Diabeteksen tyyppiä 1 sairastavien nuorten sitoutuminen omahoitoon glukoosisensorin käyttöönoton jälkeen

Abstract

Tämän opinnäytetyönä tehdyn tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla nuorten diabeetikoiden sitoutumista omahoitoon glukoosisensorin käyttöönoton jälkeen. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Vaasan keskussairaalan diabeteshoitajien kanssa. Tutkimus toteutettiin laadullisin ja määrällisin menetelmin. Laadullisen osion aineistonkeruu toteutettiin haastatteluin sekä kyselylomakkein, joiden tuottama aineisto myöhemmin yhdistettiin (n=6). Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Määrällisen osion aineisto kerättiin potilaskertomusjärjestelmästä, josta diabeteshoitajat hankkivat tarvittavat tiedot (n=29). Määrällinen aineisto analysoitiin tilastollisesti IBM SPSS Statistics 23 –ohjelmalla. Tuloksista ilmeni, että alle 18-vuotiaiden HbA1c-arvojen keskiarvo ennen glukoosisensorin käyttöönottoa oli 76,6 mmol/mol, 3-4 kuukautta glukoosisensorin käyttöönoton jälkeen keskiarvo oli 74,6 mmol/mol ja vuoden kuluttua glukoosi-sensorin käyttöönoton jälkeen keskiarvo oli 70,3 mmol/mol. Yli 18-vuotiaiden HbA1c-arvojen keskiarvo ennen glukoosisensorin käyttöönottoa oli 79,9 mmol/mol, 3–4 kuukautta glukoosisensorin käyttöönoton jälkeen keskiarvo oli 68,6 mmol/mol ja vuoden kuluttua glukoosisensorin käyttöönotosta keskiarvo 76,6 mmol/mol. Nuoret kuvasivat itse, että glukoosisensorin tuomia muutoksia omahoitoon sitou-tumisessa olivat se, että he olivat alkaneet skannata kudossokeria enemmän itse. Glukoosisensori oli rauhoittanut hoitoa, tehnyt siitä realistisempaa ja mielekkäämpää. Toisaalta osa koki, että glukoosisensori ei ollut muuttanut omahoitoa. Nuorten kokemukset glukoosisensorista olivat pääsääntöisesti myönteisiä ja sen tuoma lisääntynyt itsenäinen sokeriarvojen skannaaminen oli tärkeä muutos omahoitoon sitoutumisessa. Jatkossa olisi tarpeen tutkia samaa aihetta suuremmalla otoksella.

The purpose of this bachelor’s thesis was to describe the compliance to self-care among adolescents with type 1 diabetes after they have started using a blood glucose sensor. The research was carried out in cooperation with the diabetes nurses of Vaasa Central Hospital.

The study was qualitative and quantitative. The data for qualitative part was collected with interviews and questionnaires which were later combined (n=6). The material was analyzed with a qualitative content analysis. The data for the quantitative part was collected from a patient record system by diabetes nurses (n=29). The quantitative material was analyzed statistically with IBM SPSS Sta-tistics 23-program.

The results showed that the mean value of HbA1c among adolescents under the age of 18 before they started using the blood glucose sensor, was 76,6 mmol/mol, after 3–4 months mean value was 74,6 mmol/mol and after one year it was 70,3 mmol/mol. The results showed that the mean value of HbA1c among adolescents over the age of 18 before they started using the blood glucose sensor, was 79,9 mmol/mol, after 3–4 months mean was 68,6 mmol/mol and after one year it was 76,6 mmol/mol.

The adolescents themselves said that the changes brought by the introduction of the sensor when looking at the compliance to self-care included measuring the values more often. Using the glucose sensor made the treatment more realistic, sensible and calm. There were also adolescents who felt that there were no changes.

The experiences of the users were mainly positive and grown measuring activity was an important change in self-care compliance. In the future it would be necessary to research this topic with a larger target group.