LEIKO-toiminnan käynnistäminen moniammatillisena yhteistyönä

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää kirurgian LEIKO-toimintaa Kainuun keskussairaalassa. Tavoitteena oli käynnistää kehittämistoiminta moniammatillisena yhteistyönä perehtymällä LEIKO-toimintaan Suomessa ja suunnittelemalla LEIKO-toimintamalli, joka on kirurgisen potilaan preoperatiivisen hoidon malli. Laatujohtamisen avulla pyrimme vaikuttamaan moniammatilliseen yhteistyöhön ja toimintamallin toimivuuteen. Toiminnan sujuvuus on olennainen osa tuloksellista ja tehokasta kirurgisen potilaan hoitoa.

Kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksen metodologiaa mukaellen projektinomaisena työyhteisöjen välisenä moniam-matillisena yhteistyönä. Ensimmäisessä syklissä selvitettiin, miten LEIKO-toiminta on Suomen eri keskussairaaloissa järjes-tetty. Näiden tietojen perusteella kehitettiin ohjaus- ja projektiryhmän kanssa Kainuun keskussairaalaan kirurgialle LEIKO-toimintamalli. Toimintamalli jakaantui viiteen osakokonaisuuteen: leikkauspäätökseen, potilaan ohjaamiseen poliklinikalla, potilaan kutsumiseen leikkaukseen, potilaan tulotarkastuskäyntiin ja leikkaukseen tulemiseen.

Toisessa syklissä arvioitiin kokeiltua LEIKO-toimintamallia pilotoinnin avulla. Toimintamallin pilotointi aloitettiin syyskuun alussa urologisilla potilailla ja laajennettiin lokakuun lopussa kilpirauhas- ja plastiikkakirurgisiin potilaisiin. Arvioinnin perusteena käytettiin muistioita ohjaus- ja projektiryhmän tapaamisista sekä suullisia että kirjallisia palautteita kehittämistyön ajalta. Lisäksi arvioinnin tueksi hankittiin aineistoa 6-3-5-menetelmällä. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä. Tulosten perusteella LEIKO-toimintamallin edelleen kehittämisen kohteiksi nousivat: 1) tiedon puute LEIKO-toiminnasta, 2) epäselvyys toi-mintatavoista, 3) tiedonpuute potilaan leikkaukseen ohjaamisessa, 4) LEIKO-potilaan hoidon suunnittelu ja ohjaus sekä 5) tilan puute.

Kolmanteen sykliin kehitettäviksi asioiksi työntekijät valitsivat 2) tiedon puute potilaan leikkaukseen ohjaamisessa ja 3) epä-selvyys toimintatavoista. Ratkaisukeinoiksi valittiin hoitohenkilökunnan koulutus ja yhteistyön kehittäminen sekä työyksiköiden välillä että lääkärien ja hoitohenkilökunnan välillä. Nämä haasteet koskivat koko kirurgian toimintaa, eivät ainoastaan LEIKO-toimintamallia. Työyksiköissä suunniteltiin toteutettavan lääkäreiden toimesta koulutustuokioita eri erikoisaloilta säännöllisesti. Yhteistyön kehittäminen lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kesken jatkuu yhteistyötapaamisten muodossa. Työyksiköiden välistä yhteistyön kehittämistä edesautetaan järjestämällä poliklinikan ja osaston sairaanhoitajien kesken perehtymistä toisen työhön. Kolmannessa syklissä kevään 2012 aikana LEIKO-toimintaa laajennettiin muihin kirurgian potilasryhmiin. Toiminnan kehittäminen jatkuu työyksiköiden omien resurssien voimin.

Esimiesten haasteena on luoda olosuhteet, jotka mahdollistavat hyvän hoitotyön. Haasteena on toimintatapojen kehittäminen potilaiden parhaaksi, sujuviksi ja joustaviksi. Haasteena on henkilökuntaresurssien kohdentaminen vastaamaan potilaiden hoidontarvetta, hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittäminen sekä eri ammattiryhmien välisen yhteistyön kehittäminen.

The purpose of this thesis was to develop FHTO (From Home to Operation) care in Kainuu Central Hospital. The aim was to introduce the FHTO model as multidisciplinary cooperation by designing a FHTO model for Kainuu Central Hospital. The FHTO model is a model used in preoperative care of surgical patients. The aim was to facilitate multidisciplinary coop-eration and improve the functionality of the model through quality management. Smoothness of operations is an essential part of effective and efficient surgical patient care. The development work was completed as multidisciplinary cooperation project between departments by adapting the action research methodology. In the first cycle, the purpose was to explore the FHTO practices in Finland. The aim was, based on the information collected, to develop a FHTO model for Kainuu Central Hospital. The model was divided into five parts: decision on surgery, patient counseling in the outpatient clinic, calling the patient for surgery, the preoperative meeting of the patient, and the patient arriving for surgery. In the second cycle, the FHTO model was piloted and evaluated. The pilot was launched in early September with urological patients and extended in late October to thyroid and plastic surgery patients. The evaluation was based on the memos from the project management group meetings as well as spoken and written feedback during the development work. In addition, support material was collected with the 6-3-5-method. The data were analyzed with qualitative content analysis. The further development targets of the FHTO model, based on the results, were: 1) lack of information on the FHTO, 2) unclear poli-cies, 3) lack of information in patient counseling for surgery, 4) planning of and counseling on FHTO patients’ treatment, and 5) lack of space. Issues selected by the employees and addressed in the third cycle were: 2) lack of information in counseling patients for surgery and 3) unclear policies. The agreed solutions were education and training of the nursing staff and development of cooperation and teamwork between doctors and nursing staff. The challenges were associated not only with the FHTO model but with all surgery operations. Plans were made to organize regular teaching sessions given by specialists. Development of cooperation between the doctors and nursing staff continues in the form of cooperation meetings. Cooperation between departments is advanced by introducing the outpatient clinic activities to nurses working in the inpatient ward and vice versa. In the third cycle, in spring 2012, the FHTO is expanded to apply other surgical patient groups, and the devel-opment work continues with the departments’ own resources. The challenge for superiors is to create conditions that facilitate good nursing care. A challenge is also to develop smooth and flexible practices in the patients' best interests. Allocation of staff resources to meet patient care needs, nurses' compe-tence development, and development of cooperation between professional groups are also challenging.