Opiskelijoiden kokemukset omasta taloudellisesta turvallisuudestaan koronapandemian aikana
Luhtalampi, Aleksi (2020)
Luhtalampi, Aleksi
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121929710

Tiivistelmä
Koronaviruskriisi on sekoittanut globaalia taloutta monin eri tavoin. Pandemialla on pitkäaikaisia vaikutuksia talouteen, jotka heijastuvat myös ihmisten arkielämään. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten opiskelijat kokevat oman taloudellisen turvallisuutensa koronapandemian aikana ja mitkä asiat lisäävät tai heikentävät koettua turvallisuuden tunnetta. Lisäksi tutkittiin sitä, millä tavoin opiskelijat kokevat haastavan nykytilanteen vaikuttavan oman talouden tulevaisuuden näkymiin.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella tutkimusotteella, koska aihe on hyvin tuore ja sitä haluttiin tutkia syvällisesti. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja tutkimukseen haastateltiin viittä korkeakouluopiskelijaa eri puolilta Suomea. Teemahaastatteluilla hankitun aineiston analysoinnissa käytettiin koodausta ja teemoittelua.
Tulokset osoittavat, että opiskelijoilla on hyvin erilaisia kokemuksia omasta taloudellisesta turvallisuudestaan korona-aikana. Palkkatulo sekä opiskelijan tuet ovat selkeästi taloudellista turvaa tuovia tekijöitä. Opiskelijoiden kokemukset omasta taloudellisesta turvallisuudesta vaihtelivat negatiivisista neutraaleihin ja etenkin työllisyystilanteella oli suuri vaikutus kokemuksiin. Oman talouden tulevaisuuden näkymiin opiskelijat suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti, mutta epävakaa globaali taloudellinen tilanne ja talouden taantuma ovat lisänneet epävarmuuden tunnetta.
Johtopäätöksenä todettiin, että työpaikka ja sitä kautta saatava palkkatulo koetaan hyvin tärkeiksi tekijöiksi opiskelijataloudessa, sillä ne tuovat taloudellista turvaa. Koronaviruksella on ollut toimialakohtainen vaikutus, joka näkyi eri aloilla työskentelevien opiskelijoiden kokemuksissa. Epävarmuus talouden tulevaisuudesta on saanut opiskelijat tarkkailemaan ja suunnittelemaan omaa talouttaan sekä rahankäyttöään tarkemmin.