KoulutusalaOpinnäytetyöt (Avoin kokoelma)Hoitotyö
Viitteet 401-420 / 714
-
”…oon minä sitten sanonut, että vois pesullakin käydä…” : Lasten ja nuorten terveyden edistämisen ilmeneminen liikuntaseurojen toiminnassa
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2007)Lapset ja nuoret harrastavat liikuntaa enemmän liikuntaseuroissa kuin aikaisemmin. Ohjaajat ja valmentajat ovat tärkeässä roolissa antaessaan terveyskasvatusta. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvata lasten ja nuorten ... -
Opas läheisensä menettäneelle
(2019)Läheisen kuollessa omaiset jäävät helposti yksin, sillä haastatteluista kootun tutkimuksenmukaan surevien omaisten ja läheisten tukeminen on liian vähäistä. Opinnäytetyömme tavoitteena on tukea omaisen selviytymistä ... -
Opas neuvolantyöntekijöille maahanmuuttajaperheiden kohtaamisesta
(2019)Suomesta on lähdetty ulkomaille kautta aikojen etsimään valoisampaa tulevaisuutta. Maahanmuuttoa on tapahtunut jo pitemmän ajan. 2000-luvulla Suomesta on hakenut vuosittain turvapaikkaa noin 4000 ihmistä. Viime vuosien ... -
Opas painehaavojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon
(2024)Painehaavat ovat yksi aikamme kalleimmista ja fyysisesti heikentävistä komplikaatioista. Ne aiheuttavat kipua, huonontavat elämänlaatua sekä lisäävät kuolemanriskiä. Painehaavojen tehokkain ja edullisin hoitomuoto on ... -
Opas palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta potilaille ja omaisille
(2020)Palliatiivisen hoidon päämääränä on lievittää potilaan kipua sekä vähentää fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja henkistä kärsimystä. Palliatiivisen hoidon tulisi tarjota potilaalle mahdollisuuden elää aktiivista elämää ... -
Opas Salmijärven kuntoutuskodin henkilökunnalle luontolähtöisten menetelmien käytöstä toiminnallisessa kuntoutuksessa
(2021)Green Care on ihmisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistämiseen tarkoitettua toimintaa, jota harjoitetaan luonnossa tai eläimiin liittyvissä ympäristöissä. Green Care toiminta perustuu luonnon hyvinvointivaikutuksiin ja ... -
Opaslehtinen keskosvauvan käsittelystä
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2009)Kehittämistehtävän tarkoituksena oli tuottaa opaslehtinen keskosvauvan käsittelystä keskosvauvan vanhemmille. Työn tilaajana toimii Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) vastasyntyneiden teho-osasto 2406. Osastolle ... -
Opetustaulut alle kouluikäisten lasten kotitapaturmien ensiavusta Kajaanin ammattikorkeakoulun ensiavun opetukseen.
