Does it make sense? : a semiotic approach to the analysis of the signs and their signification in puppetry and visual theatre

Abstract

Each performance builds a language: a language set by the artist-s; a language read by the audience-s, a language based on visible and audible signs. As a puppeteer, I have been interested in the signs that are approached and worked in their materiality. Signs in which materiality conveys the meanings. I propose to focus our attention onto what I consequently called “material-thinking” or “puppetry-thinking” signs.

In the course of this essay, I wish to explore some questions that accompanied me as a puppeteer during my studies, and are likely to follow me after still. What are signs (and more specifically puppetry signs), how do they relate to reality, how do they relate to each other and how do they convey meaning?

Semiology – the “science” of signs – is one way to find answers. It offers analytical tools that unfortunately remain often purely theoretical, a playground for specialists. This essay is an introduction to some of the semiotic terminologies and tools, proposing practical uses for them and drawing examples from various works I had the chance to discover during the course of my studies. It is written as a study material for all puppeteers, but also for anyone interested in applying puppetry thinking into his/her art form.

The third year students of the puppetry department (academically named Nestas1014_NU) to whom I had the opportunity to give a class on the subject, accompanied me through my reflexions. I thank them for their patience, their humour and their interest.

In the hope that this essay can help the reader someday,

Jokainen esitys perustuu omalle luodulle kielelleen: kielen luo taiteilija; kieltä lukee yleisö, kieli perustuu nähtäville ja kuultaville merkeille. Nukketeatteritaiteilijana olen ollut kiinnostunut merkeistä, joita on lähestytty ja työstetty niiden materiaalisuuden, aineellisuuden kautta. Merkeistä, joissa aineellisuus välittää merkitystä. Keskittäkäämme huomiomme siis merkkeihin, joita minä näin ollen kutsun ”aineellisen ajattelun”- tai ”nukketeatteriajattelun”-merkeiksi.

Tässä tutkielmassa tahdon perehtyä kysymyksiin, jotka ovat syntyneet nukketeatteriopintojeni aikana ja, jotka todennäköisesti tulevat seuraamaan minua vastakin. Mitä merkit ovat (tarkemmin, mitä ovat merkit nukketeatterissa), kuinka ne ovat liitoksissa todellisuuteen, miten ne liittyvät toisiinsa ja miten ne välittävät merkitystä?

Semiologia – merkkioppi eli oppi merkeistä – on yksi tapa löytää vastauksia. Se tarjoaa analyyttisiä työkaluja, jotka valitettavan usein jäävät vain teoreettiselle tasolle, spesialistien leikkikentäksi. Tämä tutkielma on johdanto semiotiikan terminologiaan ja joihinkin työvälineisiin, ehdotus joistakin käytännön tavoista käyttää noita työkaluja, sekä muutamia poimittuja esimerkkejä teoksista, joihin minulla on ollut mahdollisuus tutustua opiskelujeni aikana. Työ on kirjoitettu oppimateriaaliksi kaikille nukketeatterin tekijöille, mutta se on tarkoitettu myös kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet soveltamaan nukketeatteriajattelua omaan taidemuotoonsa.

Toisen vuoden (tuolloin) nukketeatterilinjan opiskelijat Turun Taideakatemiasta (tarkemmin nimettynä Nestas1014_NU), kenelle minulla oli mahdollisuus pitää kurssi kyseisestä aiheesta, olivat kanssani kun kävin läpi mietteitäni. Kiitän heitä heidän kärsivällisyydestään, huumorintajustaan ja kiinnostuksestaan.

Toivoen, että tämä työ voi auttaa lukijaansa jonakin päivänä.