Kätilöopiskelijoiden toiveita esihenkilön roolista harjoittelun ohjauksessa
Lahtinen, Eveliina; Niemi, Hanna (2024)
Lahtinen, Eveliina
Niemi, Hanna
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402233355

Tiivistelmä
Opiskelijan ohjaus ammattitaitoa edistävän harjoittelun aikana on usein ohjaavan sairaanhoitajan tai kätilön vastuulla ja esihenkilön rooli jää opiskelijalle melko näkymättömäksi. Esihenkilö kuitenkin toimii keskeisesä roolissa harjoittelun järjestämisessä, edistämisessä ja onnistumisessa.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia toiveita kätilöopiskelijoilla on esihenkilön roolista ammattitaitoa edistävän harjoittelun aikana. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla esihenkilöt voivat kehittää toimintaansa harjoittelun ohjauksessa ja opiskeljoiden tukemisessa harjoittelun aikana.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla. Tutkimusaineisto koostui 15 kätilöopiskelijan vastauksista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen.
Tutkimustuloksista kävi ilmi, että opiskelijat toivoivat esihenkilön esittäytyvän ja toivottavan heidät tervetulleeksi harjoittelun alussa, sekä olevan läsnä harjoittelun edetessä esimerkiksi kyselemällä kuulumisia ja olemalla kiinnostunut harjoittelun sujumisesta. Opiskelijoiden vastauksista nousi esiin tarve saada tietää, kuka esihenkilö on ja millaista työtä hän tekee. Opiskelijat toivoivat esihenkilön olevan ystävällinen ja helposti lähestyttävä. Lisäksi he toivoivat esihenkilöltä hyviä johtamistaitoja sekä sitä, että esihenkilö näyttäisi työpaikalla esimerkkiä opiskelijan hyvästä kohtelusta. Often during clinical training, a midwifery student spends a lot of time with the nurse or midwife who is instructing them, while the role of the foreperson remains quite invisible to the student. Still the foreperson has a key role in organizing the training and ensuring that the student has a successful learning experience.
The purpose of the thesis was to find out, what kind of wishes do the midwifery students have concerning the role of the foreperson in directing a clinical training. The goal was to produce information that the foreperson can use to improve the way they interact with the students and support them during their clinical training.
The thesis was implemented with a qualitative research approach. The data was collected by using an online survey. The data consisted of the answers of 15 midwifery students. The material was analysed by using databased classification.
According to the results, the midwifery students hope that the foreperson would introduce themselves and welcome the student into the unit at the beginning of the clinical training, as well as remain present thorough the training for example by asking how the student is doing and by being interested in how their training is going. The students want to know who the foreperson is and what kind of job do they have. The students hope that the foreperson is friendly and easily approachable. They also wish that the foreperson has good leadership skills and shows a positive example of how the student should be treated at the workplace.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia toiveita kätilöopiskelijoilla on esihenkilön roolista ammattitaitoa edistävän harjoittelun aikana. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla esihenkilöt voivat kehittää toimintaansa harjoittelun ohjauksessa ja opiskeljoiden tukemisessa harjoittelun aikana.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla. Tutkimusaineisto koostui 15 kätilöopiskelijan vastauksista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen.
Tutkimustuloksista kävi ilmi, että opiskelijat toivoivat esihenkilön esittäytyvän ja toivottavan heidät tervetulleeksi harjoittelun alussa, sekä olevan läsnä harjoittelun edetessä esimerkiksi kyselemällä kuulumisia ja olemalla kiinnostunut harjoittelun sujumisesta. Opiskelijoiden vastauksista nousi esiin tarve saada tietää, kuka esihenkilö on ja millaista työtä hän tekee. Opiskelijat toivoivat esihenkilön olevan ystävällinen ja helposti lähestyttävä. Lisäksi he toivoivat esihenkilöltä hyviä johtamistaitoja sekä sitä, että esihenkilö näyttäisi työpaikalla esimerkkiä opiskelijan hyvästä kohtelusta.