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2014)Alle 3-vuotiaan lapsen tapaturmista noin 70 prosenttia sattuu kotioloissa ja alle kouluikäisillä kotioloissa sattuvien tapaturmien osuus on noin 54 prosenttia (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2014b). Lapset altistuvat ... -
Opi hyvin - verkkomateriaali opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseen
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2016)Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi KAMK-yhteisön liikunnan edistäminen -hanke, joka on keskittynyt korkeakoululiikunnan edistämiseen. Painopistettä siirrettiin opinnäytetyössä laajemmin opiskelijoiden hyvinvoinnin ... -
Opinnäytetyön johtopäätöksistä käytäntöön : - opetustapahtuma hoitotyönopiskelijoille mini-interventiosta eli lyhytneuvonnasta
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2008)Kehittämistehtävä oli osa terveydenhoitajan vaihtoehtoisia ammattiopintoja ja sen tavoitteena on syventää opiskelijan asiantuntijuutta. Se on jatkoa opinnäytetyöllemme. jossa selvitimme hoitotyöntekijöiden kokemia ... -
Opiskelijoiden etäohjaustaitojen kehittäminen oppimispelin avulla
(2022)Sähköisten palveluiden tarjonta ja käyttö on lisääntynyt viime vuosina sekä digitalisaatio on edennyt huomattavasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Voidakseen työskennellä etäterveydenhuollossa, vaaditaan siihen riittävä ... -
Opiskelijoiden kokemuksia koulukiusaamisesta Kajaanin ammattikorkeakoulussa
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2014)Aikaisempien kiusaamisesta tehtyjen tutkimusten mukaan myös ammattikorkeakouluissa tapahtuu kiusaamista. Kiusaamisen on todettu jättävän jälkensä uhreihin. Välittömiä seurauksia ovat mm. sosiaalinen ja yleinen ahdis-tus, ... -
Oppimisvaikeuksista kärsivän vanhemman tuen tarve - Perhetyön työntekijöiden näkökulmasta
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2014)Tässä opinnäytetyössä oli tarkoitus selvittää oppimisvaikeuksista kärsivän vanhemman tuen tarvetta perhetyön työntekijöiden näkökulmasta. Tavoitteena oli tuottaa saadun tiedon avulla teoreettinen toimintamalli oppimisvaikeuksista ... -
Osastojen välisen sähköisen viestinnän kehittäminen : - sähköiset ilmoitustaulut Lossi 6 ja Lossi 7 Kaima-intranetissä
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2012)Sähköisen ilmoitustaulun kehittäminen osastojen välisen sähköisen viestinnän välineeksi liittyy työelämälähtöisesti osastojen yhteistyön kehittämiseen. Hoitajien välisestä hoitotyön yhteistyöstä Kainuun keskussairaalan ... -
Painehaavojen ennaltaehkäisyn toimintaohje hoitohenkilökunnalle
(2022)Opinnäytetyö käsittelee painehaavojen ennaltaehkäisyä. Opinnäytetyö tehtiin Attendo Pekkalakoti Oy:n omistaman hoivakoti Tikankontin toimeksiannosta. Aihe valittiin toimeksiantajan huolesta painehaavojen lisääntymisen ... -
Painehaavojen hoitaminen : Opas Suomussalmen terveysaseman akuuttiosaston hoitohenkilökunnalle
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2012)Kroonisten haavapotilaiden hoito sitoo paljon hoitohenkilökunnan resursseja. Painehaavat kuuluvat kroonisiin haavoihin ja tulemme sairaanhoitajina näkemään niitä useissa hoitoyksiköissä. Opinnäytteeni aiheena oli paine-haavojen ... -
Palliatiivinen sedaatio terveyskeskussairaalan osastolla : Teemahaastattelu
(2020)Palliatiivinen sedaatio on tajunnan tason alentamista lääkkeellisesti. Palliatiivista sedaatiota voidaan käyttää hoitomuotona silloin, kun potilaan oireet ovat sietämättömät, eikä niitä muilla hoidoilla saada lievitettyä. ... -
Palliatiivisen potilaan asiakaslähtöisen jatkohoidon kehittäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon
(2022)Palliatiivinen hoito kuuluu kaikille kuolemaan johtavaa tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastaville. Palliatiivisen potilaan palveluketju on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä muotoutumassa. Palliatiiviset ... -
Palveluasuminen : -Esite Kajaanin yksityisistä hoito- ja palvelukodeista
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2013)Tässä opinnäytetyössä on tehty sähköinen ja paperinen esite Kajaanin yksityisistä hoito- ja palvelukodeista. Kirjallisessa opinnäytetyössä kerrotaan palveluasumisesta, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ... -
Palveluohjaajien kokemuksia palveluohjauskoulutuksen sisällöstä ja hoitotyön osaamisen hyödyntämisestä palveluohjaajan työssä
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2006)Vanhenemisprosessin mukanaan tuomat muutokset vaikuttavat ikääntyvän kotona selviytymiseen. Palveluohjauksella voidaan tukea ikäihmisen kotona selviytymistä. Palveluohjaus on asiakaslähtöistä toimintaa, jonka tavoitteena ...



















