Haku
Viitteet 1791-1800 / 2327
Omahoitaja lapsen turvapesänä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisissa tilanteissa lapset kokevat stressiä päiväkodissa. Lasten stressiä on joskus vaikea tunnistaa, koska lapset ilmaisevat stressiään hyvin moninaisin tavoin. On kuitenkin tärkeää tunnistaa lapsen stressi, koska varhainen stressi voi vaikuttaa haitallisesti lapsen kehitykseen.
Stressi on ulkoisten vaatimusten ja ihmisen oman selviytymiskyvyn välinen ristiriita. Lievän stressin vallassa lapsi on tarkkaavainen, mutta pitkäkestoisen stressin vallassa lapsesta tulee ärtyisä ja levoton. Stressi voi haitata lapsen kognitiivisia taitoja. Lapsen kiintymyksen mallilla on merkitystä siihen, kuinka lapsi kokee stressiä vierastilanteissa. Turvallisesti kiintyneillä lapsilla stressitaso on matalampi vierastilanteessa kuin turvattomasti kiintyneillä lapsille. Siksi on tärkeää, että lapsella on myös päiväkodissa turvallisen kiintymyksen kohde, eli omahoitaja. Omahoitaja kannattelee vanhemman ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta läpi hoitopäivän ja auttaa lasta tärkeissä kehitysvaiheissa. Omahoitajan tulee vastata lapsen turvan tunteeseen.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin havainnoimalla ja haastattelemalla kahdeksaa 3-5-vuotiasta lasta. Havainnoinnin avulla saatiin selville, missä tilanteissa lapset kokevat stressiä. Haastatteluilla selvitettiin, kuinka lapset kokevat omasta mielestään saavansa tukea näissä tilanteissa. Havaintojen perusteella voidaan päätellä lasten kokevan monia stressitilanteita päiväkotipäivän aikana. Erityisesti kova meteli ja siirtymätilanteet luovat päivän aikana lapselle stressiä. Haastatteluista selvisi, että lapset kokevat saavansa vaihdellen tukea omahoitajiltaan näissä tilanteissa. Lapset kokivat erityisesti ulos lähtiessä kaipaavansa aikuiselta enemmän apua. Parhaiten lapset kokivat saavansa tukea ristiriitojen selvittämisessä....
The aim of this thesis was to find out the situations in which children experience stress at day-care center. Another purpose was to find out how children feel that they have support in stressful situations from their primary nurses. Children’s...

Kartoitus sijaisisien asemasta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa, miten lastensuojelun sijaishuollossa työskentelevät miespuoliset perhehoitajat — arkikielessä sijaisisät, kokevat oman asemansa. Työ keskittyy sijaisvanhemmuuteen nimenomaan sijaisisyyden näkökulmasta. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa seuraavat: ovatko sijaisisät tyytyväisiä omaan asemaansa perheessä ja sen ulkopuolella, kokevatko he tulevansa kuulluksi eri tahoilla asioidessaan ja onko heidän asemassaan mahdollisesti kehittämisen paikkoja ja jos on, niin mitä asialle voisi tehdä. Opinnäytetyössämme käytetyllä kyselyllä tavoitimme yhteensä 33 sijaisisää Helsingin, Espoon ja Keravan alueelta.
Kartoitus tehtiin yhteistyössä PePPi-hankkeen kanssa. PePPi-hanke on Perhehoitoliiton, Pelastakaa Lasten sekä Pesäpuun yhteinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa sijaisperheiden hyvinvointia, perhehoidon piirissä elävien lasten ja nuorten hyvinvointia, turvata heidän elämissään pysyvyyttä ja jatkuvuutta sekä ehkäistä syrjäytymistä. PePPi-hanke on Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama.
Kartoituksemme tuloksista voidaan päätellä, että sijaisisät kokevat oman asemansa ja roolinsa hyvin monella tapaa. Vastaajien kertoman perusteella parasta sijaisisyydessä oli useimpien mielestä nähdä lapsen kehittyvän ja kasvavan sekä tietävän voivansa itse olla avuksi. Tuloksista oli pääteltävissä, että valtaosa kyselyyn vastanneista sijaisisistä ei ollut täysin tyytyväinen asemaansa ja kehittämistä sijaisisän asemassa olisi. Usean vastaajan mielestä sijaisisän ammattitaitoon ei luoteta tarpeeksi ja viranomaiset kuuntelevat isiä liian vähän suhteessa äiteihin. Tyytymättömyyttä koettiin muun muassa siitä, että sijoitetun lapsen biologisilla vanhemmilla oli liian suuri valta päättää lapsensa asioista, vaikka he eivät eläkään arkea lapsensa kanssa. Myös sosiaalityöntekijöiden ylivalta huostaanottojen purkamisessa aiheutti tyytymättömyyttä kyselyyn vastanneiden keskuudessa.
Opinnäytetyöhömme sisältyy sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusta. Aineistonkeruumenetelmänämme oli verkkokysely, jonka työstämiseen käytettiin PePPi-hankkeen osana toimivan sijaisisäryhmän tietotaitoa ja kokemusta. Kyselyssä pyrittiin selvittämään, minkälaiseksi sijaisisät asemansa kokevat ja onko siinä mahdollisesti parannettavaa. Mielenkiintomme kohdistui myös vastaajien ikään sekä siihen, milloin taival sijaisvanhemmuuden parissa on alkanut ja näiden seikkojen mahdollinen korrelaatio odotuksiin sijaisisyydestä. Myös perheessä vallitseva hierarkia ja esimerkiksi se, oliko vanhempien päätös ryhtyä sijaisperheeksi tasapuolinen, ovat osa tutkimusaluettamme. Kyselyssä tiedustelemme myös, onko vastaajilla mahdollisesti ollut muita sijaisisäkontakteja vertaistukitoiminnan kautta....
The purpose of this thesis is to survey how men working in foster care, also known as foster fathers perceive their own position and role. The project focuses on the position of fathers, when it comes to foster parenthood. Essential questions...

