Yrityksen markkinoinnin haasteet yksinyrittäjän näkökulmasta
Marttila, Julia (2023)
Marttila, Julia
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023092126123

Tiivistelmä
Yksinyrittäjä nimensä mukaisesti hoitaa yksin kaikkia yritykseensä liittyviä osa-alueita, jolloin käytössä olevan ajan rajallisuus, priorisointi ja oma osaaminen ovat merkittävimpiä tekijöitä, kun kyse on siitä, mihin resurssit toiminnassa riittävät. Tyypillistä on, että yksinyrittäjäksi ryhdytään, kun omataan erityisosaamista tiettyyn alaan liittyen. Näin ollen on pääteltävissä, että esimerkiksi yrityksen markkinoinnissa koetaan laajalti haasteita etenkin, jos yrittäjän oma osaaminen ei sillä osa-alueella ole vahvinta. Tämän opinnäyteyön tavoitteena oli selvittää, mitä nämä yksinyrittäjien yritystensä markkinoinnissa kokemat haasteet todellisuudessa ovat.
Opinnäytetyön tutkittava aihe rajattiin selvittämään markkinoinnin haasteiden kokemista vain yksinyrittäjien näkökulmasta, mutta ratkaisukeinoja markkinoinnin haasteiden ehkäisemiseksi tai ratkaisemiseksi ei selvitetty, jotta tutkimus pysyi opinnäytetyölle tyypillisen laajuisena.
Opinnäytetyön tietoperusta rakentuu yrityksen markkinoinnin ja yksinyrittäjyyden teemoista. Yrityksen markkinoinnista käsitellään markkinoinnin osia, tehtäviä, tavoitteita, suunnittelua ja toteutusta. Yksinyrittäjyyden teema teoreettisessa viitekehyksessä rakentuu sen käsittelystä yleisesti, siihen päätymisestä sekä sen eduista ja haitoista. Työ toteutettiin käyttäen kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Aineiston keruu toteutettiin haastattelututkimuksena Microsoft Forms -kyselylomaketyökalua hyödyntäen elokuussa 2023. Avoimista haastattelukysymyksistä laadittuun kyselyyn vastasi kuusi yksinyrittäjää.
Saaduista tutkimustuloksista havaittiin, että yksinyrittäjien keskuudessa koettiin yritystensä markkinoinnissa useita erilaisia haasteita, kuten käytössä olevan ajan rajallisuutta ja puutetta, kuormittavuutta markkinoinnin vaatimassa työssä, osaamisen puutetta sekä kilpailijoiden harhaanjohtava markkinointia. Syinä koettuihin haasteisiin pidettiin osaamattomuutta, saamattomuutta, ADHD:tä, ajan puutetta, oma ikää, kärsimättömyyttä, asioiden tekemistä yksin, talouden heikkoa tilannetta, kilpailua alalla ja alalla tapahtuvaa hintojen polkemista. Haasteeksi osallistujien keskuudessa yritystensä kontekstissa määriteltiin koko markkinointi yleisesti, ajan riittävyys ja sen löytäminen, järjestelmällisyys, asioiden priorisointi, raha ja kilpailu oman yrityksensä alalla. Samalla saatiin myös selville, että markkinointi koettiin yksinyrittäjien yrityksissä pääosin hyvin tärkeäksi.