"järjestötyö" - Selaus asiasanan mukaan Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Viitteet 21-40 / 44
-
Pintaa syvemmällä: Työntekijöiden kokemuksia Homies Youth Work - menetelmistä ja kehittämisideoita toiminnalle
(2020)Suomessa yksinäisyyttä kokee arviolta 20 prosenttia aikuisesta väestöstä, lapsista ja nuorista 10 – 20 prosenttia. Suomessa on herätty yksinäisyyden vaikutuksiin viime vuosien aikana erilaisten hankkeiden muodossa. Yksi ... -
Prosessit kuntoon; nuorten luottamustoimijoiden perehdytysmallin kehittäminen SAKKI ry:lle
(2023)Tämän opinnäytteen tutkimus- ja kehittämistyön tavoitteena oli kehittää Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:lle perehdytysmalli. SAKKI ry on valtakunnallinen opiskelijajärjestö, joka on määritellyt tehtäväkseen ... -
Psykologinen turvallisuus järjestöammattilaisten työssä
(2022)Kolmannen sektorin palkkatyössä on paljon työhyvinvointiin ja psykologiseen turvallisuuteen vaikuttavia erityispiirteitä, mutta järjestöammattilaisten työoloja on tutkittu vapaaehtoistoiminnasta tai muista sektoreista ... -
Päiväkeskustoiminta A-killoissa
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2016)Onko olemassa joitain selvästi tunnistettavia piirteitä, joista A-kiltojen päivätoiminta muodostuu? Tarkoitus on selvittää, mitä paikallisten A-kiltojen ylläpitämä päiväkeskustoiminta on sekä pohtia A-Kiltojen Liitto ry:n ... -
Pöydän alta pöydän päälle : välineitä hiljaisen tiedon esille tuomiseen seurakunnan suorissa kansainvälisissä työmuodoissa.
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2017)Opinnäytetyössä pohditaan seurakunnan suorien kansainvälisten työmuotojen hiljaisen tiedon tallentamisen tarvetta. Opinnäytetyössä tarkastellaan, kuinka seurakunnat ovat huomioineet työntekijöillä ja vapaaehtoisilla ... -
Sekaisin SoMesta : Sosiaalisen median hyödyntäminen suunnitelmallisesti vapaaehtoisten rekrytoinnissa
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2017)Tässä opinnäytetyössä selvitettiin, miten sosiaalista mediaa pystyy hyödyntämään paremmin vapaaehtoisten rekrytoinnissa. Tilaajana toimi Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri. Tilaajalla on tällä hetkellä käytössä ... -
Sosiaalinen media ammattiliitossa : Some 2.0 ja sen tarpeen kartoittaminen
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2016)Sosiaalinen media ja verkko luovat mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumattomana. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset sekä digitalisoituminen ja sosiaalinen media haastavat järjestöjä uudistamaan niiden perusoletukset, ... -
Sosiaalisen median markkinoinnin mahdollisuudet yhdistys ja järjestökentällä : Case: Vihdin 4H-Yhdistys
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2015)Tiivistelmä Internet ja sosiaalisen median verkkoympäristöt ovat nykypäivänä useammalle ihmiselle jokapäiväisiä kohtaamispaikkoja. Järjestö ja yhdistyskentälle se tuo uuden tavan markkinoida toimintaansa ja tavoittaa ... -
Sota- ja kriisialueilta saapuneiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien vapaaehtoisten hyvinvoinnin tukeminen: kohti toiminnallista ja arjessa läsnä olevaa työnohjausta
(2023)Opinnäytetyö antaa katsauksen vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjauksen toteutumiseen ja koettuun laatuun tutkimukseen valituissa järjestöissä. Kohderyhmä on rajattu henkilöihin, jotka tehtävissään kohtaavat sota-ja ... -
Suomen nuoret kriisien keskellä: kartoitus korkeakouluikäisten nuorten tuen tarpeesta kriisitilanteissa Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin nuorisotyön kehittämiseksi
(2022)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, millaista tukea korkeakouluikäiset nuoret kaipaavat elämän kriisitilanteissa. Lisäksi saatujen vastausten perusteella haluttiin pohtia kehittämisideoita tilaajaorganisaation ... -
