Tyytymättömyyden ääni : lo-fi-estetiikka elokuvan äänisuunnittelussa
Alatalo, Tuomas (2013)
Alatalo, Tuomas
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013061213959
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013061213959
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee lo-fi-estetiikan ja siloittelemattoman äänen käyttöä ja sen mahdollisuuksia musiikissa ja elokuvan äänikerronnassa.
Opinnäytetyö sisältää teososan Punk O Cine (2011), joka on Mari Nummelan ohjaama ja kuvaama dokumenttielokuva, jossa kirjoittaja toimi äänittäjänä ja äänisuunnittelijana. Elokuva kertoo kolmesta Helsingissä ja Espoossa asuvasta punkkarista ja punk-kulttuurista ja musiikista nykypäivän Suomessa.
Opinnäytetyön kirjallisessa osassa käydään läpi Punk O Cinen tekemisen eri vaiheita, ennakkosuunnittelusta jälkitöihin ja analysoidaan elokuvan äänimaailmaa esimerkkikohtausten kautta. Tekstissä tutkitaan lo-fi-estetiikkaa ja siloittelematonta ääntä myös kahden muun elokuvan, Riff-Raff (Ken Loach, Iso-Britannia 1991) ja Rosetta (Jean-Pierre & Luc Dardenne, Belgia 1999) kautta ja pohditaan, missä menee raja tahattoman ja harkitun rosoisuuden välillä. Kirjallinen osa käsittelee myös realismin erilaisia tyylisuuntia elokuvassa ja äänessä, dokumenttielokuvaa ja lo-fia musiikin genrenä, pohtien näiden mahdollisia yhtäläisyyksiä maailman kuvaamisessa äänen kautta.
Dokumenttielokuva, rosoinen ääni musiikissa ja elokuvassa on kiinnostanut kirjoittajaa opiskelujen aloittamisesta lähtien ja opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia vaihtoehtoisia tapoja käyttää ääntä perinteisen Hollywood-estetiikan sijaan.
Opinnäytetyö sisältää teososan Punk O Cine (2011), joka on Mari Nummelan ohjaama ja kuvaama dokumenttielokuva, jossa kirjoittaja toimi äänittäjänä ja äänisuunnittelijana. Elokuva kertoo kolmesta Helsingissä ja Espoossa asuvasta punkkarista ja punk-kulttuurista ja musiikista nykypäivän Suomessa.
Opinnäytetyön kirjallisessa osassa käydään läpi Punk O Cinen tekemisen eri vaiheita, ennakkosuunnittelusta jälkitöihin ja analysoidaan elokuvan äänimaailmaa esimerkkikohtausten kautta. Tekstissä tutkitaan lo-fi-estetiikkaa ja siloittelematonta ääntä myös kahden muun elokuvan, Riff-Raff (Ken Loach, Iso-Britannia 1991) ja Rosetta (Jean-Pierre & Luc Dardenne, Belgia 1999) kautta ja pohditaan, missä menee raja tahattoman ja harkitun rosoisuuden välillä. Kirjallinen osa käsittelee myös realismin erilaisia tyylisuuntia elokuvassa ja äänessä, dokumenttielokuvaa ja lo-fia musiikin genrenä, pohtien näiden mahdollisia yhtäläisyyksiä maailman kuvaamisessa äänen kautta.
Dokumenttielokuva, rosoinen ääni musiikissa ja elokuvassa on kiinnostanut kirjoittajaa opiskelujen aloittamisesta lähtien ja opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia vaihtoehtoisia tapoja käyttää ääntä perinteisen Hollywood-estetiikan sijaan.