Vainajien muistomerkki Vaalijalan kuntoutuskeskuksen pihapiiriin

Abstract

Vaalijalan kuntoutuskeskus Pieksämäellä tarjoaa kehitysvammaisille kuntoutus-, asumis- sekä työpalveluja. Opinnäytetyöni kirjallinen osuus käsittelee kuolemista ja vainajien muistamista Vaalijalan arvolähtökohdista (suomalaisuudesta ja kristillisyydestä) käsin, sekä sisältää prosessikuvauksen Vaalijalan vainajien muistomerkin synnystä ja toteutuksesta.

Työskentelen Vaalijalassa ja huomasin työssäni tarpeen vainajien muistomerkille tai paikalle, jossa voi muistaa edesmenneitä. Paikkaa ei ole ollut. Kuntoutuskeskus on myös tiukentanut viimeaikoina muun muassa paloturvallisuusmääräyksiään, joten esimerkiksi kynttilöiden sytyttäminen osastoilla ei enää ole mahdollista.

Varsinaiseksi muistomerkiksi muodostui prosessin myötä kuntoutuskeskuksen maastosta löytynyt keskeneräinen, suurikokoinen myllynkiven aihio. Tämä upea kivi sai arvoisensa paikkansa kuntoutuskeskuksen sydämestä, kirkkopihalta. Kivi itse on 1900-luvun alusta tai paria sataa vuotta aiemmin työstetty. Sen tarkoitus on ollut toimia joko tuuli-, vesi- tai konekäyttöisen myllyn kivenä, mutta jostain syystä kiven työstäminen on jäänyt kesken. Kivi ei ole täydellinen myllynkiveksi, mutta täydellinen se on kehitys-vammalaitokseen, jossa ihmisetkään eivät ole täydellisiä - vainajien symboliseksi merkiksi.

Työn teoriaosuudessa kuoleman merkitys suomalaisessa kulttuurissa on suuressa osassa. Työssä pohditaan myös hoitohenkilökunnan suhtautumista asiakkaan kuolemaan. Kun itse kivi edustaa sitä merkkiä, joka on työn lähtökohta ollut, teoriaosuus keskittyy syihin, miksi tällaisia merkkejä tarvitaan, miksi vainajia halutaan muistaa, mitä kuolema meille tarkoittaa. Vain tällaisen teoriaosuuden myötä itseni oli mahdollista toteuttaa se, mitä hain kulttuurituottajan koulutukselta: kulttuuri tukee ihmisen täysivaltaista hoitamista, kuntouttamista ja laadukasta elämää myös laitosympäristössä.

Vaalija’s Rehabilitation Center is located in Pieksämäki and it provides rehabilitation-, living and work services to mentally handicapped persons. My scholarly thesis is a process description about death and memorializing the deceased at Vaalijala’s Rehabilitation Center.

I work as a nurse in Vaalijala and I had already noticed earlier in my work that there is a need for a me-morial for the deceased residents of Vaalijala. There was no such a place. The rehabilitation center also has recently tightened its fire protection instructions, so for example even lightning a candle isn’t possible anymore.

A big unfinished millstone, found from the terrain of the rehabilitation center, became the actual monu-ment. This great stone gained the place it truly deserved at the heart of the rehabilitation center, the church yard. The stone itself had been worked on in the beginning of the 20th century or a couple of cen-turies earlier. It was meant to work as the stone of a wind-, water-, or machine powered mill, but for some reason the tooling has remained unfinished. The stone isn’t perfect as a millstone, but it’s perfect as a symbol for the decresed residents of a place, where the people aren’t either perfect.

The meaning of death in Finnish culture has had a big role in the theoretical part of the work. Also the nursing staff’s attitude towards a client’s death has been considered a lot. When the stone itself represents the symbol that has been the basis of the work, the theoretical part focuses on the reasons, why we need these kinds of symbols, why we want to remember the departed ones and what death really means to us. Only after this kind of theoretical part it was possible to me achieve what I was looking for from a cultural producer’s studies: culture supports the comprehensive care, rehabilitation and quality life also in an institutional care surrounding.