Lonkkamurtumapotilaan elämänpiiri

Abstract

Tutkimuksen tarkoitus on kuvata viiden Kymenlaakson keskussairaalassa vuonna 2007 hoidetun lonkkamurtumapotilaan käsityksiä tämänhetkisestä selviytymisestään kotonaan. Tutkimuksen avulla etsittiin vastausta siihen, miten tutkittavien sosiaaliset ja kuntoutukselliset tarpeet ja tarjolla olevat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut kohtaavat. Tarkoituksena on myös ollut tarkastella, millainen käsitys lonkkamurtumapotilailla on heidän saamastaan tuesta ja tiedosta hoito- ja kuntoutusprosessin eri vaiheissa. Tutkimuksessa etsitään haastateltujen kokemuksia saamansa lonkkamurtuman seurauksista ja tämänhetkisestä kuntoutumisestaan ja selviytymisestään omassa kotiympäristössään. Lisäksi tutkimus kuvaa lisätiedon ja palvelujen mahdollista tarvetta. Tutkimusaineisto kerättiin kesällä 2009 Kymenlaaksossa teemahaastattelun avulla ja tutkimukseen osallistuneet lonkkamurtumapotilaat olivat yli 65-vuotiaita henkilöitä. Tutkimus tehtiin laadullisena tutkimuksena ja analysoitiin teemoittain. Lonkkamurtumapotilaan kotona selviytymistä kuvasi seuraavat kaksi päätulosta: epävarma selviytyminen sekä voiman tunne selviytymisessä. Tutkimusaineiston pääluokiksi jäsentyivät fyysinen toimintakyky, muut perustoiminnot, välinetoiminnot, sosiaalinen toimintakyky, psyykkinen toimintakyky ja kuntoutumisen eteneminen ensimmäisessä tutkimusongelmassa. Lisäksi tutkimustuloksina oli monenlaisen tuen tarve ja se, että eniten lonkkamurtumapotilaat saivat apua omaisiltaan. Tuloksia voidaan pitää samansuuntaisina kuin aiemmat aiheesta tehdyt tutkimukset. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt toivoivat nykyistä enemmän palveluja kotiin kuntoutumisen edistymisen tueksi. Lonkkamurtumapotilas tarvitsee laaja-alaista tukea kotona selviytymiseen. Lonkkamurtumapotilaiden palvelujen kokonaisvaltaiseen ja inhimilliseen kohteluun on syytä panostaa. Jatkotutkimuksena voitaisiin selvittää ja koota yhteen tämän hetkiset lonkkamurtumapotilaille kohdennetut kuntoutumista edistävät palvelut ja ohjata heidät palvelujen piiriin. Tässä työssä geronomit voivat olla uutena ammattiryhmänä toteuttamassa moniammatillista kuntoutusta.

The goal of the research is to describe the perceptions of five hip fracture patients treated in Kymenlaakso central hospital in 2007 on their current coping at home. The research sought an answer on how the social and rehabilitation needs of the patients and the social and health care services met. The purpose was also to examine how hip fracture patients feel about the support and information received during the different stages of the treatment and rehabilitation process. The research tries to find experiences of the interviewed of the consequences of their hip fractures, their current rehabilitation and their coping in their home environment. In addition, the research describes the need for additional information and services. The research data was collected during the summer of 2009 in Kymenlaakso, and the participating hip fracture patients were aged 65 or over. The research is a qualitative one and theme analysis was used. Two main results describe hip fracture patients’ coping with daily life: uncertain coping and feeling of power in coping at home. The main classes of the data turned out to be physical capacity, other basic functions, instrumental activities of daily living, social capacity, mental capacity and the advancement of the rehabilitation process in the first research problem. In addition the study indicated that the patients need versatile support and most help was received from the immediate family. The results can be considered parallel to those of previous studies on the subject. People who took part in the research hoped for more services at home than currently available to support the rehabilitation process. A hip fracture patient needs comprehensive support to be able to manage at home. A humane and comprehensive treatment of hip fracture patients should be emphasized. As a future study, the services currently aiming at the rehabilitation of hip fracture patients could be gathered and the patients guided to these services. In this line of work, geronoms can, as a new profession, be part of providing multi-professional rehabilitation.