Kahdesta viivasta surun kyyneliin : Kuinka auttaa keskenmenon kokeneita terveydenhuollossa?
Ollikainen, Minna (2012)
Ollikainen, Minna
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012060511776
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012060511776
Tiivistelmä
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka suomalainen terveydenhuolto voi parhaiten auttaa keskenmenon kokeneita. Taustalla on toukokuussa 2011 voimaan tulleen Terveydenhuoltolain (1326/2010) vaatimus turvallisesta ja laadukkaasta hoidosta. Kolme keskeisintä tutkimuskysymystä työssäni oli 1) Kokivatko keskenmenoa käsitteleville keskustelupalstoille osallistuneet naiset saaneensa riittävästi tukea ja ohjausta terveydenhuollon puolelta? 2) Jos he eivät mielestään saaneet riittävästi tukea tai ohjausta, miten kyseiset naiset toivoisivat palveluja parannettavan terveydenhuollossa? 3) Onko mahdollisesti asioita, joista keskenmenon kokeneet haluaisivat lisätietoa?
Opinnäytetyöni laadullinen aineisto koostui Internetin kahden keskustelupalstan kirjoituksista ajalla 1.1.2008 - 6.8.2011. Kaksplus-keskustelupalstan sivuilla oli tällä ajanjaksolla 5226 kirjoitusta/kommenttia, joista valitsin tutkimuskysymysteni perusteella 298, ja Vauvalehden keskustelupalstan sivuilla oli 1942 kirjoitusta/ joista valitsin 121 vastausta.
Aineiston perusteella voi todeta, että keskenmenon kokeneet kaipasivat sekä suullista tietoa ja ohjausta että kirjallista materiaalia tapahtuneesta. Viimeksi mainitun olisi hyvä sisältää informaatiota esimerkiksi keskenmenosta yleensä, kaavinnasta, kohdun lääkkeellisestä tyhjennyksestä ja kivun hoidosta. Kielteisiksi asioiksi keskenmenon kokeneet mainitsivat muun muassa joidenkin lääkäreiden ja hoitajien epäasiallisen käytöksen, psyykkisen tuen puutteen, kiireen tunnun hoidossa, kivun hoidon riittämättömyyden, yksityisyyden puutteen hoitoympäristössä ja jälkitarkastuksen suppeuden. Myönteistä oli toisaalta terveydenhuollon ammattilaiset, jotka käyttäytyivät empaattisesti ja tukea antavasti sekä osasivat antaa riittävää ohjausta keskenmenon jälkeen.
Tutkimani aineiston perusteella hyvään ja laadukkaaseen ohjaukseen sekä riittävän psyykkisen tuen antamiseen kannattaa kiinnittää terveydenhuollossa enemmän huomiota silloin, kun potilaana/asiakkaana on suuren henkilökohtaisen menetyksen kokenut ihminen. Neuvoloissa voisi jakaa keskenmenosta opaslehtisen jo raskaana oleville, koska kuitenkin 10 - 15 prosenttia raskauksista päättyy keskenmenoon. Tarkoituksenani on hyödyntää saatuja tuloksia keväällä 2013 laatimalla ajantasainen opaslehtinen keskenmenosta neuvoloiden tarpeisiin terveydenhoitajaopintojeni puitteissa.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka suomalainen terveydenhuolto voi parhaiten auttaa keskenmenon kokeneita. Taustalla on toukokuussa 2011 voimaan tulleen Terveydenhuoltolain (1326/2010) vaatimus turvallisesta ja laadukkaasta hoidosta. Kolme keskeisintä tutkimuskysymystä työssäni oli 1) Kokivatko keskenmenoa käsitteleville keskustelupalstoille osallistuneet naiset saaneensa riittävästi tukea ja ohjausta terveydenhuollon puolelta? 2) Jos he eivät mielestään saaneet riittävästi tukea tai ohjausta, miten kyseiset naiset toivoisivat palveluja parannettavan terveydenhuollossa? 3) Onko mahdollisesti asioita, joista keskenmenon kokeneet haluaisivat lisätietoa?
Opinnäytetyöni laadullinen aineisto koostui Internetin kahden keskustelupalstan kirjoituksista ajalla 1.1.2008 - 6.8.2011. Kaksplus-keskustelupalstan sivuilla oli tällä ajanjaksolla 5226 kirjoitusta/kommenttia, joista valitsin tutkimuskysymysteni perusteella 298, ja Vauvalehden keskustelupalstan sivuilla oli 1942 kirjoitusta/ joista valitsin 121 vastausta.
Aineiston perusteella voi todeta, että keskenmenon kokeneet kaipasivat sekä suullista tietoa ja ohjausta että kirjallista materiaalia tapahtuneesta. Viimeksi mainitun olisi hyvä sisältää informaatiota esimerkiksi keskenmenosta yleensä, kaavinnasta, kohdun lääkkeellisestä tyhjennyksestä ja kivun hoidosta. Kielteisiksi asioiksi keskenmenon kokeneet mainitsivat muun muassa joidenkin lääkäreiden ja hoitajien epäasiallisen käytöksen, psyykkisen tuen puutteen, kiireen tunnun hoidossa, kivun hoidon riittämättömyyden, yksityisyyden puutteen hoitoympäristössä ja jälkitarkastuksen suppeuden. Myönteistä oli toisaalta terveydenhuollon ammattilaiset, jotka käyttäytyivät empaattisesti ja tukea antavasti sekä osasivat antaa riittävää ohjausta keskenmenon jälkeen.
Tutkimani aineiston perusteella hyvään ja laadukkaaseen ohjaukseen sekä riittävän psyykkisen tuen antamiseen kannattaa kiinnittää terveydenhuollossa enemmän huomiota silloin, kun potilaana/asiakkaana on suuren henkilökohtaisen menetyksen kokenut ihminen. Neuvoloissa voisi jakaa keskenmenosta opaslehtisen jo raskaana oleville, koska kuitenkin 10 - 15 prosenttia raskauksista päättyy keskenmenoon. Tarkoituksenani on hyödyntää saatuja tuloksia keväällä 2013 laatimalla ajantasainen opaslehtinen keskenmenosta neuvoloiden tarpeisiin terveydenhoitajaopintojeni puitteissa.