Haku
Viitteet 381-390 / 1154
Vanhemmat arvioimassa varhaiskasvatuksen laatua : Kyselytutkimus espoolaisessa varhaiskasvatusyksikössä
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia espoolaisen yksittäisen päiväkodin asiakasperheiden tyytyväisyyttä heidän saamaansa varhaiskasvatuspalveluun. Tavoitteena oli saada selville lasten huoltajien mielipiteitä päiväkodissa toteutettavasta varhaiskasvatuksesta ja yhteistyöstä perheiden sekä päiväkodin henkilökunnan välillä. Lisäksi haluttiin selvittää huoltajien kehitystoiveita näitä seikkoja koskien. Opinnäytetyön kehittämistehtävänä oli päiväkodin toiminnan kehittäminen kyselyn tulosten pohjalta. Viitekehyksenä opinnäytetyössä käytettiin varhaiskasvatuksen järjestämistä ohjaavia säädöksiä ja päiväkodissa toteutettavaa toimintaa, varhaiskasvatuksen osallisuutta henkilökunnan ja huoltajien välisen kasvatusyhteistyön sekä lasten osallisuuden näkökulmasta ja varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä.
Opinnäytetyössä hyödynnettiin sekä määrällistä että laadullista menetelmää. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka sisälsi strukturoituja ja avoimia kysymyksiä. Vastaukset analysoitiin strukturoitujen kysymysten osalta tilastollisia menetelmiä hyödyntäen. Avoimet kysymykset käsiteltiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin kautta teemoitellen.
Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 47 prosenttia. Tulosten perusteella huoltajat olivat tutkimushetkellä pääosin tyytyväisiä tutkimuspäiväkodissa toteutettavaan varhaiskasvatukseen. Huoltajat olivat erityisen tyytyväisiä henkilökunnan toimintaan ja vuorovaikutukseen lasten kanssa. Kehittämistarpeet koskivat ensisijaisesti päiväkodin toiminnasta tiedottamista sekä vanhemmille viestimistä. Tiedottamisen lisäksi kehittämistarpeista nousi selkeimmin huoltajien toive liikunnan ja ulkoilun lisäämisestä ja lasten toiminnan ohjaamisesta päiväkodin arjessa. Tutkimuksen tulokset esiteltiin päiväkodissa ja ne huomioitiin suunniteltaessa kehittämiskohteita päiväkodin toimintakaudelle 2017-2018....
The aim of this Bachelor’s thesis was to study customer satisfaction regarding the early childhood education services provided in a kindergarten in Espoo. The goal was to discover parents’ opinions concerning the early childhood education provided...

Teoriasta toimintaan : Monikulttuurisuushankkeen jalkauttaminen päiväkodin arkeen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämä opinnäytetyö oli toiminnallinen kehittämistyö. Opinnäytetyöskentelyn tavoitteena oli juurruttaa päiväkodin arkeen S2-lasten kielellisten valmiuksien tukeminen ja innostaa ja motivoida päiväkodin henkilökuntaa hyödyntämään S2-lapsille suunnatun...
This thesis was a functional development project. The purpose of this thesis was to stimulate the support of multilingual children's language skills and to inspire and motivate day-care staff to make use of the material package created during...

