Haku
Viitteet 881-890 / 7815
LIIKETOIMINTASUUNNITELMA METSÄSIJOITUSYHTIÖLLE
(2019)
Opinnäytetyön tavoitteena oli koota tietoa sijoitusyhtiön hyödyistä yksityissijoittamiseen nähden ja antaa tukea sekä toimia strategisena apuvälineenä kannattavien sijoituspäätösten tekemiseksi. Opinnäytetyön tarkoituksena ...
Sujuva väylä ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun
(Karelia-ammattikorkeakoulu, 2015)
Vuonna 2013 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän ja Karelia ammattikorkeakoulun yhteistyönä aloitettiin Sujuva väylä ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun -hanke. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää uraohjausta ...
Työhyvinvointi koronapandemian aikana
(2021)
Vuonna 2019 joulukuussa alkoi Kiinan Wuhanissa epidemia, jonka aiheuttaja oli ihmiselle uusi koronavirus. Koronaviruksen aiheuttama tauti on viralliselta nimeltään COVID-19. COVID-19 on tällä hetkellä levinnyt maailmanlaajuiseksi ...
Valmennuskoulutuksen vaikutus sähköturvallisuustutkinnon läpäisyyn
(Karelia-ammattikorkeakoulu, 2015)
Julkaisussa tutkitaan tekijöitä, joiden avulla voidaan parantaa sähköturvallisuustutkinnon läpäisyä. Sähköturvallisuustutkintojen läpäisyprosentti on vaihdellut paljon eri oppilaitoksissa. Millä tavoin olisi mahdollista ...
Mikro- ja pk-yritysten ICT-palvelut ja asiakaspalvelutyö
(2019)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on käsittellä mikro- ja pk-yritysten ICT-ratkaisuja sekä ICT-yrityksen asiakaspalvelua. Opinnäytetyössä kerrotaan millaisessa työympäristössä minä olen työskennellyt ja avaan teknisen ...
Ruokavaliolla tehokkuutta työntekoon : Ravinto-opas raskaan ajoneuvon kuljettajille
(2021)
Raskaan ajoneuvon kuljettajien yleisiä ongelmia ovat työaikojen epäsäännöllisyys, huono ruokavalio sekä ylipaino. Vuorotyötä tehdessä, kehon ja aivojen normaalitoiminnoissa ilmenee sekä ohimeneviä että pysyviä ...
CHATTIBOTIN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIEN KARTOITUS YLIOPISTON MATKUSTUSPALVELUISSA
(2020)
Digitalisaatio ja robotiikka vaikuttavat nykyisin monin eri tavoin, esimerkiksi taloushallinnon toiminnot on jo pitkälle automatisoitu. Itä-Suomen yliopisto kehittää toimintaansa jatkuvasti kaikilla suunnilla, muun muassa ...
Metsäomaisuuden arvotuksen kehittäminen Someron Säästöpankin palveluissa
(2020)
Tässä opinnäytetyössä kehitettiin Someron Säästöpankille mahdollisuuksia tarjota metsänomistajille suunnattuja palveluita. Päätehtävänä oli kehittää metsän vakuusarvon määrittämistä lainan vakuutena. Pankilla on ollut ...
Osaamisen johtamisen kehittäminen startup-yrityksessä
(2019)
Organisaatiot elävät muutospaineiden alla. Sääntöjen noudattaminen ja hallinnolliset ohjeet ohjaavat ihmisten arkea. Uudet ideat puuttuvat, koska menestystä mitataan numeroilla ja oikein tehdyillä asioilla. Yritysmaailma ...
”Kun on kaks palloo, niin ne voi soittaa vaikka näin” – Tarinasäveltämisen menetelmän kokeilu päiväkodissa.
(2020)
Opinnäytetyö käsittelee tarinasäveltämisen menetelmän kokeilua. Opinnäytetyön tarkoitus on tarjota uusia välineitä musiikillisen toiminnan kehittämiseen päiväkodissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli kokeilla tarinasäveltämisen ...









