Asiakaslähtöisyyden kehittäminen Limingan koulutuskeskuksen erityisen huolenpidon osastoilla
Korpela, Esa (2015)
Korpela, Esa
Oulun ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201602252645
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201602252645
Tiivistelmä
Lastensuojelun erityisen huolenpidon tarve kasvaa ja näkyy sijoitusten lisääntymisenä. Vuonna 2013 oli kodin ulkopuolelle sijoitettuina yhteensä 18 022 lasta, joista huostaan-otettuna 10735. Tänä päivänä huostaanoton kynnys on madaltunut. Erityisesti kiireelliset huostaanotot ovat lisääntyneet huomattavasti. Vuonna 2013 sijoitettiin kiireellisesti 4202 lasta, määrä kasvoi 6,6 prosenttia vuodesta 2012. Kiireellisesti huostaanotettujen sijoitet-tujen lasten määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2005 alkaen. Myös erityisen huolen-pidon tarve on lisääntynyt tasaisesti. Erityinen huolenpito määriteltiin ensimmäisen ker-ran vuonna 2007 säädetyssä lastensuojelulaissa (417/2007) koskien lastensuojelun rajoi-tustoimenpiteitä. Erityisen huolenpidon sisällön tekee haasteelliseksi mm. päihde-, mie-lenterveys- ja rikosongelmaisten lasten ja nuorten kasvatus- ja hoitomenetelmien kehit-täminen, henkilökunnan ammattitaidon kehittäminen ja sieltä nousevan erityisosaamisen tunnistaminen ja sen siirtäminen arkityöhön. Uusi lastensuojelulaki astui voimaan vuo-den 2008 alusta. Lastensuojelulakia on sittemmin päivitetty 2010 ja 2012. Laki on paran-tanut lasten oikeusturvaa ja laki on muuttanut lastensuojelua. Tämän opinnäytetyön tar-koituksena oli kuvata lastensuojeluasiakkaiden kokemuksia erityisen huolenpidon sijoi-tusjaksosta ja tätä kautta kehittää erityisen huolenpidon sijoitusprosessia asiakaslähtöi-semmäksi. Opinnäytetyöni sisältöön kuuluu myös Limingan koulutuskeskuksen sosiaali-työntekijän haastattelu. Hän tuo esille asioita erityisen huolenpidon nykytilanteesta ja sen kehittämisestä. Haastattelut toteutettiin keväällä 2015. Opinnäytetyön tavoitteena on 1) erityisen huolenpidon sijoitusprosessin kehittäminen, 2) erityisen huolenpidon osastojen arjen parantaminen, 3) opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, millaisia koke-muksia lapsilla ja nuorilla on erityisen huolenpidon jakson asiakaslähtöisyydestä. Tavoit-teena on lisäksi ottaa käyttöön uusia toimintamalleja Limingan koulutuskeskuksessa. Monipuoliset ryhmäaktiviteetit ja vuorovaikutus osaston arjessa tuovat mielekkyyttä osastojen toimintaan sekä nuorille että osastojen henkilökunnille. Opinnäytetyön tutki-musmenetelmä on kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin teema-haastattelumenetelmällä. Haastattelut toteutettiin selkeiden kysymyksien muodossa. Opinnäytetyön tutkimustulosten mukaan erityisen huolenpidon osastojen struktuurin tulee sisältää joka päivä jotakin eri aktiviteettiä, esimerkiksi liikuntaa tai jotakin muuta vastaavaa. Nuorille on tärkeää, että he pääsevät ulkoilemaan laitosalueella ja raittiissa ulkoilmassa. Nuorten hyvinvointi lisääntyy ja se vaikuttaa heidän kehitykseensä ja kas-vuunsa kokonaisvaltaisesti.
Asiasanat: asiakaslähtöisyys, erityinen huolenpito, lastensuojelun kehittäminen
Asiasanat: asiakaslähtöisyys, erityinen huolenpito, lastensuojelun kehittäminen