”Pohjaton riittämättömyyden tunne, oot sitten siellä tai täällä” : Haastattelu äitiyden haastavista tunteista Maria Akatemian asiakkaana olleille äideille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Äitiys tutkimuskohteena on moniulotteinen ja sitä voi katsoa monesta eri näkökulmasta. Äitiyden kuvataan olevan miltei kaikissa yhteiskunnissa sosiaalisesti tunnistettu ilmiö, joka pitää sisällään äideille asetettuja odotuksia, vaatimuksia ja normeja. Äitiyden kokemukset voivat kuitenkin olla hyvinkin ristiriitaisia suhteessa äitiyden instituutionaaliseen näkemykseen. Ristiriidat yhteiskunnallisen näkemyksen ja oman kokemuksen välillä voivat aiheuttaa haasteita.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tukea opinnäytetyön toimeksiantajana toimivan Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön kehittämistä sekä tuoda esiin kuinka tärkeää on kohdata äitiyden haastavat tunteet ja niistä aiheutuva mahdollinen väkivallan uhka. Lisäksi opinnäytetyön tavoitteena oli pohtia aineiston avulla erilaisia mahdollisia työskentelytapoja tai –asenteita, jotka olisi mahdollista ottaa käyttöön myös muissa äitien palveluverkostoissa. Opinnäytetyön tarkoitusena oli nostaa äitiydessä esiintyviä haastavia tunteita yleiseen keskusteluun sekä herätellä äitien palveluverkostoissa toimivia ammattihenkilöitä huomioimaan miten itse voisivat vaikuttaa myönteisesti äitien haastavista tunteista puhumiseen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuoda esiin Demeter-työskentelystä saatu tuki haastaviin tunteisiin, josta voitaisiin saada apua äitien kanssa työskentelyyn.
Opinnäytetyötä ohjasi laadullinen tutkimusote, johon aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla. Haastateltaviksi valikoitui kolme Maria Akatemian Demeter-työskentelyn käynyttä äitiä. Haastattelun aineisto käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Teoreettinen viitekehys pitää sisällään tutkimustietoa ja kirjallisuutta äitiydestä, äitiyden haastavista tunteista, tunteista puhumisesta sekä Maria Akatemian Demeter-työskelystä.
Opinnäytetyön tulosten perusteella äitiys pitää sisällään myös paljon haastavia tunteita, jotka liittyvät elämäntilanteisiin, omiin ja muiden odotuksiin äitiydestä sekä omaan itsehillintään. Tulosten perusteella äitien tunteista puhumiseen vaikuttavat niin ulkoiset kuin sisäiset tekijät. Tulosten perusteella puhumiseen vaikuttavia sisäisiä tekijöitä on huomattavasti ulkoisia tekijöitä enemmän. Opinnäytetyön tulosten mukaan Demeter-työskentely ja siitä saatu tuki haastaviin tunteisiin koetttiin merkityksellinä ryhmätyöskentelyn, elämäntilanteen kannatteluun sekä omaan henkiseen kasvuun saadun tuen vuoksi....
of this thesis was to support Maria Akatemia’s preventive work of domestic violence. Maria Akatemia is also a client for this thesis. The aim of this thesis was also to shed some light on the importance of the emotional challenges mothers face and the possible...

Tukea arkeen ja vanhemmuuteen? : äitien kokemuksia perheryhmästä ja mietteitä palvelun kehittämiseksi
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Laadullisen opinnäytetyömme tavoitteena oli selvittää ja kuvailla äitien omakohtaisia kokemuksia perheryhmässä tapahtuvasta vanhemmuuden ja arjen tukemisesta. Lisäksi halusimme kuulla äitien mielipiteen siitä, kuinka he kehittäisivät perheryhmää entistä toimivammaksi ja perhettä tukevammaksi. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli antaa toimeksiantajallemme toiminnan kehittämisen ja osallisuuden parantamisen kannalta olennaista tietoa.
Teoriaosuudessa avaamme perhetyön ja perhekuntoutuksen käsitettä, mutta tärkein teoreettinen tausta liittyy arjen vanhemmuuteen ja sen tukemiseen. Käsittelemme etenkin vuorovaikutuksen ja mentalisaatiokyvyn merkitystä arjen vanhemmuuteen saadun tuen osa-alueina. Lopuksi esittelemme vielä tarkemmin perheryhmätoimintaa ja sen historiaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla kesän 2017 aikana. Yksilöhaastatteluihin osallistui yhteensä kuusi äitiä, jotka olivat olleet mukana perheryhmässä viimeisen viiden vuoden aikana. Saatu aineisto litteroitiin ja analysointiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.
