Jos olisi osaamista ja uskallusta – kohti sateenkaarevaa perhehoitoa

Abstract

The purpose of this Master’s Thesis was to examine the practices and processes that advance or prevent equality of foster care agencies, the recruitment of rainbow families and the placement process. This thesis studied the issue from the employees' and organization's point of view and the ways the organizations dealt and tried to solve it. A special interest was to examine the critical thinking of employees and how they saw the restriction of existing structures when same-sex couples apply as a foster family.

The theoretical frameworks for the thesis were theories of heteronormative, structural and critical social work, and the Non-discrimination Act. The thesis was carried out as a qualitative study. The data was collected by empathy-based story method through a web-based anonymous questionnaire sent to social welfare graduates who worked in foster agencies as well as other child welfare work. The collected material was analyzed theoretically. The analysis was done with theming and typification. Close reading was also used to analyse the material.

The results showed that employees are willing to act for equality, but they do not always have the skills nor courage to break the heteronormative formula and criticize existing matters and structures, such as conceptions of a family. It takes courage to resist heteronormative speech and act in critical social work, actively influencing structures and processes.

The conclusion of the thesis is that the work done to increase rainbow families as foster families cannot be successful if the whole process has not been looked at from the point of view of the Equality Act and concrete action taken. According to the results, increasing the number of rainbow families in foster agencies would require a strong commitment to the issue, as well as a public outcome as a rainbow-friendly actor, where the processes truly reflect open-minded values and spirit of the Non-discrimination Act.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella niitä toimintatapoja ja prosesseja, jotka edistävät tai estävät perhehoidon sosiaalityössä yhdenvertaisuutta sateenkaarisijaisperheiden rekrytoinnin ja sijoitusprosessin osalta. Opinnäytetyö tarkasteli tätä asiaa työntekijöiden ja organisaation näkökulmista, eli miten organisaatioissa oli asiaa käsitelty ja pyritty ratkaisemaan. Erityisesti kiinnostuksen kohteena opinnäytetyössä oli tarkastella työntekijöiden kriittistä ajattelua ja sitä, miten he näkivät rakenteiden estävyyden samaa sukupuolta olevien parien hakeutumisessa perhehoitajiksi.

Opinnäytetyön teoreettisina viitekehyksinä olivat heteronormatiivisuuden, rakenteellisen ja kriittisen sosiaalityön teoriat sekä yhdenvertaosuuslaki. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja sen aineisto kerättiin anonyymina ja eläytymismenetelmää hyödyntävänä verkkokyselynä sosiaalialan korkeakoulutetuilta, jotka työskentelivät lastensuojelun perhehoidossa tai muussa lastensuojelun työssä. Kerätty aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti. Analyysi toteutettiin teemoittelulla ja tyypittelyllä, ja sen lukutapana käytettiin myös lähilukua.

Keskeisimmät tulokset olivat, että työntekijöillä on halua toimia yhdenvertaisuutta edistäen, mutta heillä ei aina ole siihen riittävästi osaamista ja rohkeutta. Kriittisessä sosiaalityössä pyritään aktiivisesti vaikuttamaan rakenteisiin ja prosesseihin, ja vaatii rohkeutta murtaa heteronormatiivista kaavaa, vastustaa heteronormatiivista puhetta ja kritisoida olemassa olevia asioita ja rakenteita, kuten käsityksiä tietynlaisesta perheestä.

Tulosten mukaan perhehoidon olisi sitouduttava vahvasti asiaan ja julistautua sateenkaarimyönteiseksi toimijaksi, jonka prosessit vastaavat aidosti arvolupausta ja yhdenvertaisuuslain henkeä. Opinnäytetyön johtopäätöksinä voidaan sanoa, että perhehoidossa tehtävä työ sateenkaariperheiden lisäämiseksi ei voi olla menestyksekästä, jos koko prosessia ei ole tarkasteltu yhdenvertaisuuslain näkökulmasta ja tehty konkreettisia toimia sen eteen.