Haku
Viitteet 441-450 / 817
Työikäisten kuntoutus Suomessa vuonna 2030
(2020)
Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä kuntoutusalalla toimivien ja vaikuttavien tahojen tulevaisuustietoisuutta ja lisätä eri toimijoiden välistä dialogia. Opinnäytetyössä selvitettiin, minkälainen työikäisten kuntoutuksen tulevaisuus on Suomessa vuonna 2030. Tulevaisuuden näkemyksiä kartoitettiin siitä, mitkä tahot rahoittavat työikäisten kuntoutusta, missä ja miten kuntoutusta toteutetaan ja mikä on kannattavaa liiketoimintaa vuonna 2030. Lisäksi kartoitettiin sitä, mitkä ovat kuntoutujien omat toiveet työikäisten kuntoutukselle, minkälaisia ovat mahdolliset tulevaisuuskuvat työikäisten kuntoutuksesta kuntoutuspalveluntuottajan näkökulmasta ja minkälaisia askelmerkit ovat kohti toivottua tulevaisuutta vuonna 2030.
Tietoperustassa tarkasteltiin työikäisten kuntoutusta, työn, terveyden, hyvinvoinnin sekä toimintakyvyn osaamistarpeita vuonna 2030, terveyden ja kuntoutuksen innovaatioita sekä tulevaisuuksien ennakointia kehittämistyössä.
Kehittämistyö muodostui Delfoi-tutkimuksesta julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoille, avoimesta ryhmähaastattelusta työikäisille kuntoutujille sekä kuntoutuspalveluiden tuottajalle järjestetyistä tulevaisuuspajoista. Opinnäytetyössä hyödynnettiin edellisten lisäksi tulevaisuustaulukkomenetelmää, PESTE-analyysiä, Business Model Canvas -taulukkoa sekä ydinpätevyyspuuta.
Opinnäyteyössä ennakoidaan, että työikäisten kuntoutusta tullaan järjestämään vuonna 2030 sekä julkisin, että yksityisin varoin ja työnantajien rooli kuntoutuksessa kasvaa. Työikäisten kuntoutus on tulevaisuudessakin monialaista ja tarjolla on erilaisia kuntoutusvaihtoehtoja. Etäkuntoutus on vallitsevin tapa toteuttaa kuntoutusta yhdistettynä muuhun kuntoutukseen, kuntoutujan tarpeet huomioiden. Palveluntuottajat joutuvat muuttamaan liikeideaansa vuoteen 2030 mennessä. Kuntoutuspalveluntuottajien yhteistyö työterveyshuollon kanssa yleistyy, maahanmuuttajien kuntoutus- ja koulutustarve huomioidaan entistä paremmin potentiaalisena liikeideana ja ympärivuorokautinen hoiva- ja palveluasuminen kannattavana liiketoimintana kasvaa.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että työikäisten kuntoutuksen tarve säilyy, rahoitusta tarvitaan monilta eri tahoilta ja osa-aikatyön entistä parempi mahdollistaminen yhteiskunnassa on oleellinen ja kestävä ratkaisu työikäisten osallistamisessa yhteiskuntaan. Hyväksyvä keskusteluilmapiiri työpaikoilla ja yhteiskunnassa on edellytys työikäisten pitämisessä työkunnossa entistä pidempään. Jatkossa voisi kehittää hyvinvoinnin yhteisöllistä tukemista työpaikoilla ja vapaa-ajan yhteisöissä, kuntoutusalan ammattilaisten sijoittamista yhteisöihin, etäkuntoutuksen eettisyyttä ja käyttäjäystävällisyyttä, kognitiivisen ergonomian ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämistä työpaikoilla, sekä lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi kuntoutuksen ja osa-aikatyön tukemista enenevässä määrin verohelpotuksien kautta yksityisin varoin. Työn miellyttävyyttä tulisi kehittää hyvinvoinnin ja osatyökykyisten näkökulmasta. Palveluntuottajan jatkokehittämisaiheet liittyvät strategian ja toimenpiteiden innovatiiviseen suunnitteluun, sekä osaamisen päivittämiseen uusien liikeideoiden mukaisesti.
