KoulutusalaOpinnäytetyöt (Avoin kokoelma)Hoitotyö
Viitteet 441-460 / 714
-
Pienen pojan elämää : Kajaanilaisen 11 - 12-vuotiaan pojan terveyskäyttäytymisen tukeminen
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2011)Opinnäytetyön aiheena oli kajaanilaisten 11 - 12-vuotiaiden poikien terveyskäyttäytyminen. Opinnäytetyö toteutettiin 13 opiskelijan ryhmässä, joka jakautui seitsemään alaryhmään. Jokainen alaryhmä käsitteli 11 - 12-vuotiaiden ... -
Pieni ihminen viestii - kuka kuuntelee? : - Miten hoitaja tukee vauvan ja vanhemman välistä varhaista vuorovaikutusta?
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2008)Vauva syntyy maailmaan valmiina vuorovaikutukseen. Varhainen vuorovaikutus on viestintää, kanssakäymistä, hoivaa ja kiintymystä vanhempien ja vauvan välillä. Varhaisen vuorovaikutuksen tukemisella tarkoitetaan hoitajan antamaa ... -
Pimeydestä valoa kohti - Toimintamalli ikäihmisen kaltoinkohteluun puuttumiseksi Kuusamon perusturvassa
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2009)Väestö ikääntyy ja mielikuva rauhallisesta ja onnellisesta vanhuudesta tuntuu hyvältä. On kuitenkin osoitettu, että työntekijät kohtaavat työssä hoidostaan laiminlyötyjä, henkisesti ja ruumiillisesti kaltoinkohdeltuja ... -
Pitkäaikaissairaan 7 - 12-vuotiaan lapsen vanhempien toivoma tuki hoitohenkilökunnalta
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2017)Tekijät: Horsma Virpi ja Kouvalainen Nora Työn nimi: Pitkäaikaissairaan 7 - 12-vuotiaan lapsen vanhempien toivoma tuki hoitohen-kilökunnalta Tutkintonimike: Terveydenhoitaja (AMK) ja sairaanhoitaja (AMK) Keskeiset ... -
Pojan seksuaalisuus - Artikkeli Terveydenhoitaja-lehteen opinnäytteestäni
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2011)Kehittämistehtäväni aiheena oli kirjoittaa artikkeli Terveydenhoitaja-lehteen opinnäytetyöstäni. Kehittämistehtäväni viitekehys koostuu kahdesta osasta, jotka ovat tieteellinen teksti sekä tieteellinen artikkeli ja ... -
Pojan seksuaalisuus : -Ohjelehtinen 11-12-vuotiaille pojille seksuaalisuudesta
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2010)Opinnäytetyöni aiheena oli pojan seksuaalisuus. Opinnäytetyöni tarkoitus oli selvittää poikien seksuaalisuutta ja tuottaa sen myötä ohjelehtinen 11–12-vuotiaille pojille seksuaalisuudesta Kainuun maakunta –kuntayhtymälle ... -
Polven tekonivelleikkauksen jälkeinen kivunhoito -kivunhoidon ohjausmateriaali potilaalle
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2008)Kirjallisella ohjausmateriaalilla pyritään vastaamaan potilaan tiedon tarpeisiin. Hyvä ohje pyrkii välttämään ja korjaamaan väärinkäsityksiä, vähentää pelkoja ja ahdistuneisuutta sekä lisää tietoa leikkauksen jälkeisestä ... -
Porukassa kuntoon -hanke: Terveellinen ravitsemus
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2012)Kehittämistehtävämme liittyy Porukassa kuntoon -hankkeeseen ja sen tilaajana on Kajaanin ammattikorkeakoulussa toimiva Myötätuuli. Tehtävän tarkoituksena oli järjestää tietoiskutyyppien tapahtuma terveellisestä ravitsemuksesta ... -
Positiivista elämää
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2009)Human Immonodeficiency Virus (hiv) aiheuttaa tartunnan saaneelle elinikäisen infektion. Hiv:tä esiintyy maailmanlaajuisesti. Vuodesta 1980 lähtien on Suomessa todettu toukokuuhun 2009 mennessä yhteensä 2451 hiv-tartuntaa. ... -
Postoperatiivisen potilaan ohjaus teho-osastolla
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2007)Hoitotyössä potilasohjauksen kehittäminen koetaan tärkeäksi kehittämiskohteeksi nykyään. Lyhentyneiden hoitoaikojen vuoksi hoitohenkilökunnalla on kiinnostusta ja tarvetta kehittää potilasohjausta. Riittävällä ... -
Potilaan itsemääräämisoikeuden toteutuminen mielenterveys- ja päihdehoitotyössä osastojakson aikana hoitajien näkökulmasta
