Opettaja työnsä kehittäjänä : Säveltämiskasvatusta tutkimassa
Vokkolainen, Kaisa (2020)
Vokkolainen, Kaisa
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020051511633

Tiivistelmä
Halu kehittyä opettajana ajoi minut tutkimaan säveltämiskasvatusta yhtenä musiikin alkeisopettajan työtavoista. Ammatillista kehittymistarvetta edesauttoi ensinnäkin vuonna 2017 uudistuneet Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmanperusteet, joissa säveltäminen ja improvisointi nostetaan entistä enemmän esiin. Toiseksi halusin syventää Orff-pedagogista osaamistani kehittäen työtäni luovan musiikillisen keksinnän suuntaan. Näiden kehitystehtävien myötä tutkin tässä opinnäytetyössä myös opettajana kehittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
Opinnäytetyöni on käytännön kehittämistyö, jossa tutkin säveltämiskasvatusta. Työni aineisto muodostuu sekä kirjallisten lähteiden että oman toimintani ympäriltä. Tutkin säveltämiskasvatusta opettajan ja oppilaan näkökulmista. Oppilaan näkökulmaa tutkiessani keräsin tietoa erityisesti säveltämiskasvatuksen hyödyistä oppilaalle. Selvityksen kohteena oli myös se, mitä säveltämiskasvatus vaatii opettajalta ja minkälaisia menetelmiä on käytössä. Työssäni kokeilin erilaisia säveltämiskasvatuksellisia tehtäviä. Pidin kokeiluistani päiväkirjaa, jonka avulla reflektoin kokemuksiani opetuksesta.
Kehittämistyö toi varmuutta omaan toimintaani ja laajensi käsitystäni säveltämiskasvatuksesta ja sen mahdollisuuksista luovana lähestymistapana musiikin opettamiseen. Käyttämäni säveltämiskasvatukselliset harjoitukset toteuttivat mielestäni hyvin opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita ja tukivat omaa opettajana kehittymisen prosessiani. Löysin myös uusia mahdollisuuksia opettajana kehittymiseen. Opettajana kehittyminen on elinikäinen prosessi, jota voidaan tukea monenlaisin menetelmin niin henkilökohtaisella, kollegiaalisella kuin työyhteisönkin tasolla.