Turvemaiden viljelyn nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Pohjois-Pohjanmaalla

Abstract

Tässä opinnäytetyössä selvitettiin turvemaiden viljelykäytänteitä, ravinnetalouden tehokkuutta ja turvemaaviljelyn merkitystä Pohjois-Pohjanmaalla, sekä laadittiin kehittämisehdotuksia turvemaaviljelyn ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Selvitys on osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteistä Hydro-Pohjanmaa –hanketta.

Selvitys tehtiin haastattelemalla neljää pohjoispohjalaista viljelijää, jotka harjoittavat karjataloutta. Selvitykseen saatiin aineistoa yhteensä 590 hehtaarilta, josta 255 hehtaaria on turvemaata. Tilojen turvemaiden pääasiallinen viljelykasvi oli nurmi, joka yleensä perustettiin suojakasvin kanssa. Kaikki tilat olivat raivanneet uutta peltoa 2000-luvulla ja pääasiallinen syy raivaukseen oli tilakoon kasvattaminen ja sitä seurannut tarve lisätä viljelyalaa ja lannanlevitysalaa.

Tiloilla käytettiin lannoitukseen ostolannoitteita ja tilojen omaa naudan lantaa. Turvemailla keskimääräinen lannoitus säilörehunurmelle oli 147 kg typpeä ja 15 kg fosforia hehtaarille vuodessa. Keskimääräinen karjanlannassa annettujen ravinteiden määrä säilörehunurmelle oli 60 kg typpeä ja 13 kg fosforia hehtaarille vuodessa. Lannan luovuttaminen, vastaanottaminen tai urakointipalveluiden käyttö lannan levityksessä ei ollut yleistä.

Tilojen viljavuustietojen perusteella turvemaiden pH kohoaa vähitellen säännöllisen kalkituksen johdosta. Turvemailla sekä fosforin että kaliumin viljavuusluokka vaihteli rajusti, fosforilla huononlaisesta arveluttavan korkeaan ja kaliumilla huonosta arveluttavan korkeaan. Myös ravinnetaseiden vaihteluväli oli erittäin suuri; säilörehunurmella typpitase vaihteli välillä -78-160 kg N/ha ja fosforitase välillä -9-27 kg P/ha.

Turvepeltojen ympäristökuormitusta voidaan tehokkaasti vähentää viljelyteknisin keinoin. Maan kuivumisen estäminen pohjaveden pinnan säätelyllä ja maan muotoilulla hidastaa turpeen hajoamista ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista. Monivuotinen nurmi käyttää maasta vapautuvia ravinteita ympärivuotisesti. Tarkennettu lannoitus ja kalkitus sekä karjanlannan käytön tehostaminen vähentävät maahan päätyviä ja sieltä huuhtoutuvia ravinnemääriä. Kevennetty muokkaus ja suorakylvö vähentävät erityisesti maaperän hiilidioksidipäästöjä.

The aim of this thesis was to investigate the peat soil cultivation practices, nutrient efficiency and the importance of peat soil cultivation in Northern Ostrobothnia. This thesis also aimed to identify means to reduce the nutrient load of peat soil cultivation. The study is part of Hydro-Pohjanmaa, a joint project between Seinäjoki University of Applied Sciences and Oulu University of Applied Sciences.

The study was conducted by interviewing four Northern Ostrobothnian farmers engaged in animal husbandry. The study covered a total of 590 hectares of cultivated land of which 255 hectares was of peat soil. The main crop of the peat soils was grass, which was usually set up with a protective plant. All the farms had grubbed up new fields in the 2000s. The main reason for doing this was the need to increase the cultivation and manure dissemination area.

The farms used purchased fertilisers and manure from their own livestock. For grass silage in peat soils, the average yearly amount of fertiliser was 147 kg of nitrogen and 15 kg of phosphorus per hectare. The average amount of nutrients per year in livestock manure for grass silage was 60 kg of nitrogen and 13 kg of phosphorus per hectare. The farms managed and used their own livestock manure.

According to the fertility data of the farms, the peat soil pH value rises gradually due to regular liming of the soil. Fertility classes varied drastically from poor to precariously high for phosphorus and for potassium. Also, the variation in nutrient balances was very high, for grass silage the nitrogen balance varied between -78-160 kg/ha and the phosphorus balance between -9-27 kg/ha.

The environmental impact of peat soils can be efficiently reduced by technical cultivation measures. To prevent the soil from drying by managing the groundwater level and by using land shaping measures slows down the decomposition of peat and reduces nutrient leaching. Perennial grass uses the nutrients from the soil throughout the year. Advanced fertilisation, liming and efficient application of livestock manure will reduce the amount of nutrients ending up in the soil and leaching from the soil. Minimum tillage and direct seeding will reduce carbon dioxide emissions from the soil.