Kun lasta ei saa syliin : Vastasyntyneen tehohoito äidin kokemana

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, miten vastasyntyneen tehohoito ja sen aiheuttama fyysisen kontaktin rajallisuus vaikuttavat äidin ja lapsen välille muodostuvaan suhteeseen. Vastasyntyneen siirto tehohoitoon, pois äidin luota synnytyksen jälkeen, on äiti-lapsisuhteen muodostumisen kannalta häiritsevä tekijä. Äitiyden tunne vahvistuu, kun äiti ja lapsi saavat olla vuorovaikutuksessa keskenään. He tarvitsevat aikaa tutustua toisiinsa. Tässä opinnäytetyössä käytettiin määrällistä tutkimusotetta. Kohderyhmänä olivat äidit, ja aineisto kerättiin kyselylomakkeilla. Kyselylomakkeessa oli 40 kysymystä, ja viimeisenä vastaajilla oli mahdollisuus kertoa heidän mielestään tärkeistä asioista vapaasti kirjoitettuna. Saatekirjeitä jaettiin Kanta-Hämeen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla ja lastenpoliklinikalla. Kyselytutkimus suoritettiin kokonaisuudessaan Internetissä, ja siihen vastasi 185 äitiä. Teoriaosassa käsitellään lapsen tehohoitoympäristöä, äiti-lapsisuhteen muodostumista ja henkilökunnan merkitystä sen tukemisessa. Kyselytutkimuksen tuloksista ilmeni, että tehohoitoympäristö aiheuttaa vanhemmissa huolta lapsen voinnista. Vastasyntyneiden teho-osaston henkilökunta kuitenkin herätti luottamusta suuressa osassa vastanneista ensikohtaamisen perusteella. Henkilökunnan rohkaisun merkitys korostui lapsen koskettamisessa ja syliin ottamisessa, mikä koettiinkin hyväksi. Lapsen saamista ensimmäistä kertaa syliin tehohoidon aikana äidit kokivat merkittävänä kokemuksena. Vastausten perusteella saatiin selville, että äitiyden tunteen muodostumiseen vaikutti henkilökunnan rooli lapsen elämässä hänen ollessaan tehohoidossa. Myös synnytyksen jälkeisen vierihoidon puuttumisen koettiin vaikuttavan tähän asiaan. Tutkimuksesta kävi ilmi kaksi ongelmakohtaa, joita kehittämällä äitien kokemuksista saataisiin positiivisempia. Nämä ongelmat olivat synnyttäneiden osaston henkilökunnan asenteet äitejä kohtaan ja imetysohjauksen puute. Jatkotutkimusaiheeksi muodostui fyysisen kontaktin rajallisuuden tutkiminen isän näkökulmasta. Toinen jatkotutkimusaihe on tutkia synnyttäneiden osaston henkilökunnan näkökulmasta äitien tunteita heidän ollessa synnyttäneiden osastolla, kun vastasyntynyt on tehohoidossa syntymänsä jälkeen.

The purpose of this thesis was to do research about the lack of physical contact between the mother and her newborn child after delivery. When a newborn needs intensive care, and is taken away from the mother, that early interaction between mother and child is hindered or delayed, and they need as much time as possible to get to know each other. The research method used was quantitative, and the target group was mothers whose babies had been in the neonatal intensive care unit (NICU) immediately after birth. They were asked to answer 40 questions about their experiences, and there was space at the end of the questionnaire for personal comments. Cover letters were given to Kanta-Häme’s Central Hospital in the neonatal intensive care unit and in the children’s outpatient clinic. The questionnaire was made available on the internet, and a total of 185 mothers responded. The theory section of this study deals with the NICU as an environment, the developing relationship between the mother and newborn, and the importance of care giving staff in that situation. It appeared in the findings of the research that the surroundings of the NICU make parents more worried about their child’s well being. The personnel were experienced as encouraging and friendly, and that was especially important when it came to holding the baby. Holding the baby for the first time was a meaningful moment for the mothers. Two things affected the developing relationship the most, those were that the personnel was so much involved in the baby’s life in the first days, and the other was that the mothers did not get to keep the child next to them in their rooms. Two clear problems did stand out from the findings. The mothers felt that the personnel of the labour ward treated them poorly, and the counselling about breastfeeding was lacking. Further research might be done on the same subject but from the father’s perspective, or from the perspective of the personnel in the labour and delivery ward.