Tapaamispaikkatoiminnan tarvekartoitus työntekijöiden näkökulmasta Espoon Poijupuistossa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää millaisia tarpeita ja odotuksia Espoossa sijaitsevan Poijupuiston lastensuojelun sosiaaliohjaajilla ja perhehoidon sosiaalityöntekijöillä oli vuoden 2014 alussa käynnistettävältä ...
Lasten ja vanhusten toimintaa HyvinvointiTV:n välityksellä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin Laurea-ammattikorkeakoulu Oy:n Tikkurilan yksikön sekä Vantaan kaupungin vanhus- ja vammaispalvelujen Koivukylän vanhustenkeskuksen yhteisessä HyvinvointiTV-hankkeessa. Hankkeessa on tavoitteena...
Interactive programs for children and the elderly via CaringTV This functional thesis was realized within the programme of CaringTV-project with the collaboration of the University of Applied Sciences Laurea, Tikkurila Unit and the center the elderly Koivukylä part of the services of the city of Vantaa the elderly and disabled. The aim of this project is to improve and produce welfare services. CaringTV is a two-way interactive TV program. The main purpose of this thesis was to start this interactive program between Trollebo kindergarten and the center for the elderly of Koivukylä, with the intention of strengthening this cooperation. The aim was to create a common activity between generations. My own objective was to get some experience on the field and develop as an instructor. This program is set with the intention of make it permanent. The base of this project was to support participation. The project consisted on four common sessions between these two generations. The programs were realized on March of 2013. CaringTV supported the participation of a certain group from the Trollebo kindergarten and the patients of the family caregivers program. Each program was developed to support the interaction and the participation between generations. The evaluation was made based on the perceptions of the programs and the evaluation and feedback forum. Both the elderly and the children were content with the experience. The experience was challenging due to changes in the organization of the Koivukylä center. Nevertheless I found this as a rewarding experience. Employees from both centers agreed on the importance of this common participation and its possible use in the future. These two centers are nowadays still working together through CaringTV programs....

Kirjallisuusterapeuttinen luova kirjoittaminen kuntoutumisen tukena Hietalinna-yhteisössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön aiheena on kirjallisuusterapeuttinen luova kirjoittaminen yhteisöhoidon yksikön jäsenten kuntoutumisen tukena. Opinnäytetyö on osa Laurea-ammattikorkeakoulun ja Järvenpään sosiaalisairaalan POKE-hanketta (Päihdehoidon...
The subject of this thesis is the use of literature therapeutic creative writing as part of rehabilitation in community care. The functional part of the thesis was produced in Hietalinna-community in Järvenpää Addiction Hospital (JAH). The thesis...

