkimuksen, eli kvalitatiivisen tutkimuksen keskeisimmällä menetelmällä havainnoimalla, käyttäen apuna tutkimuspäiväkirjaa ja palautelomakkeita. Näiden aineistojen pohjalta on koottu tulokset tutkimukseen, jotka osoittavat teatteri menetelmien vaikuttavan eniten positiivisesti kuin negatiivisesti omaishoitoparien arkeen. Tuokioiden avulla omaishoidettavat saivat ilon ja naurun hetkiä arjen keskellä sekä omaishoitajat, jotka saivat hetken aikaa itselleen. Väsymys koettiin suurimpana esteenä arjessa jaksamisessa sekä omien harrastusten puuttuminen arjesta. Hetkelliset positiiviset hetket arjessa koettiin tärkeänä, vaikka ei varmuutta sen vaikutuksesta koko viikkoon olisikaan. Sosiaaliohjaajilta sain positiivista palautetta oh-jaamisesta ja olisi toivottavaa heidän jatkossa käyttävän tuokioiden harjoitteita työssä. Tutkimuksen perusteella voidaan myös huomata ikäihmisten tarvitsevan teatteria/draamaa saman verran kuin lapset ja nuoret. Teatteri menetelmät toimivat myös ikäihmisillä. Tällaiset tuokiot koettiin toimiviksi pidemmälläkin toteutusjaksolla....
The purpose of this functional thesis was to find out how the different theatre methods can have an impact on caregiver couples coping with everyday life. The functional part of the thesis was performed in the City of Helsinki’s Western Caregiver...
The purpose of this functional thesis was to find out how the different theatre methods can have an impact on caregiver couples coping with everyday life. The functional part of the thesis was performed in the City of Helsinki’s Western Caregiver...
ChatAble-sovellus viestinnän mahdollistajana
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Esteettömän viestinnän keinoja käytetään nykyisin yhä enemmän varhaiskasvatuksessa. Tukiviittomat ja kuvakommunikointi ovat monessa päiväkotiryhmässä arkipäivää. ChatAble-sovellus on tarkoitettu niin yksilön kuin myös ...
Kotouttavien toimenpiteiden merkitys turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyöni tavoitteena oli tutkia kotouttavien toimenpiteiden merkitystä turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksessa. Tavoitteenani oli myös löytää kehittämisehdotuksia kotouttavien toimenpiteiden tarjontaan vastaanottokeskuksessa. Tein opinnäytetyöni yhteistyössä erään Uudellamaalla sijainneen, syyskuussa 2016 toimintansa lopettaneen vastaanottokeskuksen kanssa. Opinnäytetyöni hyödynsaajina ovat vastaanottokeskukset ja ne henkilöt, jotka työskentelevät turvapaikanhakijoiden kanssa esimerkiksi vapaaehtoistyössä. Vaikka opinnäytetyöni on tapaustutkimus ja keräsin tutkimusaineiston vain yhden vastaanottokeskuksen ympäristöstä, voidaan tuloksia hyödyntää myös muissa vastaanottokeskuksissa.
Opinnäytetyöni aineisto sisälsi kyselyn työntekijöille kotouttavien toimenpiteiden merkityksestä turvapaikanhakijoille. Havainnoista vastaanottokeskuksessa ja suomen kielen kerhossa tekemistäni havainnoista. Aineistona käytin myös yhtä keskustelua, joka käytiin suljetussa Facebook ryhmässä turvapaikanhakijan kanssa suomen kielen opetuksesta.
Opinnäytetyöni teoreettinen viitekehys kattaa tietoa turvapaikanhakijoista, kotouttamisesta ja kotoutumisesta sekä vastaanottokeskustoiminnasta. Lisäksi käsittelen maahanmuuttoviraston tilastoja ja edellä mainittuja koskevia lakeja. Opinnäytetyötä varten olen tutustunut aihetta koskeviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Opinnäytetyön keskeisenä tuloksena sain tietoa siitä, mitkä seikat olivat erityisen tärkeitä kotoutumisen kannalta. Tärkeiksi tuloksiksi nousivat vuorovaikutus kantaväestön kanssa ja työnteon mahdollisuus vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Työnteko ja vuorovaikutus suomalaisten kanssa edistävät kotoutumista ja pitävät yllä myös mielenterveyttä raskaan ja pitkän turvapaikkapäätösodottelun aikana. Kotouttaviin toimenpiteisiin tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Kotouttavat toimenpiteet eli esikotouttaminen tulisi aloittaa jo vastaanottokeskuksessa....
The objective of this thesis was to study the purpose of the methods of integration for asylum seekers in reception centre. The aim of the thesis was to find out which methods of integration are the most important to asylum seekers while they live...
The objective of this thesis was to study the purpose of the methods of integration for asylum seekers in reception centre. The aim of the thesis was to find out which methods of integration are the most important to asylum seekers while they live...
