Ihanan kamalat taajamametsähakkuut : Kouvolan kaupungin asukkaiden mielipiteitä taajamametsien hakkuista
Marttinen, Tiina (2016)
Marttinen, Tiina
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016092114443

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Kouvolan kaupungin metsätalousyksikölle asukkaiden mielipiteitä taajamametsissä tehdyistä hakkuista. Tutkimuksessa oli mukana kolme asuinaluetta, joiden taajamametsät on käsitelty vuosina 2014 ja 2015. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhteensä 57 asukasta kasvotusten heidän asuinalueillaan.Eskolanmäkeläisistä vastasi 19 asukasta, Rauhanmäkeläisistä 18 ja Lehtomäessä vastauksia saatiin 20 asukkaalta. Aikaisemmin asukkaat olivat antaneet palautetta hakkuista hyvin vähän tai eivät ollenkaan. Opinnäytetyön
tutkimustulosten avulla kaupungin on mahdollista kehittää toimintaansa jatkossa taajamametsähakkuiden yhteydessä.
Lähes kaikki haastatteluun vastanneet asukkaat käyttivät taajamametsiä lähes päivittäin ulkoiluun ja muuhun virkistäytymisen. Vaikka asuinalueiden keskinäiset mielipiteet erosivat toisistaan jonkin verran, myös yhtäläisyyksiä oli havaittavissa. Hakkuiden tarve ymmärrettiin, vaikka niiden voimakkuuksien tarpeesta oltiinkin eri mieltä. Kouvolan kaupungin metsätalousyksikön aktiivista asukkaiden mielipiteiden kuuntelua arvostettiin ja kaupungin toimintaan oltiin tyytyväisiä. Parannettavaa kaupungilla olisi kuitenkin ennakkoinformoinnin suhteen. Sen tulisi tavoittaa vielä suurempi joukko asukkaita käsiteltävältä alueelta, jotta kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus ottaa osaa ennakkokeskusteluun.
Haastatellut asukkaat vastasivat kyselyyn mielellään. Aikaisemmin asukkaiden kanssa oli käyty keskustelua hakkuista ennen niiden aloittamista mm. kirjeitse tiedottamalla ja asukkaille järjestettyjen infotilaisuuksien kautta. Hakkuiden aikana kaupungin vastuuhenkilö oli henkilökohtaisesti paikalla kuuntelemassa asukkaiden viime hetkien toiveita ja ajatuksia. Tämän opinnäytetyön kautta keskustelu kaupungin ja asukkaiden välillä jatkuu vielä hakkuiden jälkeenkin.
Koska taajamametsillä on laaja käyttäjäkunta erilaisine tarpeineen, kaikkia on mahdoton miellyttää. Haastavissa
olosuhteissa Kouvolan kaupunki on kuitenkin onnistunut hyvin pyrkimyksissään ottaa huomioon mahdollisimman
monen käyttäjän toiveet ja toisaalta hoitamaan taajamametsiään niiden tarvitsemalla tavalla.