"Väkivaltahan on se ainutlaatuinen kokemus, sen lapsen kokemus, vaikka se ois vaan se yksi" : Perheväkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen päiväkodissa
Hirvelä, Anu (2018)
Hirvelä, Anu
Laurea-ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018103116473
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018103116473
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia keinoja päiväkodin varhaiskasvattajilla on tunnistaa, sekä puuttua lapsen perheessään kohtaamaan kaltoinkohteluun. Opinnäytetyötä varten haastateltiin erään kantahämäläisen päiväkodin viittä varhaiskasvattajaa. Tavoitteena oli herättää varhaiskasvattajat huomaamaan, että perheväkivalta on monimuotoinen ja vaikeasti huomattavissa oleva ilmiö, jolta ammattikasvattajat eivät kuitenkaan voi sulkea silmiään, vaan heillä on oltava keinoja ja rohkeutta ottaa asia puheeksi tarvittaessa.
Opinnäytetyön viitekehyksessä avattiin käsitteitä väkivalta ja perheväkivalta, sekä lapsen kaltoinkohtelu eri muotoineen, joita ovat fyysinen, psyykkinen ja seksuaalinen väkivalta. Lisäksi tuotiin esille, miten perheväkivaltaan suhtautuminen on muuttunut ajan kuluessa ja miten yleistä se edelleen on yhteiskunnassamme, sekä mitkä ovat perheväkivallan riskitekijöitä. Lapsen kaltoinkohteluun liittyy myös sopimuksia ja lainsäädäntöä. Varhaiskasvattajaa sitoo velvollisuus toimia lapsen ja perheen parhaaksi, sekä tehdä lastensuojeluilmoitus, mikäli hän työssään huomaa asioita, joiden vuoksi lastensuojelun tarve pitää selvittää.
Opinnäytetyön tutkimusotteena oli laadullinen tutkimus ja tiedonkeruumenetelmänä ryhmäkeskustelu, joka toteutettiin teemahaastattelurunkoa hyödyntäen. Opinnäytetyön tulokset analysoitiin sisällönanalyysiä ja teemoittelua käyttäen. Tuloksina oli, että perheväkivalta on yhä edelleen osa valitettavan monen perheen elämää ja koskettaa siten isoa joukkoa lapsia. Varhaiskasvattajat olivat kohdanneet tai ainakin epäilleet lähes kaikkia lapsen kaltoinkohtelun muotoja työssään. Kaltoinkohtelun tunnistaminen oli haasteellista ja puheeksi ottaminen koettiin vaikeaksi. Silti siihen puuttuminen koettiin tärkeänä ja vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä lähentävänä asiana, vaikka ensin vanhemmat saattoivatkin kieltää asian tai jopa suuttua, kun asia otettiin puheeksi.
Opinnäytetyö toi esille myös sen, millaisena varhaiskasvattajat kokivat osaamisensa tällä hetkellä, millaisia puutteita he kokivat nykyisessä toimintamallissa ja millaisia lisäkoulutustoiveita heidän taholtaan tuli esille. Varhaiskasvattajat toivoivat nykyistä avoimempaa ja sujuvampaa yhteistyötä muiden perheiden ja lasten kanssa työtä tekevien ammattiryhmien kanssa, erityisesti lastensuojelun ammattilaisten kanssa. Mentorointi eri ammattiryhmien välillä nähtiin ammattitaitoa vahvistavana mahdollisuutena ja lisäkoulutuksen tarve tuli vahvasti esiin.
Opinnäytetyön viitekehyksessä avattiin käsitteitä väkivalta ja perheväkivalta, sekä lapsen kaltoinkohtelu eri muotoineen, joita ovat fyysinen, psyykkinen ja seksuaalinen väkivalta. Lisäksi tuotiin esille, miten perheväkivaltaan suhtautuminen on muuttunut ajan kuluessa ja miten yleistä se edelleen on yhteiskunnassamme, sekä mitkä ovat perheväkivallan riskitekijöitä. Lapsen kaltoinkohteluun liittyy myös sopimuksia ja lainsäädäntöä. Varhaiskasvattajaa sitoo velvollisuus toimia lapsen ja perheen parhaaksi, sekä tehdä lastensuojeluilmoitus, mikäli hän työssään huomaa asioita, joiden vuoksi lastensuojelun tarve pitää selvittää.
Opinnäytetyön tutkimusotteena oli laadullinen tutkimus ja tiedonkeruumenetelmänä ryhmäkeskustelu, joka toteutettiin teemahaastattelurunkoa hyödyntäen. Opinnäytetyön tulokset analysoitiin sisällönanalyysiä ja teemoittelua käyttäen. Tuloksina oli, että perheväkivalta on yhä edelleen osa valitettavan monen perheen elämää ja koskettaa siten isoa joukkoa lapsia. Varhaiskasvattajat olivat kohdanneet tai ainakin epäilleet lähes kaikkia lapsen kaltoinkohtelun muotoja työssään. Kaltoinkohtelun tunnistaminen oli haasteellista ja puheeksi ottaminen koettiin vaikeaksi. Silti siihen puuttuminen koettiin tärkeänä ja vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä lähentävänä asiana, vaikka ensin vanhemmat saattoivatkin kieltää asian tai jopa suuttua, kun asia otettiin puheeksi.
Opinnäytetyö toi esille myös sen, millaisena varhaiskasvattajat kokivat osaamisensa tällä hetkellä, millaisia puutteita he kokivat nykyisessä toimintamallissa ja millaisia lisäkoulutustoiveita heidän taholtaan tuli esille. Varhaiskasvattajat toivoivat nykyistä avoimempaa ja sujuvampaa yhteistyötä muiden perheiden ja lasten kanssa työtä tekevien ammattiryhmien kanssa, erityisesti lastensuojelun ammattilaisten kanssa. Mentorointi eri ammattiryhmien välillä nähtiin ammattitaitoa vahvistavana mahdollisuutena ja lisäkoulutuksen tarve tuli vahvasti esiin.