Tulosten perusteella äidit kokivat saaneensa perheryhmästä merkittävää tukea. Tuen kuvailtiin olleen äitiyttä vahvistavaa ja arkea helpottavaa. Henkiseen jaksamiseen saatu tuki koettiin erityisen tärkeänä ja sen antamisessa työntekijöiden rooli oli merkityksellinen. Kaikki äidit kuvailivat perheryhmää positiivisesti, mutta uskalsivat tuoda esiin myös epäkohtia, ristiriitoja ja kehittämisehdotuksia. Äitien kehittämisehdotukset liittyivät etenkin yhteisen vapaa-ajan ja aloitustapaamisten määrän lisäämiseen sekä tilojen somistamiseen.
Tuloksissamme osin yllättävää ja aiempiin tutkimuksiin verrattuna uutta, oli työntekijöiden antaman tuen ensisijaisuus vertaisryhmään verrattuna. Vertaisryhmän merkitys näkyi lähinnä ystävyyssuhteiden luomisessa, mutta muuten siitä saatu tuki jäi hyvin marginaaliseksi. Tuen vähyyden voisi olettaa johtuvan esimerkiksi ryhmän heterogeenisyydestä, ryhmäläisten välisistä ristiriidoista, yksilöllisten tarpeiden huomioinnista, asiantuntijalähtöisyydestä tai ryhmässä alati tapahtuvista muutoksista.
Toivomme opinnäytetyömme auttavan perheryhmätoiminnan kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa myös osaksi valtakunnallista perhepolitiikka ohjelmaa. Jatkotutkimusaiheina haluaisimme selvittää vertaisryhmätoiminnan ohella isien roolia osana perheryhmätoimintaa ja kuinka heitä voisi aktivoida mukaan toimintaan....
The aim of our qualitative thesis was to clarify and describe mothers' personal experiences of how their parenting and everyday life were supported in the family group service. In addition, mothers’ opinions on how to develop family groups to become...

Harrastetori : Toiminnallinen info liikunnasta ja Padasjoen harrastusmahdollisuuksista 7-luokkalaisille
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Harrastetori oli kehittämishankkeena tuotettu opinnäytetyö. Kehittämishankeen tarkoituksena oli tuottaa toimintamalli, jonka avulla lisättäisiin padasjokelaisten nuorten tietoisuutta liikunnasta ja harrastusmahdollisuuksista. Opinnäytetyön...
”Hobby Market” is a bachelor´s thesis executed as a development project. The main purpose of the project was to produce an operating model to increase the knowledge of exercising and hobby possibilities among the youth in Padasjoki. The functional...

Perhetyön prosessi nuoren avohuollon sijoituksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkälainen on toimiva perhetyön prosessi nuoren avohuollon sijoituksen aikana. Lisäksi tarkasteltiin, minkälaisia erityispiirteitä perhetyön prosessissa on nuoren itsenäistyessä ja nuoren palatessa kotiin avohuollon sijoituksesta. Opinnäytetyön tilaajana toimi Lystimäen lastensuojelupalvelut. Tulosten pohjalta muodostettiin perhetyön malli, jonka tarkoitus on tukea Lystimäen ohjaajien työtä avohuollon sijoitusten osastolla. Avohuollon sijoitus on lastensuojelun avohuollon tukitoimi, jonka aikana tehdään perhetyötä esimerkiksi nuoren perhesuhteiden parantamiseksi ja itsenäistymisen tukemiseksi. Perhetyön prosessi koostuu aloitusvaiheesta, työskentelyvaiheesta ja päätösvaiheesta.
