Seksin apuvälineet osana kuntoutusalan ammattilaisten työtä
Mäenpää, Vivian; Seppänen, Essi (2024)
Mäenpää, Vivian
Seppänen, Essi
2024
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402243415

Tiivistelmä
Seksuaalisuus on ihmisen perusominaisuus ja osa meitä kaikkia, eikä sitä voida erottaa muusta ihmisenä olemisesta. Seksuaalisuuden toteuttaminen tarkoittaa ihmisille usein eri asioita. Toisille seksuaalisuuden toteuttaminen voi olla merkittävässä roolissa läpi elämän, kun toisille taas merkitys saattaa olla huomattavasti vähäisempi. Toimintaterapeutteina ja kuntoutusalan ammattilaisina pyrimme tukemaan asiakkaidemme hyvinvointia ja toimintakykyä, jotta mahdollistaisimme heille osallistumisen omaan arkeensa ja itselleen merkityksellisiin toimintoihin mahdollisimman itsenäisesti.
Seksuaalisuuden toteuttaminen pitää sisällään myös seksin apuvälineet. Seksin apuvälineet voivat esiintyä keskeisessä roolissa kuntoutuksessa henkilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Opinnäytetyömme tavoitteena on lisätä kuntoutusalan opiskelijoiden ja ammattilaisten tietämystä seksin apuvälineistä, rikkoa tabuja sekä normalisoida aihealueen ympärillä käytävää keskustelua.
Opinnäytetyöllämme ei ole toimeksiantajaa. Päädyimme aiheeseen oman kiinnostuksemme kautta. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä toimi sähköinen Webropol-kysely. Kohdistimme kyselyn kuntoutusalan ammattilaisille Facebook-yhteisöjen kautta, sekä lähestymällä organisaatioita sähköpostitse. Tutkimuskysymykset ohjasivat meitä verkkokyselymme laatimisessa. Tutkimus koostui määrällisestä sekä laadullisesta aineistosta.
Kyselylomakkeemme tuotti yhteensä 39 vastausta. Osaan avoimista kysymyksistä saimme selkeästi vähemmän vastauksia. Otanta oli tarpeeksi suuri aineistolähtöisen sisällönanalyysin soveltamiseen. Analyysin avulla saadut tulokset vastasivat pitkälti odotuksiamme. Seksuaalisuutta ja sen toteuttamista ei usein mielletä osaksi päivittäistä toimintaa. Aihe on edelleen arkaluontoinen ja sen puhumisesta liian usein vaietaan. Aiheen käsittely rajautuu vain hyvin suppeaan osaan myös kuntoutuksessa. Tämä puolestaan rajaa myös tietynlaiset asiakasryhmät kokonaan asian käsittelyn ulkopuolelle. Aiheen rajautuminen suppeaan osaan kuntoutuksen vaiheita johtaa puolestaan siihen, että vastuu aiheen käsittelystä on vain hyvin pienellä ammattiryhmällä. Tämän kaiken seurauksena seksuaalisuuden apuvälineet osana kuntoutusta jäävät helposti kokonaan huomiotta. Sexuality is a basic human characteristic and an aspect of being human. Hence, it is part of all of us and cannot be separated from other aspects of life. Expressing sexuality often means different things to different people. For some people expressing sexuality plays a significant role all throughout their lives, while for others it plays a less significant role. As occupational therapists and rehabilitation professionals, we strive to promote our client’s well-being and performance to enable their participation in everyday life and in their other meaningful occupations.
Expressing sexuality often includes the topic of assistive sexual devices. Assistive sexual devices can play a central role in rehabilitation from the perspective of a person's overall well-being and sexual self-determination. The goal for our thesis was to increase the knowledge of rehabilitation students and professionals about assistive sexual devices. Also, our goal was to break taboos and normalize the discussion around the topic.
We chose our topic based our interest around the topic of sexuality and assistive sexual devices. We did not work in collaboration with any party. Our research method was an online Webropol-survey. We approached rehabilitation professionals by sending emails to their organizations as well as through Facebook communities. The research questions guided us in creating our survey questionnaire. The research consisted of quantitative and qualitative data.
The survey was responded by 39 people. For the multiple-choice questions, we used charts to demonstrate the results. We received clearly fewer answers to some of the open questions. However, the sample was large enough to apply content analysis. The results obtained through the analysis corresponded mainly to our expectations. Sexuality and expressing sexuality are often not thought of as daily activities. The subject is still sensitive and too often silenced. A narrow part of rehabilitation addresses this topic with clients. This might lead to certain client groups being excluded from addressing the issue of sexuality in rehabilitation. The topic of sexuality might be completely ignored if it is addressed only in limited part of rehabilitation by only a small group of professionals.
Seksuaalisuuden toteuttaminen pitää sisällään myös seksin apuvälineet. Seksin apuvälineet voivat esiintyä keskeisessä roolissa kuntoutuksessa henkilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Opinnäytetyömme tavoitteena on lisätä kuntoutusalan opiskelijoiden ja ammattilaisten tietämystä seksin apuvälineistä, rikkoa tabuja sekä normalisoida aihealueen ympärillä käytävää keskustelua.
Opinnäytetyöllämme ei ole toimeksiantajaa. Päädyimme aiheeseen oman kiinnostuksemme kautta. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä toimi sähköinen Webropol-kysely. Kohdistimme kyselyn kuntoutusalan ammattilaisille Facebook-yhteisöjen kautta, sekä lähestymällä organisaatioita sähköpostitse. Tutkimuskysymykset ohjasivat meitä verkkokyselymme laatimisessa. Tutkimus koostui määrällisestä sekä laadullisesta aineistosta.
Kyselylomakkeemme tuotti yhteensä 39 vastausta. Osaan avoimista kysymyksistä saimme selkeästi vähemmän vastauksia. Otanta oli tarpeeksi suuri aineistolähtöisen sisällönanalyysin soveltamiseen. Analyysin avulla saadut tulokset vastasivat pitkälti odotuksiamme. Seksuaalisuutta ja sen toteuttamista ei usein mielletä osaksi päivittäistä toimintaa. Aihe on edelleen arkaluontoinen ja sen puhumisesta liian usein vaietaan. Aiheen käsittely rajautuu vain hyvin suppeaan osaan myös kuntoutuksessa. Tämä puolestaan rajaa myös tietynlaiset asiakasryhmät kokonaan asian käsittelyn ulkopuolelle. Aiheen rajautuminen suppeaan osaan kuntoutuksen vaiheita johtaa puolestaan siihen, että vastuu aiheen käsittelystä on vain hyvin pienellä ammattiryhmällä. Tämän kaiken seurauksena seksuaalisuuden apuvälineet osana kuntoutusta jäävät helposti kokonaan huomiotta.