Kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä lapsen osallistumista edistävästä yhteistoimijuudesta

Abstract

Yhteistoimijuus on toimintaa, jossa asiakkaat, lapsi ja perhe, ovat kuntoutuksen ammattilaisten kanssa osallisina yhteistoiminnassa, kumppanuussuhteessa. Se syntyy eri osapuolten kanssa yhteisesti sovituista päämäristä, tavoitteista ja yhteistoimintamuodoista, dialogisen vuorovaikutuksen ja vastavuoroisen oppimisen kautta. Tämän työn tavoitteena oli saada tietoa kuntoutuksen ammattilaisia haastatellen heidän näkemyksiään lapsen osallistumista mahdollistavasta yhteistoiminnasta. Työ toteutettiin osana Kelan ja Metropolia ammattikorkeakoulun LOOK-hanketta. Aineisto kerättiin ryhmähaastattelussa kuntoutuksen ammattilaisia haastatellen, ja litteroidun haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä.

Tuloksista muodostui kolme teemaa suhteessa tutkimuskysymykseen. Pääteemoiksi nousivat Yhteiset käytänteet, Ympäristön ohjaaminen ja Lapsi kuulluksi. Yhdistävänä tekijänä korostui tiedonkulku. Johtopäätöksinä todettiin, että yhteisiä käytänteitä tarvitaan kuntoutuksen ammattilaisten, perheen sekä kaikkien lapsen arjessa toimivien tahojen välille. Lisäksi tarvitaan yhteistä tavoitteen asettelua ja tiedon jakamisen ja ymmärryksen viemistä lapsen arjen ympäristöihin, sekä lapsen huomioimista ryhmän jäsenenä. Lapsen kuulluksi tuleminen edellyttää jatkuvaa keskustelua ja ennakoivaa toimintaa hänen kanssaan ja hänen hyväkseen myös varsinaisen kuntoutustoiminnan ulkopuolella arjen eri ympäristöissä, sekä monipuolisia lapsen kuulluksi tulemisen keinoja. Lapsen osallistumista mahdollistava yhteistoimijuus vaatii toteutuakseen sujuvaa tiedonkulkua kaikkien lapsen kanssa toimivien tahojen välillä.

Laajan haastatteluaineiston analysointi oli aikaa vievä prosessi. Aineisto jäsentyi useiden läpikäyntien myötä ja tuloksissa näkyvät teemat nousivat lopulta selkeinä keskustelua hallinneina osa-alueina. Jatkoehdotuksena voitaisiin lapsen roolia ja vaikutusmahdollisuuksia yhteistoimijuudessa tutkia lapsia haastatellen. Myös jo aikuiseen ikään ehtineitä pitkäaikaiskuntoutujia haastattelemalla voitaisiin saada arvokasta tietoa siitä, kuinka yhteistoimijuus on silloin toteutunut, ja ovatko he mielestään päässeet vaikuttamaan omaan kuntoutukseensa.

In shared agency the rehabilitation professionals act together in partnership with the customers, the child and the family. The child and their family participate in planning and implementation of rehabilitation. This study aimed to obtain information about shared agency that would enable children’s participation by interviewing professionals working in the field of children’s rehabilitation. The work was carried out as part of Kela (the Social Insurance Insti-tution of Finland) and the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences LOOK project. The data was collected in a group interview and analyzed using the content analysis method.

In the results three main themes came up: Common policies, Guidance of social environment and Child's voice being heard. The common policies are required between the rehabilitation professionals, family, and all of the meaningful characters in the child's everyday life. In addition, joint goal setting and sharing information in the child's everyday environment is needed. Child needs to be taken into consideration as a member of the group. A child’s voice and opinions being heard calls for continuous dialogue and anticipatory actions with them and in their favor not only in rehabilitation sessions but also in everyday life. A wide range of ways for the child to communicate are needed. To function well the shared agency enabling child’s participation needs fluent transmission of information between all the people and organizations taking action in child’s life.

The analysis of the wide interview data was a time-consuming process. After several readings the main themes became clear from the data. In future, shared agency and child’s participation in it could be researched interviewing the children to find out more about their views on their own role in the rehabilitation process. In addition, long-term rehabilitees could provide information on how shared agency was achieved in their childhood, and whether they think they have been given the chance to influence their own rehabilitation.