Kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä lapsen osallistumista edistävästä yhteistoimijuudesta
Saukkonen, Oonasofia (2016)
Saukkonen, Oonasofia
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201604134281
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201604134281
Tiivistelmä
Yhteistoimijuus on toimintaa, jossa asiakkaat, lapsi ja perhe, ovat kuntoutuksen ammattilaisten kanssa osallisina yhteistoiminnassa, kumppanuussuhteessa. Se syntyy eri osapuolten kanssa yhteisesti sovituista päämäristä, tavoitteista ja yhteistoimintamuodoista, dialogisen vuorovaikutuksen ja vastavuoroisen oppimisen kautta. Tämän työn tavoitteena oli saada tietoa kuntoutuksen ammattilaisia haastatellen heidän näkemyksiään lapsen osallistumista mahdollistavasta yhteistoiminnasta. Työ toteutettiin osana Kelan ja Metropolia ammattikorkeakoulun LOOK-hanketta. Aineisto kerättiin ryhmähaastattelussa kuntoutuksen ammattilaisia haastatellen, ja litteroidun haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä.
Tuloksista muodostui kolme teemaa suhteessa tutkimuskysymykseen. Pääteemoiksi nousivat Yhteiset käytänteet, Ympäristön ohjaaminen ja Lapsi kuulluksi. Yhdistävänä tekijänä korostui tiedonkulku. Johtopäätöksinä todettiin, että yhteisiä käytänteitä tarvitaan kuntoutuksen ammattilaisten, perheen sekä kaikkien lapsen arjessa toimivien tahojen välille. Lisäksi tarvitaan yhteistä tavoitteen asettelua ja tiedon jakamisen ja ymmärryksen viemistä lapsen arjen ympäristöihin, sekä lapsen huomioimista ryhmän jäsenenä. Lapsen kuulluksi tuleminen edellyttää jatkuvaa keskustelua ja ennakoivaa toimintaa hänen kanssaan ja hänen hyväkseen myös varsinaisen kuntoutustoiminnan ulkopuolella arjen eri ympäristöissä, sekä monipuolisia lapsen kuulluksi tulemisen keinoja. Lapsen osallistumista mahdollistava yhteistoimijuus vaatii toteutuakseen sujuvaa tiedonkulkua kaikkien lapsen kanssa toimivien tahojen välillä.
Laajan haastatteluaineiston analysointi oli aikaa vievä prosessi. Aineisto jäsentyi useiden läpikäyntien myötä ja tuloksissa näkyvät teemat nousivat lopulta selkeinä keskustelua hallinneina osa-alueina. Jatkoehdotuksena voitaisiin lapsen roolia ja vaikutusmahdollisuuksia yhteistoimijuudessa tutkia lapsia haastatellen. Myös jo aikuiseen ikään ehtineitä pitkäaikaiskuntoutujia haastattelemalla voitaisiin saada arvokasta tietoa siitä, kuinka yhteistoimijuus on silloin toteutunut, ja ovatko he mielestään päässeet vaikuttamaan omaan kuntoutukseensa.
Tuloksista muodostui kolme teemaa suhteessa tutkimuskysymykseen. Pääteemoiksi nousivat Yhteiset käytänteet, Ympäristön ohjaaminen ja Lapsi kuulluksi. Yhdistävänä tekijänä korostui tiedonkulku. Johtopäätöksinä todettiin, että yhteisiä käytänteitä tarvitaan kuntoutuksen ammattilaisten, perheen sekä kaikkien lapsen arjessa toimivien tahojen välille. Lisäksi tarvitaan yhteistä tavoitteen asettelua ja tiedon jakamisen ja ymmärryksen viemistä lapsen arjen ympäristöihin, sekä lapsen huomioimista ryhmän jäsenenä. Lapsen kuulluksi tuleminen edellyttää jatkuvaa keskustelua ja ennakoivaa toimintaa hänen kanssaan ja hänen hyväkseen myös varsinaisen kuntoutustoiminnan ulkopuolella arjen eri ympäristöissä, sekä monipuolisia lapsen kuulluksi tulemisen keinoja. Lapsen osallistumista mahdollistava yhteistoimijuus vaatii toteutuakseen sujuvaa tiedonkulkua kaikkien lapsen kanssa toimivien tahojen välillä.
Laajan haastatteluaineiston analysointi oli aikaa vievä prosessi. Aineisto jäsentyi useiden läpikäyntien myötä ja tuloksissa näkyvät teemat nousivat lopulta selkeinä keskustelua hallinneina osa-alueina. Jatkoehdotuksena voitaisiin lapsen roolia ja vaikutusmahdollisuuksia yhteistoimijuudessa tutkia lapsia haastatellen. Myös jo aikuiseen ikään ehtineitä pitkäaikaiskuntoutujia haastattelemalla voitaisiin saada arvokasta tietoa siitä, kuinka yhteistoimijuus on silloin toteutunut, ja ovatko he mielestään päässeet vaikuttamaan omaan kuntoutukseensa.