Vapaaehtoistyössä graafisena suunnittelijana
Rönkä, Joni (2020)
Rönkä, Joni
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005098087

Tiivistelmä
Pro bono eli vapaaehtoistyö on työskentelyn muoto, josta ei pyritä saamaan taloudellista hyötyä. Vapaaehtoistyötä tapahtuu monilla eri aloilla. Yhteiskunnallisesti työllä voidaan nähdä pyrittävän vaikuttamaan tai parantamaan esimerkiksi ihmisoikeuksia ja ympäristöasioita.
Graafinen suunnittelija voi tarjota apuaan kaikilta hänen osaamisalueisiinsa kuuluvilta alueilta. Työ tarkastelee vapaaehtoistyötä visuaalisten ammattilaisten osalta ja on tarkoitettu vapaaehtoistyötä harkitseville suunnittelijoille.
Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu vapaaehtoistyöhön ja graafiseen suunnitteluun liittyvään kirjallisuuteen. Visuaalisten suunnittelijoiden mahdollisen motivaation syitä vapaaehtoistyöhön selvitetään Metropolian E-lomakkeella esitetyillä kysymyksillä, joihin neljä suunnittelijaa vastasi anonyymisti.
Työssä kerrotaan myös omakohtaisesta kokemuksesta Kainuu Pride -tapahtumien parissa avaten asiakassuhteen syntymistä ja työskentelyn etenemistä. Suoritetun vapaaehtoistyön merkitystä asiakkaalle selvitetään sähköpostikysymyksillä, joihin Kainuun Setan puheenjohtaja Taija Kovalainen vastasi sähköpostitse.
Työskentelyn prosessia käydään läpi pohtien sekä peilaten lähdeaineistoon. Työ pyrkii vastaamaan kysymyksiin, miksi ja miten vapaaehtoistyötä tehdään mahdollisimman tehokkaasti ja mitä hyötyä tai mahdollisia epäkohtia työskentelyssä voi ilmetä.
Ajanhallinta, yhteiset pelisäännöt ja motivoitunut työskentely auttaa pääsemään yhteisiin tavoitteisiin. Ilman hallinnoitua prosessia vapaaehtoistyötä voi olla vaikeaa sisällyttää normaaliin arkeensa muiden töiden tai opintojen ohelle. Onnistuneesta vapaaehtoistyöstä hyötyvät kaikki työn osapuolet. Vapaaehtoistyötä ei voida pitää onnistuneena, mikäli vain yksi työn osapuoli hyötyy toteutetusta työstä.