Tarinoista tukipolulle – palvelumuotoilulla hyvinvointia vapaaehtoisille kriisipuhelinpäivystäjille
(2022)Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena on selvittää Turun kriisikeskuksen vapaaehtoisten kriisipuhelinpäivystäjien kokemuksia ja tuen tarvetta liittyen kriisipuhelinpäivystykseen. Kehittämistyön tuloksena ... -
Työhyvinvointi järjestöissä: ´Järjestöjohtamisen Pyöreä Pöytä´ kehittämisen välineenä
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2015)Tämä opinnäytetyö käsittelee pienten järjestöjen työhyvinvointia esimiesten näkökulmasta. Työn tilaajana oli Joensuun Setlementti ry ja sitä kautta Järjestöjalostamo - uusia työkaluja järjestökentän työhyvinvointiin ja ... -
Työhyvinvointi osana järjestötoimintaa pohjoiskarjalaisissa järjestöissä
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2015)Tämä opinnäytetyö käsittelee työhyvinvointia pohjoiskarjalaisissa järjestöissä. Opinnäytetyön tilaajana toimi Joensuun Setlementti ry ja Järjestöjalostamo - uusia työkaluja järjestökentän työhyvinvointiin ja osaamispääoman ... -
Uusi Ohjaajan käsikirja : Tarvekartoitus Outward Bound Finlandin ohjaajien toiveista uudelle käsikirjalle
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2017)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää Outward Bound Finland ry:n ohjaajien toiveita uuden Ohjaajan käsikirjan sisällölle. Opinnäytetyöni aihe on erittäin ajankohtainen Outward Bound Finland ry:lle ja se tulee ... -
"Uutta intoa toimintaan" : Järjestötoiminnan kehittäminen valmentamalla
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2016)Järjestötoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on kiistaton, mutta toiminta näyttää valitettavasti osittaisia hiipumisen merkkejä; osallistujamäärät ja vaikuttavuus eivät ennusta kukoistavaa tulevaisuutta. Ihmiset haluavat ... -
Vaikuttavaa paikallista järjestöviestintää palvelumuotoilun keinoin: Case Mothers in Business ry
(2021)Tässä laadullisessa kehittämistyössä tarkastellaan urasuuntautuneiden äitien verkoston Mothers in Business ry:n eli MiBin paikallista viestintää. Yhdistys toimii valtakunnallisen toiminnan lisäksi 11 paikallisjaoston sekä ... -
Vapaaehtoinen esimies? : Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteistyön kehittäminen järjestöissä.
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2016)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää luottamushenkilöiden ja työntekijöiden välisen yhteistyön suurimpia haasteita ja luoda työskentelymenetelmä, jonka avulla yhteistyö lähtee käyntiin mahdollisimman ... -
Vapaaehtoisten sitouttaminen monikulttuurisen yhdistyksen toimintaan ja sen kehittämiseen: Case Paremmin Yhdessä ry
(2020)Vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnalle on tutkimusten mukaan korvaamaton. Järjestötyö nykyisessä mittakaavassa ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisten työpanosta. Tämä opinnäytetyö tutkii vapaaehtoisten merkitystä ... -
Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen Irti Huumeista ry:ssä
(2019)Opinnäytetyö käsittelee järjestön Irti Huumeista ry:n vapaaehtoistoiminnan kehittämistä. Aihe nousi toiveeksi käytännön työstäni järjestössä. Irti Huumeista ry:llä on vahva historia ja perinne valtakunnallisena ... -
Vertaismentorointi pohjoissavolaisten pienten järjestöjen työhyvinvoinnin edistämisessä
(Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2015)Opinnäytetyön tilaajana toimii Joensuun Setlementti ry:n ja Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteistyöhanke ”Järjestöjalostamo – uusia työkaluja järjestökentän työhyvinvointiin ja osaamispääoman kasvattamiseen”. Opinnäytetyössä ...



