Vanhempien kokemuksia MES-ohjelmasta lastensuojelun avohuollon tukitoimena
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin, millaisia kokemuksia vanhemmilla on Neljä Astetta Oy:n tar-joamasta MES-ohjelmasta ja sen prosessista. Lisäksi selvitettiin, millaisia muutoksia ohjelma toi asiakkaiden elämään. MES-ohjelma on kasvu- ja itsetuntemusohjelma, joka on tarkoitettu las-tensuojeluasiakkuudessa olevien perheiden vanhemmille. Ohjelman läpikäyminen vie aikaa 15 kuukautta. Kaikki tutkimuksessa mukana olleet vanhemmat suorittivat MES-ohjelman ryh-mämuotoisesti ja kaikilla heillä oli samaan aikaan tai jo aiemmin ollut lisänä oheisvanhem-muusohjauspalvelu, joka nivoutui tiiviisti MES-ohjelman kanssa yhteen.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto hankittiin teemahaastatteluissa, joissa haastateltiin yhteensä seitsemää MES-ohjelmassa mukana ollutta vanhempaa. Haastattelujen kautta saatiin selville, että haastatellut vanhemmat olivat olleet pääosin tyytyväisiä ohjelmaan ja sen läpikäymiseen. Kaikki haastatellut kokivat saaneensa ohjelman kautta omaan arkeensa positiivisia asioita. Johtopäätöksissä voitiin huomata, että aiemmista negatiivisista tukimuotokokemuksista huolimatta vanhemmat lähtivät MES-ohjelmaan mukaan avoimesti. Neljä Astetta Oy:llä tai MES-ohjelmalla ei koettu olevan voimakkaita lastensuojelun kasvoja, mikä helpotti vanhempien osallistumista. Neljä Astetta Oy:n on mahdollista käyttää opinnäytetyön tuloksia oman toimintansa kehittämiseen ja markkinointiin....
The purpose of this thesis was to find out what kind of experiences do parents have about MES programme which is service offered by Neljä Astetta Oy. Besides it was found out what kind of changes programme gave to the parents’ lives. MES programme...

Tarinallisen leikin kehittämistä päiväkodin kasvattajien kanssa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää tarinallinen leikki, uusi menetelmä leikin tueksi, yhdessä vantaalaisen päiväkodin henkilökunnan kanssa. Tarinallinen leikki koostui seuraavista teemoista: tarinallisuus, leikki, luovat menetelmät, lasten osallisuus ja innostava ohjaajuus. Opinnäytetyön tavoitteena oli, että päiväkodin kasvattajat kehittävät omalle ryhmälleen tarinallisen leikin, jossa hyödyntävät ja soveltavat sen teemoja, minkä jälkeen he kokeilevat sitä käytännössä lasten kanssa. Tavoitteena oli myös innostaa kasvattajia tarinallisen leikin käyttöön ja kehittämiseen.
Opinnäytetyö koostui suunnittelusta ja teoriaan tutustumisesta, jonka jälkeen siirryttiin toimintaan. Toiminta koostui kasvattajille esittäytymisestä, kahdesta kehittämisillasta, joissa kehitettiin tarinallista leikkiä kasvattajien kanssa sekä tarinallisten leikkien kokeilusta käytännössä toimintahetkissä. Toimintaa arvioitiin haastattelujen avulla toiminnan aikana, havainnoimalla kasvattajia ja lapsia sekä keräämällä palaute kasvattajilta. Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkastellaan kehittämisprojektia sekä tarinallisen leikin teemoja eli tarinallisuutta, leikkiä 1-6-vuotiaana, lasten osallisuutta sekä innostavaa ohjaajuutta sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta. Luovia menetelmiä tarkastellaan draaman, musiikin, liikunnan ja tanssin sekä kuvan näkökulmasta.
Opinnäytetyölle asetetut tavoitteet täyttyivät. Kasvattajat hyödynsivät ja sovelsivat tarinallisen leikin teemoja ja kehittivät omalle ryhmälleen sopivan tarinallisen leikin, jossa ryhmän tarpeet oli huomioitu. Tarinallinen leikki innosti kasvattajia käyttämään uutta menetelmää sekä herätti heitä tarinallisen leikin teemojen tärkeydestä. Lapset olivat innoissaan osallistuessaan tarinallisiin leikkeihin. Kasvattajat suunnittelivat tarinalliset leikkinsä siten, että pystyvät soveltamaan ja käyttämään niitä jatkossakin. Suurin osa kasvattajista suhtautui tarinallisen leikin tulevaisuuteen innokkaasti....
The purpose of this functional thesis was to develop a narrative play, a new method to support play, with the staff of one day care center in Vantaa. The narrative play was based on the following themes: narrativity, play, creative methods, children...

