Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden uni ja siihen vaikuttavat tekijät
Kurunlahti, Eveliina; Timonen, Anni (2022)
Kurunlahti, Eveliina
Timonen, Anni
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022112924748

Tiivistelmä
Riittävä unen saanti on yksi elämisen perusedellytyksiä. Sen vuoksi opiskelijoiden unen tutkiminen on aina ajankohtaista. Opiskelu tekee päivistä pitkiä ja tehtävien tekeminen yksin tai ryhmässä voi jatkua myöhäiseen iltaan asti. Opiskelun ohella saatetaan usein myös tehdä töitä. Opiskelun, töiden tekemisen ja vapaa-ajan tasapainottelu voi olla haasteellista ja sen vuoksi riit-tävän unen saaminen haastavaa. Useamman vuoden kestävien opintojen aikana olisi erittäin tärkeää ehkäistä uniongelmien jatkumista pidempään säännöllisellä uni- ja vuorokausirytmillä. Mieli tarvitsee palautumisaikaa vaativan aivotyöskentelyn jälkeen, joka saattaa opintoja suorittaessa unohtua.
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa, minkälaista Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden uni on ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Tavoitteena oli tuoda näistä asioista tietoa opiskelijoille ja opiskelijaterveydenhuollolle. Opiskelijaterveydenhuolto voi halutessaan hyödyntää tutkimuksemme tuloksia palveluidensa kehittämiseen ja suuntaamiseen.
Tutkimuksemme toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Aineisto hankittiin Webropol-kyselytyökalulla tehdyllä kyselytutkimuksella. Kyselyymme vastasi 602 opiskelijaa. Saimme vastauksia sosiaali- ja terveysalan jokaiselta koulutusalalta, joka mahdollisti vertailun koulutusalojen välillä. Saimme vastauksia sekä päivä- että monimuoto-opiskelijoilta, joka mahdollisti vertailun myös heidän välillään.
Tuloksista kävi ilmi, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista hieman yli puolet kokevat nukkuvansa riittävästi ja suurin osa nukkuu arkena 7–8 h. Eniten unta haittaavina tekijöinä koettiin vähäinen aika unelle sekä stressi. Eniten unta edistäviksi tekijöiksi koettiin liikunta, oikeanlainen nukkumisergonomia sekä oikea ajoitus nukkumaanmenolle. Yli puolella uni- ja nukahtamisvaikeuksia ilmenee viikoittain. Reilusti yli puolella opiskelijoista on ollut uni- ja nukahtamisvaikeuksiin liittyviä oireita jo vuosia.
Tutkimuksen perusteella opiskelijat toivoisivat saavansa opiskelijaterveydenhuollosta ohjausta esim. unikoulun muodossa, keskusteluapua tai vastaanottoaikoja uni- ja nukahtamisvaikeuksiin. Osa opiskelijoista kaipaisi apua uniongelmien taustalla oleviin ongelmiin esim. stressiin, mielenterveys- tai somaattisiin ongelmiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että palveluiden kehittämiselle on tarpeita, joihin erityisesti opiskelijaterveydenhuolto voisi tarttua