Tanssia vailla näkökykyä : Kokemuksia silmät sidottuna tanssimisesta pedagogin ja tanssijoiden näkökulmasta

Abstract

Opinnäyteyön tavoitteena on tutkia, miten näkökyvyn poistaminen vaikuttaa näkökykyisiin tanssijoihin tanssinharjoittelussa. Lähestyn aihetta erityisesti siltä kannalta, onko se hyödyllistä tanssijoille ja miten. Samalla tutkin pedagogin näkökulmaa tällaisessa harjoittelussa.

Halusin pohtia tanssin kehollisuutta, sillä olen kokenut välillä tanssin visuaalisen puolen ahdistavaksi sekä rajoittavaksi tekijäksi omassa tanssinharjoittelussani. Siitä sain idean tanssinharjoittelusta silmät sidottuna. Kukaan ei voi kurkkia eikä varmistella tekeekö oikein, vaan on aidosti tunto- ja kuuloaistin vietävissä.

Tutkimukseen osallistui kahdeksan tanssijaa. Heille annettiin vastattavaksi kysymyslomake ennen harjoittelujakson alkamista sekä sen jälkeen. Pidimme kuudet 60—120 minuutin mittaiset tanssiharjoitukset syksyllä 2018. Jokaisen harjoituskerran jälkeen keskustelimme yhdessä, ja sekä tanssijat että minä kirjoitimme päiväkirjaa siitä, mitä teimme, miten se sujui ja millaisia tuntemuksia harjoittelu sai aikaan.

Pääosin kaikki pitivät kokemusta positiivisena ja hyödyllisenä. Rohkeus silmät kiinni olemiseen, luottamus omaan kehoon, omaan tanssillisuuteen sekä partneriin on vahvistunut, tasapainoaisti parantunut, pimeänpelko vähentynyt ja kuulo- ja tuntoaisti kehittynyt. Pedagogin näkökulmasta tämä tutkimus avasi myös uusia näkökulmia ja tapoja opettaa.

Tätä metodia voisi käyttää osana erityisesti nykytanssin, improvisaation sekä kontakti-improvisaation harjoittelua, sillä se vahvistaa lajeille tärkeitä ominaisuuksia. Erityisesti tavoitteellisesti tai ammattilaistasolla harjoitteleville metodi voisi tuoda lisää eväitä omaan tanssijuuteen. Metodia voisi käyttää terapeuttisiin ja rauhoittaviin tarkoituksiin mindfulnessin tapaan, myös tanssin kentän ulkopuolella.