IDIS-menetelmäsalkku työntekijän ammattitaidon vahvistajana lastensuojelun identiteettityössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli vahvistaa lastensuojelutyön työntekijän ammattitaitoa lasten ja nuorten kanssa tehtävässä identiteettityössä. Tavoitteena oli IDIS-menetelmäsalkun avulla toteuttaa ja testata pienryhmäkodissa toiminnallisia lasten ja nuorten arvon näkyväksi tekemiseen tähtääviä menetelmiä. IDIS-menetelmäsalkulla tavoiteltiin myös pysyvää toimintamenetelmää pienryhmäkodin arkeen. IDIS-menetelmäsalkku oli opinnäytetyön tekijän itse suunnittelema kokonaisuus.
Tutkimuksellisen kehittämishankkeen teoreettisessa viitekehyksessä perehdyttiin lastensuojelutyön hyviin käytäntöihin sekä lastensuojelutyön kehittämiseen, lapsen ja nuoren itsetuntoon sekä ammattitaidon kasvuun ja vahvistumiseen osana ammatti-identiteettiä.
IDIS-menetelmäsalkku toteutettiin kyseisessä yksikössä Työn kehittäminen ja palveluinnovaatiot -työharjoittelun yhteydessä. Salkku sisälsi neljä eri toiminnallista menetelmää, joiden toteuttajina olivat pienryhmäkodin työntekijät. Koko menetelmäsalkun toteuttaminen kesti noin 7 viikkoa. Kehittämishankkeen lopuksi pidettiin henkilökunnan kanssa yhteinen arviointikeskustelu. Menetelmäsalkun käyttöönottokokemuksia, merkityksiä ja käyttökelpoisuutta käytiin läpi. Opinnäytetyön johtopäätökset tehtiin tämän arviointikeskustelun tulosten sekä havaintopäiväkirjan merkintöjen pohjalta.
IDIS-kehittämishanke pystyi toimimaan myönteisenä muistuttajana lapsen yksilöllisyyden merkityksestä. Menetelmäsalkku toi esiin uusia positiivisia luonteenpiirteitä vuorovaikutustilanteissa. Toiminnalliset menetelmät koettiin rakentavina lasten ja nuorten toivottavien luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien esille nostajana ajoittain raskaan ja kuormittavan arkityön rinnalla. IDIS-menetelmäsalkku otettiin pysyväksi käytännöksi yksikössä.
Asiasanat: lastensuojelutyön kehittäminen, ammattitaidon vahvistaminen, itsetunto...
The purpose of this thesis was to strengthen the child welfare worker's skills of children and young people in role identity work with them. The goal was through the IDIS method to create a portfolio with the help of functional methods in a small...

Vanhempien osallisuus päiväkodin toiminnassa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyö toteutettiin kyselytutkimuksena kunnalliselle päiväkodille Vantaalla. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää vanhempien osallisuutta päiväkodin arjessa. Työn tutkimuskysymys on, millaisena vanhemmat kokevat osallisuutensa päiväkodin...
Parental involvement in kindergarten This thesis was made as a survey for a public kindergarten in Vantaa. The objective of the thesis was finding out how and to which extent parents take part in the everyday activity of the kindergarten. The thesis’s research question is how parents experience their partnership in the everyday life of the kindergarten. Additional problems derived from the question are how the length of their customership affects the parents’ experience of their partnership and whether the kindergarten provides sufficient prerequisites for the partnership. The theoretical framework of this thesis consists of the regulation for collaboration in learning and education in daycare, namely the plan for early childhood education, as well as parental involvement and educational partnership. The questionnaire used in the survey was formulated based on this theoretical framework. This thesis is a theoretical research, in which both qualitative and quantitative research methods have been used. The research data is based on a survey which was made to the parents of the collaborating kindergarten. 92 questionnaires were distributed, of which 33 answers were retrieved, resulting in a response rate of 36 %. The database was analyzed using statistical methods where suitable. The results suggest that parents experience their capability to influence and participate as being better if they attend parental meetings. The experienced involvement also seems to improve as the customership extends. The prerequisites for parental involvement provided by the kindergarten were mostly seen as adequate, but based on the survey, some propositions for improvement have been composed. With the proposed actions, the kindergarten could possibly improve the parents’ activity when it comes to participating in the operation of the kindergarten. Considering the results, parental meetings could be a promising target for development; adding functional elements to the meetings could activate the parents and improve the rate of attendance....

Harrastamaan! : Maahanmuuttajataustaisten nuorten harrastaminen ja opas harrastusten hakuun.
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2014)
Opinnäytetyöni on maahanmuuttajataustaisten lasten harrastamisen haussa auttava opas maahanmuuttajavanhemmille ja heitä työssään avustaville viranomaisille tai muille henkilöille. Opinnäytetyöni keskeisenä tavoitteena on ...