Haku
Viitteet 971-980 / 1627
Kurjalan ja Konnuslahden kyläkoulujen peruskorjausten hankesuunnitelmat
(2022)
Leppävirran kunnassa aloitettiin vuonna 2019 keskustelut talouden tasapainottamisesta. Tarkasteltavana olivat muun muassa kunnan kouluverkko- ja varhaiskasvatusratkaisut, minkä vuoksi tarvittiin selvitys kahden Soisalon ...
Valtatien 22 parantaminen välillä Honkala-Niementie, Muhos
(2022)
Suomen Valtateillä on kohtia, joita voitaisiin parantaa erilaisilla liikennejärjestelyillä. Alikulkukäytävien sekä väistötilojen lisääminen on yksi keino tehdä liikenteestä turvallisempaa niin jalankulkijoille kuin ...
Tekninen opas hirsirivitalokonseptin suunnitteluun
(2022)
Valmiit rakenneratkaisut ja konseptit ovat merkittävässä roolissa rakentamisessa ja markkinoin-nissa. Esimerkiksi hirsirivitalon suunnittelu ja markkinointi helpottuvat, kun on olemassa valmiita konsepteja, joita esitellä. ...
Rakennusalalle tulevien työntekijöiden työturvallisuus
(2022)
Verrattaessa rakennusalalla sattuneiden työtapaturmien määrää tehtyjen työtuntien määrään voidaan todeta, että rakennustyö on vaarallisinta työtä Suomessa. Suurin syy tähän on työmaiden jatkuvasti muuttuvasta ympäristöstä ...
Lattioiden pumpputasoituksen työnsuunnittelu ja -ohjaus
(2021)
Opinnäytetyön aiheena oli lattioiden pumpputasoituksen työnsuunnittelu ja -ohjaus. Tavoitteena oli tarkastella työvaiheen suunnittelua ja ohjausta tuotannon näkökulmasta ja kehittää omaa toimintaa työnjohtajana.
Työssä ...
Elementtien asennussuunnitelman laadintaohje
(2022)
Betonielementtien käyttäminen on yleistä rakennustyömailla, ja niiden osuus kaikista runkorakenteista on noin kolmannes. Betonielementtejä käyttämällä saadaan lyhennettyä tuotantoaikoja työmaalla, lisäksi elementtien etuna ...
Turvallisuusasiakirjojen päivittäminen
(2021)
Turvallisuusasiakirjat ovat osa rakentamisen turvallisuussuunnittelua, ja niillä on suuri merkitys rakennushankkeen turvallisessa toteuttamisessa. Turvallisuusasiakirjoja ovat esimerkiksi nosto- ja siirtotyösuunnitelma ja ...
Esteettömyys hammashoitoloissa
(2022)
Julkisissa rakennuksissa esteettömyyden vaatimus korostuu laajan käyttäjäryhmän vuoksi. Hyvin suunniteltu ja rakennettu esteetön rakennus palvelee kaikkia käyttäjiä henkilökunnasta asiakkaisiin sekä muita rakennuksissa ...
Pientalon energia- ja kosteustarkastelu
(2021)
Opinnäytetyössä tarkasteltiin vuonna 1982 rakennetun pientalon energiankulutusta ja kosteusteknistä toimivuutta. Pientalo on rakennettu 1980-luvun määräysten mukaisesti, joten rakenteissa on riskirakenteita. Alapohjan ...
Ilmastonmuutoksen vaikutukset viemärijärjestelmään ja viemärijärjestelmän vuotavuuden hallinta : case HSY, Suomenlinna
(2023)
Ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja vesihuollon saneeraustarve on suurempi kuin siihen on tällä hetkellä mahdollista investoida. Viemärijärjestelmään päätyvien hule- ja vuotovesien määrä kasvaa ...








