Haku
Viitteet 731-740 / 2327
Perheiden tuen tarpeen tunnistaminen varhaiskasvatuksessa
(2021)
Tämän opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää, kuinka varhaiskasvatuksen ammattilaiset tunnistavat perheiden varhaisen tuen tarpeen ja minkälaisia toimintatapoja heillä on työskennellä huolen herätessä. Lisäksi opinnäytetyössä kartoitettiin varhaiskasvatusammattilaisten saamaa koulutusta aiheeseen liittyen sekä kehittämisideoita kouluttautumiseen perheiden tuen tarpeen tunnistamiseksi. Opinnäytetyön tietoperusta koostui aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta ja sen pääpainopiste keskittyi varhaiskasvatukseen, vanhempien kanssa tehtyyn yhteistyöhön sekä ennaltaehkäisevään työotteeseen varhaiskasvatuksen toiminnassa.
Tutkimus toteutettiin erään Pirkanmaalla sijaitsevan varhaiskasvatusyksikön ammattilaisille laadullisin menetelmin, puolistrukturoidun lomakehaastattelun avulla. Tuloksissa painottui perheiden tuen tarpeen tunnistamiseen liittyen arkinen vuorovaikutus, havainnointi, aikaresurssit sekä työtiimin ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan ammatillinen tuki. Lisäksi esiin nousi työntekijöiden halu oppia ja kehittyä tuen tarpeen tunnistamisessa ja huolen puheeksi ottamisessa, sekä työnantajan tarjoaman koulutuksen ja yleisen ohjeistuksen puutteellisuus. Tärkeimmät kehitysehdotukset koskevat koulutusta ja ohjeistusta, joilla edesautettaisiin työntekijöiden tasavertaisia mahdollisuuksia perheiden tuen tarpeen tunnistamiseen koulutustasosta riippumatta ja vahvistettaisiin varhaiskasvatuksen palvelun tasalaatuisuutta....
The purpose of this thesis was to find out how early childhood professionals recognized the families in need of early support and what kind of policies they have in their work when concerns arise. In addition, the thesis also explored the related...
The purpose of this thesis was to find out how early childhood professionals recognized the families in need of early support and what kind of policies they have in their work when concerns arise. In addition, the thesis also explored the related...
Asiantuntijaverkoston näkemyksiä mielenterveystyöstä Länsi-Helsingin alueella
(2021)
Tässä tutkimuspohjaisessa opinnäytetyössä oli tarkoituksena selvittää yhteistyössä Tukiyhdistys Majakka ry: n kanssa miten Länsi-Helsingin alueella toimivat, mielenterveyttä edistävät tahot kokevat alueellisen, toimijoiden ...
Elämäntaitoja liikunnan avulla - Lähiökoutsi-hanke
(2021)
Tässä opinnäytetyössä selvitettiin Lähiökoutsi-hankkeen Elämäntaitoja liikunnan avulla-oppituntien (ELA) merkittävyyttä peruskoulun oppilaiden elämässä. Tutkielmaan osallistuneet oppilaat ja opettajat ovat viidestä ...
Perehdytysprosessin kehittäminen Nuorten turvatalossa
(2021)
Opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa, miten kohdeorganisaation perehdytysprosessi onnistuu ja mitä kehittävää perehdytyksessä olisi tulevaisuudessa. Kohdeorganisaationa tässä opinnäytetyössä on Suomen Punaisen Ristin ...
”Kyllä silloin koulun arvo hetkellisesti nousi.” : Etelä- Karjalaisen JOPO-luokan kokemuksia etäopiskelusta koronapandemian aikana keväältä 2020
(2021)
Maaliskuun 16.päivänä vuonna 2020, Suomen hallitus teki päätöksen koulujen siirtymisestä etäopetukseen. Koronavirusepidemia oli siinä vaiheessa, että poikkeusoloihin siirryttiin valmiuslain nojalla ja etäopetusjakso alkoi ...
