Innostu, onnistu ja kukoista! Kaupunginosayhdistysten yhteisöllisen toiminnan helmiä ja tulevaisuuden visioita Helsingissä
Peltola, Sari; Willman, Leni (2024)
Peltola, Sari
Willman, Leni
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060621581

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee Helsingissä toimivien kaupunginosayhdistysten toimintaa ja sen tilaaja on niiden keskusjärjestö Helka, Helsingin kaupunginosayhdistykset ry. Kyseessä on tilaajan tarpeeseen ja toiveeseen perustuva tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa haluttiin koota tietoa kaupunginosayhdistysten monipuolisesta toiminnasta viime vuosilta ja korostaa hiljaisen tiedon siirtymistä eteenpäin myös tulevaisuuden työtä silmällä pitäen.
Opinnäytetyön aineisto kerättiin ensisijaisesti kyselyllä ja lisäksi osallistavalla paneelikeskustelulla, mutta myös vapaamuotoisesti toimintaa havainnoimalla. Havainnointia tehtiin syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Kysely lähetettiin Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:n jäsenyhdistysten hallituksille ja teemallinen osallistava asiantuntijapaneeli järjestettiin Helkan kevätkokouksen yhteydessä maaliskuussa 2024.
Asiantuntijat paneelissa toimivat tulevaisuuden muutosagentteina ja kevätkokouksen osallistujat saivat forum-vaiheiden aikana osallistua keskusteluun, esittää omia kysymyksiään ja pohtia toiminnan tulevaisuuden teemoja yhdessä panelistien kanssa. Kyselystä ja paneelista saatu tieto toi esiin sitä hienoa pitkäjänteistä kaupunginosayhdistysten työtä ja siinä tehtyjä saavutuksia, joita eri puolilla pääkaupunkia toteutetaan erinäisistä haasteista huolimatta. Haasteista merkittävin on vapaaehtoisten toimijoiden tavoittaminen ja sitouttaminen mukaan toimintaan.
Onnistumiset tehdään monilla alueilla hyvin pienillä resursseilla, niin osallistuvien ihmisten määrän kuin siihen käytettävien summien suhteen. Silti päällimmäinen huomio on kuinka valtavia ponnistuksia oman asuinalueen eteen toteutetaan. Alueen asukkaiden ja yritysten kanssa toteutetaan yhteiskehittämisen tavoilla erilaisia tapahtumia ja tarjotaan jatkuvia osallistumisen mahdollisuuksia kaupunginosan asukkaille. Olemme tämän työn kautta vakuuttuneita siitä, että kaupunginosayhdistysten työn merkitys alueen elinvoiman ja viihtyvyyden kannalta on merkittävää ja sellaista, joka ansaitsee kaiken mahdollisen tuen esimerkiksi kaupungin taholta.
Lopputuotoksena työssä saatujen tulosten perusteella laadittiin verkkojulkaisu; ”Tulevaisuuden vinkit kaupunginosayhdistysten toimintaan”. Siihen on koottu aineiston tuottamia kehittämisideoita vapaaehtoisvoimin toimiville yhdistyksille ja uusia keinoja toiminnan jatkuvuuden ja yhdistysten elinvoiman takaamiseksi.