Haku
Viitteet 761-770 / 1185
Analyysi Kiinan mobiilipelimarkkinoista suomalaisen pelistudion menestymisen kannalta
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön tavoitteena oli tehdä katsaus Kiinan mobiilipelimarkkinoihin kirjallisuustutkimuksen muodossa. Tarkoitus olisi, että suomalainen pelistudio saisi kattavan käsityksen kyseisestä markkinasta lukiessaan työtä. Suomen peliala on avattu ja johtopäätöksiä on tehty keskivertostudion mahdollisuuksista menestyä markkinoilla. SWOT-analyysimenetelmää hyödynnettiin johtopäätösten teossa.
Kiina on vuonna 2015 kasvanut maailman isoimmaksi mobiilipelimarkkinaksi ja kasvun odotetaan jatkuvan hyvin vahvasti. Tämä on suurilta osin mobiilipuhelinten levinneisyyden ja maksavien pelaajien kasvun ansiota. Samaan aikaan Suomessa on viime vuosina nähty räjähdysmäistä kasvua pelistudioiden perustamisessa. Digitaalisen jakelun mahdollistama kilpailu globaalilla tasolla voidaan nimetä oleelliseksi syyksi, miksi useimmat uusista studioista kehittävätkin pelinsä mobiilialustoille. On selkeää, että Kiinan mobiilimarkkinat esittävät suurta liikevaihdollista potentiaalia ja Suomen pelialalla on lähtökohtaisesti osaaminen, jolla se hyödynnetään.
Työn aikana selvisi, että tärkeimmät huomioitavat osa-alueet Kiinan mobiilimarkkinoille menevälle pelistudiolle ovat maan erikoisen pelikulttuurin ja maan yleisen kulttuurin ymmärtäminen, pelaajien ostokäyttäytymiset, mobiililaitteiden eri käyttöjärjestelmien markkinalevinneisyys ja erot niiden käyttäjissä sekä pelien jakelukanavien toimintaympäristöt. Suomalaisella keskivertostudiolla on eväät menestyä markkinoilla, mutta ilman tunnettua brändiä ja aikaisempaa menestystä länsimaissa tämä on hyvin epätodennäköistä. Yhteistyö paikallisen julkaisijan kanssa on suositeltavaa, sillä sirpaloituneen jakelukanavaympäristön hallitseminen pienelle studiolle on liian työläs prosessi....
The aim of this thesis was to give an overview of the Chinese mobile games market in the form of a literature study. The purpose of this thesis is to give any Finnish game studio a comprehensive understanding of the aforementioned market...
The aim of this thesis was to give an overview of the Chinese mobile games market in the form of a literature study. The purpose of this thesis is to give any Finnish game studio a comprehensive understanding of the aforementioned market...
Hyvinvoinnin mobiilisovellukset terveellisen ruokavalion ja fyysisen aktiivisuuden tukena
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Nyky-yhteiskunnassa älylaitteet ovat nykypäivää ja yhä useampi henkilö omistaa älypuhelimen. Älypuhelimiin ladattavat sovellukset ovat yleistyneet viime vuosina erittäin paljon ja sovelluksia löytyy aina kuvankäsittelysovelluksista laihdutussovelluksiin. Mobiilisovelluksia osataan hyödyntää yhä enemmän hyvinvoinnin tukena, eteenkin kun älypuhelimet kulkevat mukana kaikkialla ja omaseurantaa on helppo toteuttaa. Hyvinvointisovellukset on kehitetty tukemaan käyttäjän hyvinvointia sovelluksen käyttötarkoituksen mukaisesti, esimerkiksi arvioimalla urheilusuorituksen jälkeen kulutettuja kaloreita tai toimimalla ruokapäiväkirjana.
Tämän opinnäytetyn tarkoituksena oli tutkia miten mobiilisovellusten käyttö on vaikuttanut ihmisten hyvinvointiin. Hyvinvointi käsitteenä on hyvin laaja, joten opinnäytetyössä keskityttiin siihen, ovatko mobiilisovellukset vaikuttaneet käyttäjän liikkumiseen sekä ruokavalioon, ja millä tavoin.