Tutkimusaineisto kerättiin työntekijöiden teemahaastatteluilla. Haastattelujen pohjana olivat perhetyön vaiheet. Aineiston analysointi tapahtui aineiston luokittelun kautta. Toimiva perhetyön prosessi alkaa hyvällä tilanteen kartoittamisella. Prosessi on suunnitelmallinen ja edistää yhteistyötä työntekijöiden, perheen ja verkostojen kesken. Prosessia tulee arvioida jatkuvasti ja tarpeen tullen muuttaa suuntaa. Itsenäistyvän nuoren ja kotiin palaavan nuoren perhetyön prosesseissa eroavat käsiteltävät teemat ja yhteistyötahot. Avohuollon sijoituksen jälkeistä tukea aletaan suunnitella ajoissa.
Prosessin mallintaminen auttaa hahmottamaan kokonaisuutta. Perhetyön mallia voidaan jatkokehittää työyhteisössä ja sitä voidaan hyödyntää asiakastyössä ja verkostoissa. Johdonmukainen työskentely ja avoimuus sen etenemisestä on nuoren ja perheen etu....
The purpose of the thesis was to discuss successful family work process during a young person's open care placement. Additionally, the special features of the process when a young person becomes independent or returns home from an open care...

Ryhmäkodin psykososiaalinen tuki apuna Suomeen sopeutumisessa : yksintulleiden alaikäisten afgaanipoikien kokemuksia turvapaikanhakuprosessin aikana
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää yksin Suomeen tulleiden alaikäisten afgaani-turvapaikanhakijoiden kokemuksia ryhmäkodissa saadusta psykososiaalisesta tuesta ja sen vaikutuksista heidän sopeutumiseensa Suomeen. ...
Selektiivisesti mutistisen lapsen tukeminen varhaiskasvatuksessa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
opinnäytetyö tutkii ja havainnoi sekä mutismia ilmiönä, että mutistisen lapsen tukimuotoja varhaiskasvatuksessa. Lapsien kanssa työskentelevän on hyvä osata tunnistaa ja erotella lasten ahdistuneisuushäiriötä työssään. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tuoda...
Selective mutism is an extremely rare mental condition, which is usually noticed in early childhood. It is classified as an anxiety disorder and it causes inability to speak in certain situations, even though there is no physical factor that would prevent someone from speaking. The purpose of this thesis was to explore mutism and the resources that early education has to support the mutists. It is important for anybody who’s working among children to be able to recognize the signs of selective mutism and support a selectively mute child in everyday life. The aim was to create an informative guide about selective mutism for early childhood educators and to make selective mutism a betterknown condition. This thesis was a qualitative research. The theoretical framework includes ; information about selective mutism, early childhood anxiety disorders, communication problems and the basic ele-ments of the early childhood education. The material was compiled by written sources, exploring mutism in a daycare, and interviewing a special education teacher....

Englannin kieli mukaan päiväkodin arjen hetkiin
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tuotoksena oli aktiviteettikirja. Aktiviteettikirja tuli työelämän yhteistyökumppanin, Oulunkylän englanninkielisen päiväkodin, käyttöön ja sen tavoitteena on lisätä englannin kieltä päiväkodin arjessa. Tavoitteena kirjalla on myös innostaa työyhteisöä käyttämään enemmän englantia lasten kanssa. Tarkoituksena kirjalla on antaa uusia ideoita, joiden kautta kielenkäyttö on mielekästä niin oppivalle lapselle kuin ohjaavalle aikuiselle. Projekti toteutettiin kokeilemalla käytännössä kaikkia kirjan aktiviteetteja. Keräämällä monipuolisesti yhteistyökumppanilta palautetta ja käyttämällä hyödyksi osallistavaa havainnointia oli mahdollista kehittää aktiviteetteja lapsilähtöisimmiksi ja yhteistyökumppania palvelevammaksi.
