Tuetaanko kommunikointia riittävästi? : Vanhempien kokemuksia lapsen kommunikoinnin tukemiseen tarkoitetuista palveluista.

Abstract

Tässä opinnäytetyössä kartoitettiin kommunikaation erityisryhmiin kuuluvien lasten vanhempien kokemuksia kommunikointiin saadusta tuesta ja palveluista, selvitettiin ovatko palvelut olleet riittäviä ja millaiselle lisätuelle tai palvelulle olisi tarvetta ja ovatko perheet kokeneet saaneensa heille kuuluvia palveluita silloin, kun niille on ollut tarvetta. Työ toteutettiin yksilöhaastatteluina etäyhteydellä alkuvuodesta 2019. Haastateltavina oli kahdeksan kommunikaation erityisryhmiin kuuluvan lapsen äitiä eri puolilta Suomea. Lapset olivat iältään 3–10-vuotiaita ja he kaikki olivat saaneet palveluita kommunikoinnin tukemiseen.

Työn teoriaosuudessa käsitellään kommunikaation merkitystä yksilön elämään, kuinka mahdolliset pulmat kommunikoinnissa voivat olla haastavan käyttäytymisen taustalla ja millä tavalla toimiva kommunikointi vaikuttaa yksilön mahdollisuuteen vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ja päätöksiin. Teoriaosuudessa käsitellään myös, mitkä lait määrittelevät kommunikoinnin tukemiseen ja kuntouttamiseen tarkoitettujen palveluiden saamista ja esitellään, mitä puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät ovat.

Haastatteluissa selvisi, että kommunikoinnin tukemiseen liittyvien palveluiden saaminen varhaisessa vaiheessa oli riippuvainen siitä, missä vaiheessa lapsi sai diagnoosinsa ja millaisesta diagnoosista oli kyse. Palveluiden laadussa ja ammattilaisten taidoissa oli kokemusten mukaan ollut vaihtelua ja lähes kaikki haastateltavat olivat kokeneet palveluiden hakemisen työlääksi ja uuvuttavaksi. Suurin osa koki, etteivät olleet saaneet tarvitsemiaan palveluita oikeaan aikaan ja palveluita oli jouduttu vaatimaan useaan otteeseen ennen niiden myöntämistä. Myös positiivisia kokemuksia nousi esille ja kaikki haastateltavat kertoivat kohdanneensa taitavia ja motivoituneita ammattilaisia.