Hahmopsykologiasta hittiin : pop/rock-musiikin dramaturgiset tehokeinot ja niiden suhde yleiseen estetiikkaan

Abstract

Toiminnallisen opinnäytteeni kirjallisessa osassa tarkastelen vakiintuneita ja nykyaikana pop/rockmusiikissa yleisesti käytettyjä dramaturgisia tehokeinoja, pohdin niiden suhdetta yleiseen estetiikkaan sekä esitän näkemykseni niiden tavasta kiinnittyä ihmiselle lajityypillisiin hahmotustapoihin. Opinnäytteeni teososa koostuu kahdesta itse säveltämästäni ja äänittämästäni kappaleesta, jotka osaltaan havainnollistavat kirjallisessa osassa esittämieni ajatusten näkyvyyttä teostasolla.

Hyödynnän hahmopsykologiaksi kutsutun havaintopsykologisen koulukunnan muotoilemia inhimillisen havainnoinnin periaatteita pop/rock-musiikin analyysissa. Perusajatukseni on, että pop/rock-musiikin dramaturgiset tehokeinot ovat olennaisosiltaan palautettavissa ihmisen lajityypillisiin hahmotustapoihin ja tätä kautta myös samastettavissa muiden taiteenmuotojen dramaturgiaan. Metodini ei kuitenkaan ole suoranaisesti hahmopsykologinen, vaan muotoutunut suurilta osin niiden henkilökohtaisten oivallusten ja havaintojen suodattamana, joita olen itse niin musiikin kuuntelijana kuin tekijänäkin elämäni aikana kokenut.

Työni ytimessä on ajatus ihmisen havainnoinnin kontekstisidonnaisuudesta ja kokonaisvaltaisuudesta. Ihminen niputtaa samaksi mieltämiään elementtejä yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi eli hahmoiksi. Hahmot kuitenkin erottuvat itsenäisiksi elementeikseen aina suhteessa johonkin niihin kuulumattomaan. Samankaltaisuutta voidaan siten ymmärtää vasta erottamalla samaksi hahmotettu kokonaisuus jostakin sen ulkopuolisesta. Tämä samuuden ja eron luoma kokemuksellinen ”raja” toimii dramaturgisen mielenkiinnon synnyttäjänä ja luo teokseen kontekstuaalisia viitekehyksiä. Ihminen nauttii musiikissa näiden kontekstuaalisten viitekehysten keskinäisestä suhteuttamisesta. Hyvä teos onnistuu kutsumaan ihmistä teoksen sisäisten elementtien vertailuun tavalla, jonka kuulija kokee juuri itselleen sopivaksi organisointiin ja ymmärrettävyyteen tähtääväksi henkiseksi leikiksi.

Kirjallisen osan loppupuolella käsittelen popmusiikin melodian, rytmin, rakenteen, lyriikoiden ja nk. soundien periaatteellisia viitekehyksiä. Liitteissä olen myös analysoinut ja perustellut sekä itse säveltämieni että kaupallisesti julkaistujen pop/rock-kappaleiden musiikillisia ratkaisuja työssä esittämiäni ajatuksia soveltaen.

My final project consists of a thesis, in which I examine the traditional and generally accepted dramaturgical conventions used in modern pop/rock music. In addition, the thesis includes a CD, which contains two songs written by myself. In the present thesis, I focus on the relationship that pop/rock music has towards general aesthetics. I present my view about the connections between popular music’s dramaturgical principles and the psychological tendencies that govern the organizational nature of all humans universally. The songs I have composed serve as minor examples of how pop/rock music makes use of these connections.

My work utilizes models and thoughts about the form-forming capabilities of the human mind presented by Gestalt psychologists. My main argument is that the reasons behind the conventions of popular music can be traced back to the same mental processes that all other art forms also rely on. However, the actual method I utilize in my thesis has been formed through my own experiences as both a listener and a songwriter, and may not necessarily be considered “gestaltist” as such.

The core of my thesis is based upon the premise that the nature of human experience is essentially context-dependent and holistic. Humans have a natural tendency to examine things as wholes, ie. as gestalts. However, every independent element must somehow be differentiated from something that does not belong to it. What is viewed as “the same” can thus only be understood by differentiating it from something considered as “different”. The experience created by this mental border between the same and different essentially creates what we call “drama”, as it creates the internal surroundings of every musical work. The listener enjoys this process where he or she mentally contextualizes all the different elements of a musical piece. A good musical piece succeeds in “calling” the listener to contextualize its internal organization in a way in which the listener feels appropriate.

Towards the end of my thesis, I examine some fundamental contextual principles that the melody, rhythm, structure, lyrics and the sounds of popular music rely upon. In the appendices, I’ve analyzed my own musical pieces and some commerically released songs using the method I have presented in my present thesis.