Venytellen vammoja vastaan : A-juniori-ikäisten jääkiekkoilijoiden lonkkanivelen liikkuvuustutkimus

Abstract

Jääkiekko on yksi testatuimpia urheilulajeja Suomessa. Liikkuvuustestejä lajin parista löytyy kuitenkin heikosti. Huono liikkuvuus ja lihasepätasapaino heikentävät jääkiekkoilijoiden lajitaitojen kehittymistä ja altistavat loukkaantumisille harjoitus- ja pelitilanteissa. Lähteiden mukaan liikkuvuusharjoittelulla on myönteisiä vaikutuksia loukkaantumisriskin pienenemiseen. Liikkuvuusharjoittelun vaikutuksesta loukkaantumisriskin pienenemiseen on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kirjallisina annettujen venyttelyharjoitusohjeiden itsenäistä toteuttamista ja tehtyjen harjoitteiden vaikutusta reiden lähentäjälihasten kireyden ja lonkkanivelen liikkuvuuden mahdollisiin muutoksiin kuuden viikon pituisen omatoimisen harjoittelujakson jälkeen. Työssä tutkittiin myös liikkuvuusharjoittelun osuutta omassa harjoittelussa kontrollikyselyllä kahden kuukauden kuluttua lopputestien jälkeen. Tutkimusjakso ajoittui toukokuun 2010 alusta lokakuun 2010 loppuun.

Tutkimukseen osallistuneiden pelaajien lonkkanivelen maksimaalisen passiivisen abduktion keskiarvot paranivat tutkimusjakson aikana. Tutkimustuloksiin vaikuttivat pelaajien venyttelyaktiivisuus sekä yksilölliset liikkuvuusominaisuudet. Osalla pelaajista motivaatio liikkuvuusharjoittelua kohtaan parani. Johtopäätöksenä tutkimuksemme perusteella voimme todeta säännöllisen kohdistetun venyttelyharjoittelun lisäävän lonkkanivelen passiivista liikettä abduktio-suuntaan. Tutkimustulokset jäivät tutkimusjoukon lopullisesta koosta (n=11) johtuen suppeiksi, eivätkä ne näin ollen ole yleistettävissä.

Ice hockey is one of the most tested sports in Finland. Mobility tests concerning ice hockey players can be found, however only a few. Poor flexibility and muscle imbalance impair skills development and make players more prone to injuries practice and game situations. According to our sources mobility training has posi-tive effects on injury reduction. However, there has been only a small amount of research done on effects of mobility training.

The intention of this bachelor thesis is to report independent accomplishment of written stretching guidelines and research effects of exercise to possible changes of adductor muscle tension and hip joint abduction mobility after a six week independent training period. Two months after the final tests we conducted a control inquiry about the amount of mobility exercises in the players independent training. The study took place from the beginning of May 2010 to the end of October 2010.

The average values of maximum passive abduction mobility of the hip joint of the players taking part in the study mainly improved. The amount of stretching and personal mobility features affected the study results. Some of the players attitude towards stretching and mobility training had improved during the test period. Therefore we can come to the conclusion that frequent stretching exercises can, in fact, increase the maximum passive abduction mobility of the hip joint. Study results were rather narrow due to the number of research participants (n=11), and thus results are not universal.