Tavoitteena nuoren joukkueurheilijan kokonaisvaltainen kuntoutuminen – Ympäristötekijöiden merkitys

Abstract

Suomalaisten nuorten urheiluvammat ovat olleet noususuunnassa aina viime vuosiin asti ja jopa yksi kolmasosa urheiluseurassa lopettaneista kertoo merkittäväksi osasyyksi loukkaantumisen. Pitkäkestoinen kuntoutumisaika on monelle nuorelle ja heidän vanhemmilleen raskas ajanjakso. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, millaisia haasteita nuorten joukkueurheiljoiden vanhemmat kuntoutumisajassa näkevät, ja miten sitä heidän mielestä tulisi kehittää. Tavoitteena on tuottaa ajankohtaista tietoa ja ideoita, joiden pohjalta nuoren kuntoutumisen tukena olevat aikuiset voisivat toimia laadukkaasti ja kokonaisvaltaisesti nuorta tukien sekä aikuisten välistä yhteistyötä rakentaen.

Opinnäytetyössä hyödynnettiin narratiivisen kirjallisuuskatsauksen menetelmiä ja laadullisen tutkimuksen teemahaastatteluja, jotka suoritettiin seitsemälle pitkäkestoisen kuntoutumisajan läpikäyneen joukkueurheilijanuoren vanhemmalle. Aineistot analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin periaatteita hyödyntäen. Teoreettinen viitekehys rakentui kokonaisvaltaisen kuntoutumisen ja itseohjautuvuusteorian pohjalle.

Opinnäytetyön haastatteluiden ja aiempien tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että vanhempien mukaan kuntoutumisajan suurimmat haasteet ovat eri toimijoiden väliseen kommunikointiin ja yhteistyöhön, vastuukysymyksiin sekä nuoren kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen, huomioimiseen ja osallistamiseen liittyviä. Aiempien tutkimusten ja opinnäytetyön tulosten pohjalta luotiin vanhemman muistilista suomeksi ja englanniksi eri toimijoiden kanssa käytävien keskusteluiden tueksi.

Fysioterapeuttien tulisi avata kuntoutumisprosessin kokonaisuutta selkeästi heti prosessin alussa, antaa kattavaa edukaatiota vammasta ja ottaa esille henkisen hyvinvoinnin asiat sekä niihin liittyvät tukipalvelut. Valmentajien tulisi huomioida kuntoutuvaa nuorta säännöllisesti ja osallistaa tämä joukkueen toimintaan. Yhteispalaverissa nuoren ja muiden toimijoiden kesken sovittaisiin vastuukysymykset, kuntoutuksen askelmerkit, miten viesti kulkee eri toimijoiden välillä, mitä nuori voi ja ei voi tehdä sekä kuinka usein eri asiat arvioidaan uudelleen. Tulevaisuudessa tulisi tutkia, miten kokonaisvaltaista kuntoutumista urheilijat Suomessa saavat, miten loukkaantuneisiin urheilijoihin suhtaudutaan ja ennen kaikkea kääntää katse siihen, miten moninaisilla tavoilla nuori voi kehittyä ihmisenä ja urheilijana kuntoutumisaikana, sen sijaan, että keskustelu kävisi ainoastaan vamman aiheuttamien rajoitusten ja kuntouttamisen ympärillä.

Sports injuries are the second most common type of accident in Finland and among adolescent athletes the number of injuries is rising. One third of the Finnish adolescent athletes who quit sport during the adolescent years mentioned an injury being somewhat or extremely important part of their decision. Long-term injury rehabilitation is often a very difficult time for adolescent athletes and their parents. The purpose of the study was to find out what parents in team sports see as the major challenges during the adolescent’s long-term rehabilitation and what development needs they identify for future rehabilitation processes. The aim is to provide parents and other adults with up-to-date information and ideas for a more holistic and effective collaborative support of the adolescent athlete.

The data collection was performed by narrative literature review methods and thematic interviews conducted with the seven parents in youth football and floorball. The collected data was analyzed using thematic content analysis. The theoretical framework was based on an integrated model of response to sport injury and self-determination theory.

The results of previous studies and this study suggest that the most challenging factors during a long rehabilitation period are related to the communication and cooperation between different parties involved, issues concerning the areas of responsibility and the lack of holistic care and support from the physiotherapist and the coach. A checklist for the parent was created based on the results of the thesis and previous studies to help parents in discussions with other significant adults supporting the injured athlete.

Physiotherapists should unpack the rehabilitation process more clearly right from the beginning and provide information about the possible mental challenges which the athlete might face during long-term rehabilitation and the kind of support services available. Also better education about the significance of the injury for the athlete’s future helps to reduce the possible catastrophizing over the issue. Joint meetings with the athlete and significant adults are a great way to discuss and agree on issues of responsibility, the outline of rehabilitation process, communication between parties, what the athlete can and cannot do, and schedule for re-evaluation of situation. The coaches should provide holistic support for athletes and facilitate their participation in the functions of team during the whole rehabilitation time. Future research should study to what degree injured athletes receive holistic rehabilitation in Finland, what the role of an injured athlete is in the media and society, and whether rehabilitation time could be seen as an opportunity for holistic development, instead of concentrating only on physical injury and the limitations it sets for the athlete.