Asiasanat: Kuntoutus, PESTE-analyysi, Delfoi-tutkimus, tulevaisuusajattelu, tulevaisuuden tutkimus...
group interview for working-age rehabilitators and future workshops for the rehabilitation service provider. In addition to the above, the thesis utilized the Future Table Method, the PESTE Analysis, the Business Model Canvas and the Core Qualification...
group interview for working-age rehabilitators and future workshops for the rehabilitation service provider. In addition to the above, the thesis utilized the Future Table Method, the PESTE Analysis, the Business Model Canvas and the Core Qualification...
Päätöksenteon ilmiöt yhdenvertaisuuskokemuksissa pelastusalalla Suomessa
(2020)
Moninaisuus pelastusalalla, erilaiset taustat, etniset ryhmät, kielet, sukupuoli, seksuaalisuus ja uskonto ovat asioita, jotka tulevat kehittymään muun maailman tahtiin, ja tätä moninaistumisen kehitystä tulee tukea. Tämän työn tavoitteena...
Työmatkapyöräilykokemuksen kehittäminen palvelumuotoilun ja käyttäytymistaloustieteen keinoin
(2020)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää toimeksiantajayrityksen työmatkapyöräilykokemusta käyttäjälähtöisesti palvelumuotoilua ja käyttäytymistaloustiedettä hyödyntäen. Työmatkapyöräilyn yleistymisellä olisi positiivisia seurauksia niin...
Tuuppaamalla tuloksiin : verkkokaupan uuden käyttötavan kehittäminen käyttäytymisen muotoilun menetelmin
(2020)
Kehittämistyön tavoitteena oli kehittää ensiaskeleet veikkaus.fi uudelle käyttötavalle ja tuoda vaihtoehto perinteiselle navigaatiovalikon käytölle. Veikkaus.fi laajan sisällön vuoksi navigaation kautta tiedon etsiminen on usein työlästä varsinkin...
Tulevaisuuden ylläpitomalli toiminnanohjaustietojärjestelmän muuttuessa - case Puolustusvoimat
(2020)
Opinnäytetyön tavoitteena oli tukea muutosprosessia osallistavalla skenaariotyöskentelyllä. Opinnäytetyöllä luotiin vaihtoehtoiset skenaariot toiminnanohjausjärjestelmän ylläpitotyön tulevaisuudesta Puolustusvoimille ja osallistettiin henkilöstö...
Palkitsemiskulttuuri keinona tukea henkilöstön sisäistä motivaatiota
(2020)
organisaation pitkän aikavälin päämääriin, sitoutuu organisaation toimintaan ja motivoituu työssään niin, että kehityksen myötä henkilöstön pysyvyys paranee ja asiakastyytyväisyys kasvaa nostaen samalla organisaation kannattavuutta. Työn tulokset ja niiden...
Älypuhelinten haitalliseen kokouskäyttäytymismalliin vaikuttaminen digitaalisella tuuppauksella
(2020)
Nykypäivän globaalissa maailmassa älypuhelimista on tullut sekä yhteydenpidon ja sosiaalisen elämän että viihteen ja palveluiden keskuksia. Vuonna 2017 Yhdysvalloissa oli 191 miljoonaa älypuhelinten kuukausittaista aikuiskäyttäjää. Ihmisten...
Moottoripyöräpoliisien koulutuksen hitaan ajon menetelmien yhteys osaamiseen
(2020)
kohderyhmien hitaan ajon taitoajossa käytettiin kahta erilaista opetusmenetelmää. Perusryhmän opetusmenetelmät olivat eksplisiittisiä eli tietoisia menetelmiä ja vertailuryhmän opetusmenetelmät olivat progressiivisesti eteneviä implisiittiseen eli...
Tulevaisuus ohjaa pörssiyhtiöiden hallituksia antisipaatioajatteluun
(2020)
Suomalaisten pörssiyhtiöiden liiketoimintaympäristö on globaali, epävarma sekä jatkuvasti ja nopeasti muuttuva ja siten myös entistä vaikeammin ennakoitavissa. Opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella ennakoinnin toimintamallia ja tuoda esiin...
Päätöksenteon ilmiöt ohjelmistovalinnoissa
(2020)
päätöksentekokykyä voidaan kehittää ohjelmistovalintaprosessin aikana. Opinnäytetyön tietoperustassa käydään läpi yleisimpiä päätöksenteon ilmiöitä ja millaisin keinoin ilmiöiden vaikutus pystytään huomioimaan ohjelmistovalintaprosessissa. Lisäksi tietoperustassa...