Aktiviteettikirja sisältää viisi eri osiota, joissa on hyödynnetty kuvien, musiikin, leikin sekä tarinoiden kautta oppimista. Kirja sisältää leikkeihin kuuluvat materiaalit, ohjeistukset jokaiseen aktiviteettiin ja yleiset ohjeet kirjan käyttöön sekä toisen kielen tukemiseen kielikylpypäiväkodissa. Kirjaan valitut aktiviteetit on perusteltu teoreettisen viitekehyksen avulla. Kansainvälistyvässä maailmassa englannin osaamista korostetaan ja kielelle altistuminen kielikylpypäiväkodissa tukee lapsen oppimista ja omaksumista. Leikki ja toiminnallisuus integroituna kielen oppimiseen antavat lapselle mielekkään oppimisympäristön. Aktiviteettikirjalla lisää englannin kielen käyttöä päiväkodin arjen hetkiin helpolla ja monipuolisella tavalla....
The main goal of this functional thesis was to produce a practical activity book for the commissioner, Oulunkylä English Kindergarten. The aim was to increase the use of English in the daily basis of the Kindergarten. The aim of the book was also...

Monikulttuurisen ohjaus- ja neuvontatyön erityispiirteet
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2017)
Tämän opinnäytetyön tavoite oli kuvailla ja ymmärtää monikulttuurisen ohjaus- ja neuvontatyön erityispiirteet sekä tuoda esiin työssä kohdattuja haasteita kyselyyn vastanneiden vastaajien näkökulmasta. Opinnäytetyön tavoite oli myös, että monikulttuurista ohjaus- ja neuvontatyötä tekevät ymmärtävät paremmin toimenkuvansa ja mahdollisuutensa vaikuttaa työn laatuun ja asiakkaisiin. Opinnäytetyössä on tarkasteltu monikulttuuriseen ohjaus- ja neuvontatyöhön liittyviä määritelmiä. Opinnäytetyön tarkoitus oli kiteyttää monikulttuurisen ohjaus- ja neuvontatyön ydin.
Toteutin monikulttuurisen ohjaus- ja neuvontatyön erityispiirteet-kyselyn internet-kyselynä KyselyNetti-palvelussa. Yhdeksästä vastaajasta kyselyyn otti osaa seitsemän vastaajaa. Opinnäytetyön aineistona on käytetty viiden vastaajan vastauksia. Vastaajiksi valikoitui asiantuntijoita, jotka työskentelevät, tai ovat työskennelleet sosiaali- ja/ tai terveysalan tehtävissä monikulttuurisen ohjaus- ja neuvontatyön parissa eri toimintaympäristöissä.
Selvitin kyselyn avulla, miten työntekijöiden näkökulmasta monikulttuurista ohjaus- ja neuvontatyötä voidaan tehdä asiakaslähtöisemmin ja miten sitä voidaan kehittää. Kyselyn avulla selvitin myös, minkälaisia ominaisuuksia ja osaamista työntekijöiltä vaaditaan, miten asiakkaan omia voimavaroja voidaan huomioida monikulttuurisessa työssä ja minkälaisia haasteita monikulttuurisessa työssä kohtaa.
Enemmistö kyselyyn vastanneista koki tarvitsevansa monikulttuurisessa ohjaus- ja neuvontatyössä enemmän aikaa asiakkaiden tapaamiseen ja heidän asioidensa hoitamiseen. Vastaajien mielestä monikulttuurisessa työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, sekä asiakkaan ja työntekijän välistä keskinäistä ymmärtämistä. Asiakkaan kunnioitus ja tasapuolinen kohtelu ovat avainasemassa monikulttuurisessa ohjaus- ja neuvontatyössä. Kyselyn perusteella monikulttuurisessa ohjaus- ja neuvontatyössä tarvitaan kykyä etsiä yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja asiakkaan asiaan tai ongelmaan. Työntekijällä ei tarvitse olla valmiita ratkaisuja asiakkaalle, vaan työntekijä yhdessä asiakkaan kanssa pyrkii löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun asiakkaan asiaan tai ongelmaan....
The main goal of this thesis was to consider and understand the special features of multicultural guidance and counselling. The study’s objective was to find out the challenges the people working in the field are having to deal with in order...