Pienryhmätoiminnan toteuttaminen varhaiskasvatuksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
huomioimiseen. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Karkkilan kaupungin kanssa. Karkkilan kaupungilla on ollut tavoitteena saada lisättyä pienryhmätoimintaa päiväkodeissa. Opinnäytetyön tavoitteena on kartoittaa pienryhmätoiminnan toteuttamista...
to an individual more. The thesis was conducted in collaboration with the town of Karkkila. The town of Karkkila has had a goal of getting additional small group activity in playschools. The aim of this Bachelor’s thesis was to survey how small group activity...
to an individual more. The thesis was conducted in collaboration with the town of Karkkila. The town of Karkkila has had a goal of getting additional small group activity in playschools. The aim of this Bachelor’s thesis was to survey how small group activity...
”Täällä on hyvä olla”: kehittämisehdotuksia päiväkeskus Pihlajaan asiakashaastattelun avulla
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyössä selvitetään asiakkaiden näkemyksiä iäkkäiden päiväkeskustoiminnan kehittämisestä. Kehittämistehtävänä oli selvittää, miten Lopen iäkkäiden päiväkeskustoiminnasta saataisiin asiakaslähtöisempää. Työharjoitteluni aikana Lopen päiväkeskuksessa tuli esille työntekijöiden tarve päästä kehittämään omaa työtään asiakasta vielä enemmän palvelevaksi ja tästä tarpeesta nousi opinnäytetyöni idea.
Teoreettisessa osuudessa selvennetään vanhuuden ja vanhenemisen käsitteitä sekä toimintakyvyn eri ulottuvuuksia. Opinnäytetyössä käsitellään ikäihmisen asemaa ja oikeuksia yhteiskunnassa sekä lakeja, jotka ohjaavat vanhustyötä.
Opinnäytetyö on yhdistelmä sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusotetta. Haastateltavat asiakkaat valittiin satunnaisesti päiväkeskuksen asiakkaista. Aineisto kerättiin avustettuina yksilöhaastatteluina haastattelulomakkeelle. Haastateltavia oli kaikkiaan kuusitoista, jotka olivat 65-95 -vuotiaita.
Haastattelutuloksista käy ilmi, että asiakkaat käyvät päivätoiminnassa mielellään ja ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Lähes 54% vastaajista haluaa, että päiväkeskustoimintaa kehitettäisiin. Loput vastaajista eivät osanneet sanoa haluavatko toimintaa kehitettävän. Haastateltavista yksi on joskus antanut päivätoiminnasta palautetta. Asiakkaat antoivat erilaisia ehdotuksia päivätoiminnan ohjelmaksi sekä kokivat, että toimintaa tulee kehittää jatkuvasti.
Opinnäytetyön tuloksia käsitellään yhdessä päivätoiminnan henkilökunnan kanssa. Sitä kautta heidän on mahdollista hyödyntää saamiaan kehitysehdotuksia työssään....
Developing elderly people’s day centre activity by using a customer point of view is being explored in this thesis. The development task was to discover how day centre activity for the elderly could be developed to be more customer...
Developing elderly people’s day centre activity by using a customer point of view is being explored in this thesis. The development task was to discover how day centre activity for the elderly could be developed to be more customer...
Teemaluennoista luoviin menetelmiin : läheisen itsemurhan kohdanneiden tarpeita ja toiveita vertaistukiryhmätoiminnalle
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää läheisen itsemurhan kohdanneiden kokemuksia ja käsityksiä tarvittavan vertaistuen laadusta sekä sisällöstä. Opinnäytetyö toteutettiin valtakunnalliselle surutyön vertaistukijärjestölle, Surunauha ry...
The aim of this thesis was to find out about the quality and content of necessary peer support for those who have lost someone close to suicide. This thesis was carried out for a Finnish nationwide grief organization, Surunauha, which supports those...
The aim of this thesis was to find out about the quality and content of necessary peer support for those who have lost someone close to suicide. This thesis was carried out for a Finnish nationwide grief organization, Surunauha, which supports those...
Yksinhuoltajavanhempien kokemuksia vuorotyöstä : ”Ja teen kaikkeni lapsen eteen.”
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
jääneen vähäiseksi. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä ympärivuorokautista hoitoa tarjoavan Nurmijärven kunnan ylläpitämän Tähkärinteen päiväkodin kanssa.
Tutkimus oli laadullinen, jonka tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun...
The purpose of this Bachelor's thesis was to obtain information on single parents’ experiences of shift work. The aim was to identify the single parents’ experience of the impact shift work has on parenting and family life, as well as the impacts...
The purpose of this Bachelor's thesis was to obtain information on single parents’ experiences of shift work. The aim was to identify the single parents’ experience of the impact shift work has on parenting and family life, as well as the impacts...