Opinnäytetyössä käytettiin määrällistä, eli kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä toimi kyselylomake, johon vastaajat saatiin sosiaalisen median ja internetin välityksellä.
Opinnäytetyössä analysoitiin 100 vastausta. Vastaajista 77 % olivat naisia ja 23 % miehiä. Vastanneiden ikäjakaumasta huomasi, että hyvinvointisovellukset ovat tavoittaneet selvästi enemmän nuoria aikuisia kuin ikääntyneempiä ihmisiä. Valtaosa vastanneista olivat käyttäneet ja käyttävät liikuntapainotteisia sovelluksia ja vain murto-osa ravintopainotteisia sovelluksia. Yleisesti mobiiliso-vellukset on koettu hyödyllisiksi hyvinvoinnin tukena....
consumption, or by acting as a food diary. The purpose of this thesis was to study how the use of mobile applications has affected people’s wellbeing. Wellness is a large concept, thus the thesis focused on whether mobile applications have affected the users...
consumption, or by acting as a food diary. The purpose of this thesis was to study how the use of mobile applications has affected people’s wellbeing. Wellness is a large concept, thus the thesis focused on whether mobile applications have affected the users...
Virtuaalipalvelinjoukon Muutostyö - Case Stadin ammattiopisto
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyö, jossa luotiin uusia virtuaalipalvelimia korvaamaan vanhentuneet palvelimet. Työssä uusdistettiin erään helsinkiläisen ammattiopiston kotikansio-, asennusohjelmisto-, ja WSUS-palvelimet. Tämän lisäksi työssä otettiin käyttöön Microsoft...
Sähköpostin Hyödyntäminen Pienyrityksen Markkinoinnissa
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli Zemiit-nimisen pienyrityksen sähköpostimarkkinointikäytäntöjen kehittäminen ja optimoiminen. Käytännössä tämä tapahtui yritykselle sopivan sähköpostityökalun valinnalla ja sähköpostiviesteistä puhelinhaastatteluista saadun palautteen analysoimisella laadullisin metodein.
Sähköpostityökaluissa päädyttiin Creamailer-nimiseen palveluun sen näennäisen helppokäyttöisyyden ja monimuotoisuuden vuoksi. Creamailer osoittautui työn edetessä riittämättömäksi käyttöominaisuuksiltaan ja tuottamalta dataltaan. Palvelun käyttämisen jatkaminen ei ole suositeltavaa.
Sähköpostiviesteissä kiinnitettiin erityistä huomiota viestille oleelliseen informaatiosisältöön, tekstin jäsentelyyn, sekä visuaalisten elementtien käyttöön. Viesteissä pyrittiin luomaan mielikuva toiminnoiltaan monipuolisesta ja luotettavasta palvelusta, joka helpottaa seuratoiminnan organisointia.
Lopulta voitiin todeta yritykselle parhaimmaksi ratkaisuksi perinteisempää sähköpostiviestintää puhelinsoittojen tukemana. Tähän päädyttiin sähköpostiviestien itsessään tuottamien yhteydenottojen puuttumisen vuoksi.
Projektinlopputulos vastaa suurilta osin tavoitteita. Tietoisuus palvelusta on lisääntynyt kohderyhmän keskuudessa, ja Zemiit käy neuvotteluja joidenkin uusien potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Raporttia kirjoitettaessa ei uusia asiakkuuksia olla saavutettu, mutta se johtuu ensisijaisesti pitkäkestoisesta myyntiprosessista. Myyntineuvottelujen lopputuloksesta riippuu yksi projektin tavoitteista, joka on tuottaa yritykselle myös suoraa rahallista hyötyä....
The purpose of this thesis is the advancement and optimization of email marketing in a small company called Zemiit. In practice this was done by choosing the email tool best suited for the company and by analyzing the feedback gained through...
