"korkeakouluopetus" - Selaus asiasanan mukaan Julkaisut
Viitteet 1-20 / 59
-
Bolognan prosessi on vauhdittanut osaamisperustaisuuden kehittymistä
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29/2015 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2015)Bolognan prosessin tavoitteena on tukea työelämässä ja sen kehittämisessä tarvittavan osaamisen kehittymistä ja innovaatiotoiminnan vahvistumista. Euroopasta halutaan luoda yhtenäinen, yhteensopiva ja houkutteleva ... -
Demola yhdistää eri tavalla ajattelevat ihmiset
ePooki - Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 24/2013 (Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2013)ICT- ja media-ala kokevat parhaillaan merkittävää rakennemuutosta ja näin ollen myös suuria haasteita. Näihin haasteisiin lähdettiin vastaamaan maaliskuussa 2012 käynnistetyllä TIPPI-hankkeella, jonka puitteissa Ouluun ... -
Digioppimisen pitää tuntua hyvältä
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2021)Oamkissa vietetään digipedagogiikan teemavuotta, jonka aikana luodaan valmiuksia muutoksen kohtaamiseen. Digipeda-kolumnisarjaa jatkaa kirjoituksellaan Ammatillisen opettajakoulutuksen yksikönjohtaja Asko Karjalainen. -
Digipedagogiikkaa tuetaan, kehitetään ja jalkautetaan yhteistyössä ja koordinoiden
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2021)Oulun ammattikorkeakoulussa vietetään digipedagogiikan teemavuotta, jonka aikana luodaan valmiuksia muutoksen kohtaamiseen. Digipeda-kolumnisarjaa jatkaa kirjoituksellaan lehtori Jukka Kurttila. -
Hanketyöllä on merkittävä rooli yritysten ja ammattikorkeakoulun yhteistyössä
ePooki - Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 4/2013 (Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2013)Hankkeet ovat nykyisin merkittävä osa ammattikorkeakoulujen tutkimus- kehitys- ja innovaatio (tki) -toimintaa. Onnistuneessa hankkeessa on mahdollisuus saavuttaa merkittäviä konkreettisia hyötyjä useista eri näkökulmista ... -
Hard skills or soft skills? Findings about importance of various skills in work
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 2/2016 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2016)Getting a job requires many things: hard skills, soft skills, the right attitude and motivation. To develop the degree programme in Business Information Systems in Oulu university of Applied Sciences (Oulu UAS), three ... -
Huumorin pilkahduksia korkeakouluopinnoissa
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2021)Opiskelu voi tuntua työläältä ja luennot pitkiltä, joten opetukseen olisi hyvä välillä saada jotain vaihtelua. Yksi tapa sitouttaa opiskelijoita opiskeltaviin asioihin on aktivoida heitä miettimään ja ratkaisemaan opiskeltaviin ... -
Kaikki muuttuu, muuttuuko mikään? Katsaus Oulun ammattikorkeakoulun vetovoimaisuuteen tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäjänä opetuksessa
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 1/2014 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Verkko-opetuksen määrä ja saatavuus on puhutellut Oulun ammattikorkeakoulun opettajia monesti. Organisaatiomuutoksen kierteessä päällimmäiseksi nousivat opetuksen toteutustapoja tärkeämmät asiat. Yhteiskunnassamme tapahtuvat ... -
Kansainväliset opinnot onnistuvat nykyään jopa kotisohvalta käsin
(Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk, 2020)Kotikansainvälistyminen tarkoittaa kansainvälisyysopintojen suorittamista kotoa käsin. Se on erinomainen tapa harjoittaa kielitaitoa, toimimista monikulttuurisessa ympäristössä sekä vahvistaa kansainvälisiä suhteita. ... -
Keys for successful English-medium instruction in the Finnish-medium Degree Program in Business Information Systems
(Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk, 2019)Good English skills are important in the field of IT. For this and other reasons, the second academic year in the degree program in Business Information System (BIS) is taught and studied in English. Based on the study by ... -
Kliinisen radiografian syventävissä opinnoissa hyödynnetään verkostototeutusta
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2022) -
Kokemuksia kansainvälisistä yhteistyöprojekteista osana tekniikan opetusta
(Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk, 2019)Projektityöskentely on nykyään merkittävässä roolissa tekniikan alan työtehtävissä. Opetuksessa tämä voidaan huomioida soveltamalla teoriatietoa ja tekniikan hallintaa käytännön kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa. ... -
Kolme digisiltaa Itämeren yli – ruotsin kielen opiskelua silloilla
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 12/2015 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2015)”Tre digitala broar över Östersjön” on kaksivuotinen hanke, jonka tavoitteena on rakentaa kieli- ja kulttuurisiltoja korkeakouluopiskelijoille. Siltoja on rakennettu ruotsiksi syyslukukauden 2013 alusta lähtien ja niitä ... -
Käyttäjälähtöinen tutkimus- ja kehittämistoiminta Oulun ammattikorkeakoulun näkökulmasta
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 26/2014 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Oulun ammattikorkeakoulun opetuksessa hyödynnetään käyttäjälähtöisen suunnittelun menetelmiä useissa eri hankkeissa. Sosiaali- ja terveysalalla käyttäjälähtöisen tutkimus- ja kehitystyön avulla uudistetaan rakenteita, kuten ... -
LAB learning model introduction
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2014) -
LAB-koulutusmalli ja tietotekniikan opetussuunnitelmien rakenne Oulun ammattikorkeakoulussa
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 16/2014 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Tässä dokumentissa on kuvattu Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikön, tietotekniikan tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmien rakenne peilaten sitä Oamkin ajatukseen LAB-koulutusmallista. ... -
LAB-oppimismallin käsikirja
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2014) -
Liiketoimintaa biotalouden opinnoista
(Oulun ammattikorkeakoulun tekniikan ja luonnonvara-alan yksikkö, 2021) -
Miten moniammatillinen terveysalan koulutus toteutuu suomalaisissa korkeakouluissa?
(Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk, 2020)Moniammatillinen koulutus ja osaaminen lisäävät palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja potilasturvallisuutta sekä asiakkaiden ja potilaiden tyytyväisyyttä saamaansa hoitoon. Moniammatillinen opetussuunnitelma mahdollistaa ... -
Oamk Highway vastaa toisen asteen korkeakouluyhteistyöhön
(Oulun ammattikorkeakoulun tekniikan ja luonnonvara-alan yksikkö, 2021)



