(2023)Itsemääräämisoikeus on tärkeä ja ajankohtainen aihe. Se ei ole yksinkertainen asia, sillä se on tarkasti määritelty lain puitteissa, mutta eri seikat voivat vaikeuttaa sen toteutumista. Käsittelemme tässä opinnäytetyössä ... -
Potilaan postoperatiivisen haavainfektion ennaltaehkäisy : – oppimateriaalia hoitotyön opiskeluun Kajaanin ammattikorkeakoulussa
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2007)Leikkausalueen infektiot ovat yleisin postoperatiivisten infektioiden muoto. Näyttöön perustuvan potilaan leikkaushaavan postoperatiivisen hoitotyön myötä on havahduttu huomaamaan, että kaikista sairaalainfektioista ... -
Potilaiden hoitoon pääsyn seuranta Kainuun keskussairaalan suuronnettomuusharjoituksessa syksyllä 2015
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2016)Potilaat tulee luokitella kiireellisyysjärjestykseen eli potilaille tehdään triage-luokittelu heidän vammojensa mukaan. Päivystyspoliklinikoilla on yleisimmin käytössä viisiportainen triage-luokittelu A, B, C, D ja E. Tämä ... -
POTILAIDEN KOKEMUKSIA HOIDOSTA JA OHJAUKSESTA KOSKE-TUSERISTYKSEN AIKANA KIRURGISILLA VUODEOSASTOILLA
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2011)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata kosketuseristyksessä olevien potilaiden kokemuksia saamastaan hoidosta ja ohjauksesta Oulun yliopistollisen sairaalan kirurgisilla vuodeosastoilla. Opinnäytetyön tavoitteena oli ... -
Potilaille tietoa sairaalainfektioista ja niiden ehkäisystä : - Huoneen taulu Kainuun keskussairaalan vuodeosastoille
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2010)Opinnäytetyö on deduktiivinen eli teorialähtöinen tuotteistamisprosessi, jonka tarkoituksena oli tuottaa tilaajalle, Kainuun keskussairaalalle, huoneen taulu, joka sisältää tietoa sairaalainfektioista, niiden tarttumistavoista ... -
Potilasohjaus sydänpotilaan hoitotyössä : – Ohjekansio sydänhoitajalle Kainuun keskussairaalan sisätautien poliklinikalla
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2008)Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan sydänhoitajan työtä ja potilasohjausta Kainuun keskussairaalassa sisätautien poliklinikalla. Opinnäytetyön tavoitteena on hyvän potilasohjauskäytännön merkityksen korostaminen sydänhoitajan ... -
Potilasohje rintasyöpäleikkaukseen tulevalle naiselle leikkaussali- ja heräämöhoidosta
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2010)Opinnäytetyön aiheena oli rintasyöpää sairastavan naispotilaan ohjaus leikkaus- ja heräämöhoitotyön näkökulmasta. Tuotteena syntyi kirjallinen potilasohje leikkaukseen tulevalle potilaalle. Potilasohje tullaan antamaan ... -
Potilasopas Oljenkorsi- : Tietoa masennuksesta ja masennuksen hoidosta Kainuussa
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2014)On tutkittu, että joka viides kokee eriasteisen masennuksen jossain elämän vaiheessaan. Noin kuusi prosenttia suomalaisista sairastaa masennusta ja tilastollisesti masennus on yleisin sairaslomaan johtanut diagnoosi. ... -
Potilaspaikan hallinta aseptiikan näkökulmasta – ohje teho-osaston hoitohenkilökunnalle
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2013)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osasto 2:n hoitohenkilökunnalle ohje potilaspaikan hallintaan, joka käytännönläheisesti neuvoo, miten potilaspaikalla ja hoitoympäristössä ... -
Potilasturvallinen rintakipupotilaan hoitotyö vuodeosastolla – EKG-toimenpideosaamista kehittämällä
(Kajaanin ammattikorkeakoulu, 2014)Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköissä pyrkimyksenä on pitää yllä riittävää osaamista jatkuvan työn kehittämi-sen avulla. Osaamisen kehittämistä tapahtuu työntekijätasolla erilaisten kehittämiskeinojen avulla. Hoitajan ...



















