Lapin retkeilyalueiden roskaantuminen ja sen muutokset vuodesta 1984 vuoteen 2012

Abstract

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää neljän Lapissa sijaitsevan valtion omistaman retkeilyalueen roskaantuneisuuden nykytila. Saatuja tuloksia verrattiin kolmen alueen osalta vuonna 1984 ja 1990 tehtyjen vastaavien tutkimusten tuloksiin roskaantuneisuuden kehityssuunnan selvittämiseksi. Tavoitteena oli myös pohtia roskaantumisen syitä ja keinoja roskaantumisen estämiseksi. Lisäksi mietittiin kehitysehdotuksia käytettyyn mittausmenetelmään. Mittausmenetelmänä käytettiin samaa menetelmää kuin aiemmissa tutkimuksissa. Reiteillä roskien laskentaa tehtiin koko matkalta reittiosuuksittain, ja roskat laskettiin viiden metrin levyiseltä kaistalta niin, että reitti kulki kaistan keskellä. Tuvilta ja nuotiopaikoilta otettiin aarin kokoinen ympyräkoeala. Reitit, tuvat ja nuotiopaikat jaettiin roskaantuneisuusluokkiin aiemmissa tutkimuksissa kehitetyn luokittelun mukaan. Taukopaikoilla tehtiin lisäksi kohteiden siisteyteen ja jätehuoltojärjestelyihin liittyvää havainnointia erilliselle lomakkeelle. Retkeilijöiden mielipiteitä alueiden roskaantumisesta ja jätehuollosta selvitettiin pienimuotoisella kyselytutkimuksella. Käytetyn luokituksen perusteella tutkittujen reittien yhteenlasketusta kilometrimäärästä 37 prosenttia oli roskaantunut. Tuvista roskaantuneita oli 18 prosenttia ja nuo-tiopaikoista jopa 98 prosenttia. Reitit ja tuvat olivat siis pääosin siistejä, mutta nuotiopaikat epäsiistejä. Roskaantuneimmat reitit olivat Pallas–Hetta ja Pyhä–Luosto, vähiten roskaantunut Sevettijärvi–Pulmankijärvi. Roskaantuneimpia tuvat olivat Pallas–Hetta -reitillä, siisteimpiä puolestaan Sevettijärvi–Pulmankijärvi -reitillä. Nuotiopaikat olivat roskaantuneimpia Näätämöllä, siisteimpiä UKK-puistossa. Vertailtujen retkeilykohteiden roskaantuneisuus on vähentynyt edellisistä tutkimusvuosista, vaikka kävijämäärät ovat kasvaneet ja jätehuoltoa on kevennetty. Reiteistä ainoastaan Sevettijärvi–Pulmanki on hieman roskaantuneempi kuin aiemmin, tuvilla sen sijaan on kaikilla alueilla tapahtunut positiivista kehitystä. Roskaantumisen syynä lienee lähtökohtaisesti ihmisten piittaamattomuus ja ajattelemattomuus, mutta myös tiedon puute. Pitkään jatkuneen valistuksen sekä viime vuosina lanseeratun roskattoman retkeilyn ja siihen liittyvän tiedotuksen arveltiin edesauttaneen reittien siistiytymistä aikaisemmista tutkimusvuosista. Jatkuvalla huoltotoiminnalla on ollut vaikutusta etenkin tupien siistiytymiseen. Roskaantumisen ehkäisemiseksi tulisi edelleen jatkaa tiedotus- ja valistustoimintaa, saada taukopaikkojen jätteidenkäsittelyopasteet kuntoon sekä poistaa jäteastiat kokeilumielessä etenkin kaukoretkeilyalueilta. Tupakantumppiongelman poistamiseksi tulisi ryhtyä toimenpiteisiin. Avainsanat roskaantuneisuus, retkeilyalueet, jätehuolto, Metsähallitus

The aim of this thesis was to determine the level of littering in four hiking areas situated in Lapland. The results of the three areas were compared to results of similar examinations done in 1984 and 1990 to find out the trend of littering. The goal was also to discuss reasons for littering and ways to prevent it. Also suggestions to improve the research method were pondered. The research method was the same used earlier in studies. At hiking routes, litter was counted from the whole length of the routes in certain sections. Litter was counted in a five meter wide sector, so that the route went in the middle. At huts and campfire sites circular sample plots were taken. Routes, huts and campfire sites were divided in littering categories according to the classification developed in earlier studies. Tidiness and waste management arrangements at subjects of experiment were also observed and entered in a separate form. Hiker’s opinions on the state of littering in the areas and waste management arrangements were investigated with a small-scale questionnaire study. According to the classification employed in this study was 37 percent of the combined length of the routes littered. 18 percent of huts and even 98 percent of campfire sites were littered. Thus routes and huts were mainly tidy, but campfire sites were untidy. The most littered routes were Pallas – Hetta and Pyhä –Luosto, the least littered was Sevettijärvi – Pulmankijärvi. Huts were most littered in Pallas – Hetta trail, tidiest in Sevettijärvi –Pulmankijärvi trail. Campfire sites were most littered in Näätämö, tidiest in Urho Kekkonen National Park. The level of littering, compared to earlier studies, has decreased though the amount of visitors has increased and waste management has been decreased. Only Sevettijärvi – Pulmankijärvi trail has become a bit more littered, but huts have become tidier in all areas. The reason for littering seems to be people’s disregard and inconsideration, but also lack of knowledge. Longterm education and informing related to recently launched “pack it in, pack it out” -philosophy may have helped routes to become tidier. Constant maintenance has had an effect on the situation of huts. To prevent littering informing and education should be continued, signposts fixed at rest points and waste bins experimentally removed from long hiking routes. To eliminate the problem related to cigarette butts measures should be taken.

Key words littering, hiking areas, waste management, Metsähallitus