Ohjattu ulkotoiminta alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatusryhmissä : Vinkkikansio kasvattajille
(2021)
Opinnäytetyömme oli toiminnallinen kehittämistyö, jossa käsittelimme alle 3-vuotiaidenkasvua ja kehitystä, osallisuutta, leikkiä sekä kasvattajan roolia näiden tukemisessa. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tukea ...
Musiikkikasvatushetket lasten osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistajina varhaiskasvatuksessa
(2021)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää toimintamalli, jonka avulla oli mahdollista vahvistaa ja tukea lasten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä varhaiskasvatuksessa lapsilähtöisesti. Toisena kehittämistyön tavoitteena oli rohkaista yhteistyökumppanina toimineen päiväkodin kasvattajia käyttämään musiikkia luovasti työvälineenään päiväkodin arjessa. Opinnäytetyön yhteistyökumppanina toimi askolalainen päiväkoti.
Kehittämistyö varhaiskasvatusyksikössä sisälsi kuusi musiikkikasvatushetkeä kolmen viikon aikana. Lapset loivat saduttamalla tarinan, joka lasten ideoihin perustuen saatettiin musiikillisiin muotoihin. Lisäksi yhdessä koettiin erilaisia elämyksiä soittamalla, tanssimalla, leikkimällä ja laulamalla, sekä kuuntelemalla erilaista musiikkia. Musiikkikasvatushetkiin osallistuivat päiväkodin esikoululaiset ja viisivuotiaat lapset.
Opinnäytetyön viitekehys perustui varhaiskasvatuksen osallisuuden pedagogiikkaan. Musiikkikasvatus taas valikoitui toiseksi viitekehykseksi musiikin vuorovaikutteisuuden ja yhteisöllisyyttä vahvistavien elementtien takia. Aineistonkeruumenetelmänä ja dokumentoinnin apuna käytettiin havainnointia, tutkimuspäiväkirjaa, kuvausta, videointia ja sadutusmenetelmää. Dokumentoinnissa lapset olivat aktiivisesti mukana videoimalla ja kuvaamalla toimintaa.
Kehittämistyön aikana lasten osallisuus ja kokemus yhteisöllisyydestä vahvistuivat. Lapset kokivat iloa ja innostuneisuutta, ja työskentely oli usein myös intensiivistä. Ilmapiiri musiikkikasvatushetkillä oli kannustava ja myönteinen, joka rohkaisi monia lapsia kokeilemaan ja luomaan uusia asioita musiikin parissa. Päiväkodin kasvattajat kokivat saaneensa uusia näkökulmia, joka lisäsi heidän rohkeuttaan käyttää erilaisia musiikillisia menetelmiä työssään. Jatkoa kehittämistyölle voisi olla henkilökunnan osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen varhaiskasvatuksessa, joka tässä opinnäytetyössä rajattiin ulkopuolelle....
The aim of this thesis was to develop an action model that made it possible to strengthen and support children's participation and sense of community in early childhood education. Another objective of this development work was to encourage educators...
The aim of this thesis was to develop an action model that made it possible to strengthen and support children's participation and sense of community in early childhood education. Another objective of this development work was to encourage educators...
Tapaus gerontologinen asuttaminen: Asiakkaiden kokemuksia ja näkökulmia työn kehittämiseksi
(2021)
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin Kunta X:n gerontologisen asuttamisen tiimin asiakkaiden kokemuksia asuttamisprosessista, joka on gerontologisen asuttamisen tiimin asiakastyön keskeinen työprosessi. Opinnäytetyön tavoitteena ...
Kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen osaaminen tyttötyössä
(2021)
Tämän opinnäytetyön aiheena on kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen osaaminen tyttötyössä. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Espoon Tyttöjen Talon kanssa. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvailla, millaisia näkemyksiä Espoon Tyttöjen Talon...
Varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteutuminen vuorohoidossa iltaisin ja viikonloppuisin
(2021)
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää varhaiskasvatuksen henkilökunnan näkemyksiä ympärivuorokautisen päiväkodin pedagogiikan suunnitelmallisuudesta ja sen toteutuksesta sekä kehittää omaa työtämme ja työyhteisöjen ...