The purpose of this thesis is the advancement and optimization of email marketing in a small company called Zemiit. In practice this was done by choosing the email tool best suited for the company and by analyzing the feedback gained through...
Verkkosivuston määrittely, suunnittelu ja toteutus – Case IT-Päivät 2015
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia verkkosivustojen erinäisiä elementtejä ja niiden käyttäjäystävällisyyttä. Näistä saadun tutkimuksellisen materiaalin avulla tarkoitus oli luoda mahdollisimman käyttäjäystävällinen ja selkeä verkkosivusto korkeakoulujen väliselle IT-päivät 2015-tapahtumalle. Työ toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä
Työn tilaajana oli Laurea-ammattikorkeakoulun tapahtumakoordinaattori, joka toimii tapahtuman vastaavana projektipäällikkönä. Verkkosivusto luotiin tapahtuman kävijöiden tarpeet huomioon ottaen. Valmiin verkkosivuston tuli palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin erilaisilla käyttöalustoilla. Asiakkaan suunnalta saimme tarkan kriteerilistan joiden perusteella sivusto tuli luoda. Ensitapaamisella asiakkaan kanssa sovittiin, että sivusto toteutettaisiin Drupal7-sisällönhallintajärjestelmällä, joka oli ennestään tuttu molemmille opinnäytetyöntekijöille.
Tietopohja työlle luotiin tekemällä vertailuanalyysi kahden edellisen vuoden sivustoista sekä tutkimalla erilaisia verkkosivustoja käsitteleviä lähdemateriaaleja. Kahden edellisen vuoden verkkosivustoista tehtiin vertailuanalyysi, jolla saimme kerättyä parhaat ja toimivat elementit tämän vuoden tapahtuman verkkosivustolle. Erinäiset lähdemateriaalit tarjosivat verkkosivustoa tehdessä hyvän tietopohjan, mikä helpotti sivuston rakentamista. Näiden tietojen avulla tuotettiin asiakkaalle tapahtumaa tukeva verkkosivusto. Verkkosivustosta tuli visuaalisesti tyylikäs sekä asiakkaalle helposti lähestyttävä. Myös sivustolle tärkeäksi toiminnoksi asetettu mobiilikäytettävyys saatiin toteutettua sujuvasti....
The main goal of this thesis was to study different elements of websites and to discover how to make those websites user-friendly. The purpose was to make a user-friendly and clear website for the IT-2015 event with the results of the study...
The main goal of this thesis was to study different elements of websites and to discover how to make those websites user-friendly. The purpose was to make a user-friendly and clear website for the IT-2015 event with the results of the study...
Verkkokaupan toteutussuunnitelma
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyön aiheena oli tehdä suunnitelma toimeksiantajalle myöhempää verkkokaupan toteutusta varten. Opinnäytetyössä tutustuttiin yleisesti verkkokauppaan, verkkokaupan historiaan ja verkkokaupan eri toteutustapoihin. Yleisimmät verkkosivustoissa käytettävät ohjelmointikielet ja niiden käyttötarkoitukset käytiin lyhyesti läpi.
Työssä tutkittiin, mikä toteutustapa sopisi parhaiten täyttämään vaatimusten mukaiset tarpeet ja vertailtiin soveltuvia sisällönhallintajärjestelmään perustuvia alustavaihtoehtoja. Alustan valinnan jälkeen listattiin tärkeimmät asiat, jotka täytyy ottaa huomioon verkkokaupan toteutusvaiheessa ja selvitettiin niiden toteutustapoja.
Lopputuloksena syntyi hyvä pohja josta on helppo siirtyä verkkokaupan toteutusvaiheeseen. Tarvittaviin toimintoihin ja lisäosiin tutustuttiin, eikä tutkimista tarvitse toteutusvaiheessa aloittaa alusta. Verkkokauppa-alusta, palvelintyyppi, toiminnanohjausjärjestelmän integrointi ja oleellisimmat tietoturva-asiat saatiin selvitettyä....
web store. This thesis also explored the required features and extensions of a web store so there is no need to start the exploration at the beginning of the realization phase....
web store. This thesis also explored the required features and extensions of a web store so there is no need to start the exploration at the beginning of the realization phase....
