Hengitysvaikeuspotilas ensihoidossa : hoitoprosessin toteutuminen ja laatu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata hengitysvaikeuspotilaan hoitoprosessin toteutumista ja laatua Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelussa. Laatua arvioitiin vertaamalla toteutunutta hoitoa alueen hoito-ohjeisiin, sekä alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin. Saatua tietoa voidaan hyödyntää ensihoitopalvelun henkilökunnan kouluttamisessa, ja hengitysvaikeuspotilaan hoitoprosessin kehittämisessä. Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisen tutkimuksen lähtökohdista. Tutkimusaineistona oli 206 ensihoitokertomusta, joissa hengitysvaikeuspotilas oli kuljetettu varausasteella A tai B. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti ensihoidon potilasrekisteristä, syötettiin opinnäytetyötä varten luodun havaintolomakkeen avulla tilasto-ohjelmaan, ja analysoitiin tilastollisin menetelmin. Havaintolomake perustui opinnäytetyön teoreettiseen viitekehykseen.

Opinnäytetyön tulosten perusteella hengitysvaikeuspotilaan hoitoprosessissa on kehitettävää. Kirjaaminen ja potilaan tutkiminen toteutuivat osittain puutteellisesti potilaan taustatietojen ja tiettyjen mittausten osalta. Happihoidon ja lääkityksen aloituksen viiveet olivat osassa tehtävistä pitkiä, ja ensihoitajien valitsema hapenantoväline ei aina ollut tarkoituksenmukaisin. Potilaiden happisaturaatio nousi keskimäärin tavoitetasolle hoidon aikana, mutta hengitystaajuus ei normalisoitunut. Hoidon vasteen seuranta toteutui myös osittain puutteellisesti.

Hengitysvaikeuspotilaan ensihoidon tulisi olla tehokkaampaa ja tavoitteellisempaa. Hapenantovälineen valinnassa tulisi huomioida sen sopivuus suhteessa potilaan happisaturaatioarvoon, ja hapenantovälinettä tulisi aktiivisesti muuttaa, mikäli se ei ole happisaturaatioarvoon tai hengitystyöhön nähden riittävä. Hapenannon aloituksen ja inhaloitavan bronkodilataattorin annostelun viivettä tulisi lyhentää. Lisäksi CPAP- ja NIV-hoito tulisi aloittaa useammalle potilaalle ja aikaisemmassa vaiheessa. Hoidon vasteen arvioinnissa ensihoitajien ei tule tyytyä vain tavoitetasolle kohonneeseen happisaturaatioarvoon. Koholla olevaan hengitystaajuuteen ja hengitystyöhön tulisi kiinnittää myös huomiota, ja hoidon vaste tulisi kirjata nykyistä selkeämmin

The purpose was to describe the actualization of the care and the quality of the care process of a patient with respiratory distress in the emergency medical service of the Hospital District of South Ostrobothnia. The aim was to find improvement proposals for training the emergency medical staff and improving the care process. The material consisted of 206 emergency medical service patient reports gathered from the patient registry. The data were analysed statistically.

The results show that the care process needs refining. Both examining the patient and the documentation of findings were insufficient in some parts. The time delay for administering supplemental oxygen or medication was too long in some cases. There was deficiency in choosing the expedient oxygen administration instrument. In most of the cases patient oxygen saturation was normalised during the treatment, but the respiratory rate was not. The treatment effectiveness was also monitored and documented incompletely.

The treatment of dyspnea patient should be more efficient and goal oriented. Paramedics should focus more on choosing the right supplemental oxygen administration instrument pro rata to the patient’s oxygen saturation, and the chosen instrument should be actively evaluated and changed if not sufficient according the patient’s oxygen saturation or the work of breathing. The effectiveness of the given treatment should be evaluated more closely.