”Televisio on minun kaveri.”: Laadullinen tutkimus muistisairaiden yksinäisyydestä ja sen lieventämisestä

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisissa tilanteissa yksinasuvat muistisairaat kokevat yksinäisyyttä ja millä keinoin he toivoisivat yksinäisyyttä lievitettävän. Tavoitteena tutkimukselle oli hakea työelämälle keinoja lievittää yksinasuvien muistisairaiden yksinäisyyttä. Työ tehtiin yhteistyössä Paiste ry:lle heidän hankesuunnitelmaansa varten.

Opinnäytetyössä käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää ja tutkittavien haastatteluissa käytettiin teemahaastattelua. Haastattelimme 11:tä Pieksämäellä yksinasuvaa ja 1:tä aviopuolisonsa kanssa asuvaa muistisairasta. Haastateltavista miehiä oli kolme ja naisia yhdeksän ja iältään he olivat 69–93-vuotiaita. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysia käyttäen.

Opinnäytetyön tuloksissa ilmeni, että haastateltavat kokivat yksinäisyyttä toisinaan, aina tai ei ollenkaan. Yksinäisyyttä he kokivat huonossa kunnossa tai sairaalassa ollessaan ja yöaikaan sekä pyhäpäivisin. Masennus, ajokortin menetys ja mahdottomuus fyysisten rajoitteiden vuoksi liikkua kodin ulkopuolella lisäsivät myös yksinäisyyttä. Ensisijaiseksi yksinäisyyden lievittämiskeinoksi toivottiin keskustelu- ja jutteluseuraa.

Tutkimustulokset puoltavat sitä, että yksilö- sekä ryhmätoiminnalle olisi tarvetta yksinäisyyden lieventämiseksi. Varsinkin juttuseuralle oli tarvetta melkein kaikilla henkilöillä, joita haastattelimme. Lisäksi ulkoilu ja liikunta olivat toimintaa, joita monet heistä kaipasivat.