Draama kuntoutusmenetelmänä 18-25 -vuotiaiden syöpäkuntoutujien sopeutumisvalmennuskurssilla

Abstract

Tämä kehittämisprojekti liittyi Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y:n (LSSY r.y.) ja Turun ammattikorkeakoulun (Turun AMK) Terveysala-tulosalueen yhteiseen hankkeeseen: "Syöpäpotilaiden hyvä hoitopolku" – vuosille 2011-2015. Koko hankkeen päätavoitteena on osoittaa sopeutumisvalmennuskursseille osallistuvien potilaiden kuntoutustavoitteiden toteutumisen tuloksellisuus sekä vahvistaa kuntoutusta kiinteänä osana syöpäpotilaan hoitopolkua yhteistyössä potilasta hoitavien yksiköiden kanssa. Kehittämisprojektin välittömänä tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa kaksi draaman menetelmiä sisältävää sopeutumisvalmennuskurssia 18-25 -vuotiaille syöpäkuntoutujille. Projektin lopullisena tavoitteena oli kehittää nuorilta saadun palautteen perusteella toimintamalli draaman käytöstä yhtenä syöpäkuntoutuksen menetelmänä. Sopeutumisvalmennuskurssi suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä LSSY:n moniammatillisen tiimin kanssa. Sopeutumisvalmennuskurssin teemat, joissa käytettiin draamaa menetelmänä, olivat erilaiset tutustumisharjoitukset, sairastumisen kriisi, suuntautuminen tulevaisuuteen ja sosiaalinen aktivointi. Draaman merkityksen kuvaus syöpäkuntoutujille toteutui osallistuvana havainnointina ja lähinnä avokysymyksiä sisältävänä kyselynä. Aineisto kerättiin havainnointipäiväkirjana sekä kyselynä (N=14). Päiväkirja ja kyselylomakkeet analysoitiin sisällönanalyysillä. Nuoret osallistuivat draaman tutustumis- ja virittäytymisharjoituksiin ennakkoluulottomasti. Kaikki osallistuivat symboliesineiden ja värihuivien käyttöön esittäytymistilanteissa. Sosiogrammin avulla itsestä kertominen koettiin helpoksi. Esittelykierroksilla syöpäkuntoutujat puhuivat sairastumisestaan melko avoimesti sekä halusivat tietää, mitä voimavaroja kullakin oli käytössään. Rooliharjoituksiin, joissa sai kokeilla itselleen vieraita tapoja toimia, tarvittiin rohkaisua. Kaikkiin harjoituksiin keskityttiin hyvin ja tunnelma oli levollinen ja kiireetön. Nuoret kokivat draamaharjoitukset myös hauskoina ja hyödyllisinä, vaikka ajoittain myös pelottavina. Yhdessä tekeminen ja vertaistuki koettiin myös erittäin tärkeäksi. Nuorilta saadun palautteen ja aikaisempien tutkimusten sekä teoriatietoon pohjautuen kehitettiin toimintamalli draaman käytöstä yhtenä kuntoutusmuotona.

This development project was a part of The cancer Association of Southwest Finland (LSSY) and the Turku University of Applied Sciences, which aims to produce information on the cancer patient´s rehabilitation during adaptation coaching courses from the point of view of evaluation of productivity. The aim of this development project was to develop and implement two adaptation training courses employing drama methods. The target group of the course were 18-to-25-year-old cancer rehabilitees. Also another aim was to describe the importance of drama to cancer patients undergoing rehabilitation. The adaptation training courses were designed and implemented by a team of experts comprising a cancer rehabilitation nurse, a psychiatric nurse, an occupational therapist, a psychologist and a physical therapist. Drama was employed in the following adaptation training themes: various opening exercises for introducing the participants, the crisis of falling ill with the disease, looking to the future and social activation. The importance of drama to the rehabilitees was described through participant observation. The data were collected using an observation diary and a questionnaire survey (N = 14). The diary and questionnaires were analysed using content analysis. The young rehabilitees participated open-mindedly in the opening and preparatory drama exercises. They all used symbolic objects and fabrics in different colors when introducing themselves. Using a sociogram made it easy for the participants to talk about themselves. During the introductory round, the rehabilitees spoke rather openly about their diseases and wanted to know what resources others had. Participation in role play exercises, in which rehabilitees could try new or different ways of acting, required more encouragement. The rehabilitees concentrated well in all exercises, and the atmosphere was calm and peaceful. The young rehabilitees thought that the drama exercises were fun and useful, although at times intimidating. The exercises made it easy for the rehabilitees to speak about themselves. The sense of “doing together” was important to the participants.