Kirjanpitäjän työssä kehittyminen
Virtanen, Katja (2020)
Virtanen, Katja
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020120326038

Tiivistelmä
Opinnäytetyö kirjanpitäjän työssä kehittymisestä toteutettiin päiväkirjamuotoisena, kirjanpitäjän työpaikalla. Päiväkirjaa pidettiin kolmetoista viikkoa kevään 2020 aikana. Tänä aikana kirjattiin joka päivä tavoitteet, kuvaus päivän tehtävistä sekä näiden toteutumiset päivän päätteeksi. Lisäksi arvioitiin päivän aikana omaa osaamista sekä kehitystä työtehtävissä. Opinnäytetyöhön valittiin kolmelletoista viikolle itselleni haasteellisemmat aiheet.
Opinnäytetyö jaettiin seuraaviin osa-alueisiin: johdantoon, nykytilan kuvaukseen, seurantaviikon aiheisiin ja loppupohdintaan. Johdannossa kerrottiin opinnäytetyön haastavimmat osa-alueet. Lisäksi koottiin kuvio työpaikalla käytettävistä ohjelmistoista. Nykytilan kuvauksessa esiteltiin kirjanpitäjän lähtötilanne sekä arvioitiin osaamista ja kehitystä seurantaviikkojen päätyttyä. Loppupohdinnassa mietittiin yritykselle aloittelevien kirjanpitäjien muistilistan tekemistä.
Työn tavoitteena oli kirjanpitäjän oman kehityksen seuranta ja niiden arviointi sekä ammattitaidon kartuttaminen. Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö tuki omaa oppimistani seurantaviikkojen aiheiden läpi käymisellä. Opinnäytetyön tuloksena kertyi kooste kirjanpitäjän ammattitaidon tärkeydestä sekä monialaisten asioiden hallitsemisesta.