Huollon mobiilisovelluksen kehittäminen
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin ohjelmistokehitystä teorian avulla ja kohdeyritykselle tehdyn huollon mobiilisovelluksen valmistusprosessia tutkien. Tarkoituksena oli tulosten pohjalta löytää hyviä ohjelmistokehityksen ...
Sähköpostimarkkinoinnin vaikutus asiakkaan verkkorahapelaamiseen Case: Raha-automaattiyhdistys
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Opinnäytetyössä tutkittiin sähköpostimarkkinoinnin tavoitteiden toteutumista Raha-automaattiyhdistyksessä. Raha-automaattiyhdistys on vuonna 1938 perustettu julkisoikeudellinen yhdistys, jonka tehtävänä on kerätä ...
Verkkosivuston uudistamisen haasteet
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Verkkosivuston uudistamiseen on useita syitä ja se voidaan toteuttaa eriasteisina operaatioina riip-puen lähtökohdista, sekä vaatimuksista ja tarpeista. Helpoimmillaan verkkosivuston uudistaminen toteutetaan pieninä päivityksinä jo käytössä olevalle sivustolle, toiseen ääripäähän menevät alusta loppuun tehtävät uudistukset suurille sivustokokonaisuuksille, räätälöityine ohjelmineen ja siirret-tävine tietoineen. Mitä monimutkaisemmiksi, sekä yksittäisinä teetetyiksi sivustot käyvät, sitä enemmän tulee mahdollisia ongelmakohtia esiin myös sivuston ylläpidon ja uudistamisen yhteydes-sä.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia verkkosivuston uudistamista ja soveltaa löydettyjä parhaita käytänteitä case-sivuston uusimisessa. Teoriaperusta verkkosivuston uudistamisen haasteista raken-tui tutustumalla ajankohtaisiin kirjallisuus-ja verkkolähteisiin. Toiminnallisessa osuudessa sovellet-tiin tutkittua tietoa laajan ja monimutkaisen sivustokokonaisuuden uudistamiseksi.
Tutkimuksessa selvisi, että yleisimmät uudistamistarpeeseen johtaneet syyt ovat käytetyn tekniikan vanhentuminen, ulkoasun vanhentuminen, tuen loppuminen, sekä nykyisellään käyttäjiään huo-nosti palvelevan ja toimivan käyttöliittymän uusiminen.
Opinnäytetyössä on syvennytty em. haasteisiin laaja-alaisesti. Lisäksi opinnäytetyön tuotoksena kohdeorganisaatiolle valmistui laaja, uudistettu ja responsiivinen verkkosivustokokonaisuus....
-made the websites are, the more there will be potential challenges and problems when trying to administer and renew those websites. The objective of this thesis was to study the renewal of websites and apply the findings in order to deliver the best possible...
-made the websites are, the more there will be potential challenges and problems when trying to administer and renew those websites. The objective of this thesis was to study the renewal of websites and apply the findings in order to deliver the best possible...
Asiakkaan web-sivuston käytettävyystutkimus
(Laurea-ammattikorkeakoulu, 2015)
Tämän opinnäytetyön tarkoitus on tutkia asiakkaan web-sivuston käytettävyyttä. Opinnäytetyö rajataan koskemaan ainoastaan ulkoasun käytettävyyttä jättäen tekninen toteutuspuoli kokonaisuudessaan pois. Tutkimuksen perusteella laaditaan asiakkaalle...
The purpose of this thesis is to re-evaluate the usability of the customer’s website. This thesis includes only the research of the website’s layout usability and technical aspect of the website’s usability is excluded. A Development proposal...
The purpose of this thesis is to re-evaluate the usability of the customer’s website. This thesis includes only the research of the website’s layout usability and technical aspect of the website’s usability is excluded. A Development proposal...









