Tukkipuun laatuun ja määrään vaikuttavat tekijät nyt ja tulevaisuudessa
Rantapelkonen, Jaakko (2024)
Rantapelkonen, Jaakko
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060621690
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060621690
Tiivistelmä
Työn aiheena oli arvioida, mitkä tekijät vaikuttavat metsästä saatavan tukkipuun laatuun ja määrään sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa joidenkin tekijöiden ollessa riippuvaisia muuttuvista olosuhteista. Vallitsevan tiedon ja käytäntöjen esittelyn ohella on teoreettisesti arvioitu, miten ilmastonmuutoksen vaikutuksista muuttuneet olosuhteet eroavat ja ovat verrattavissa nykyisiin olosuhteisiin metsänhoidon ja siten tukkipuun kasvattamisen näkökulmasta. Arvioitavana alueena oli Suomen valtio ja sen erityislaatuinen merellisen ja mantereellisen välinen ilmasto. Vertailun jälkeen
on sitten päätelty, millaiset metsänomistajat voisivat hyötyä eniten nykyisen ympäristön vaihtuessa tulevaisuuden teoretisoiduksi ympäristöksi.
Suomessa tukkipuun tuottaminen on soveliainta eteläisillä alueilla kasvukauden ollessa siellä pisimmillään ja kasvupaikkojen ollessa sopivia tukkia tuottaville puille, eli männylle, kuuselle ja koivulle. Tämän lisäksi puustoa vahingoittavien tekijöiden aiheuttama vahinko on siedettävää tai lievennettävissä, ja metsätilojen vesitaloutta on helpompaa ylläpitää, koska soistumisen vaara on vähäisempi haihtumisen ollessa riittävä. Ilmastonmuutos kuitenkin muuttaa joitakin tekijöitä, jolloin tilanne on joiltakin osa-alueilta erilainen. Ilmakehän lämmetessä esim. tuholaisten määrä nousee, sateet yleistyvät ja myrskyjen uhka pahenee. Toisaalta maaperästä tulee periaatteessa viljavampaa kaikkialla ja hiilidioksidia on enemmän saatavilla puustolle olennaisena kasvutekijänä, koska
se edesauttaa ilmakehän lämpenemistä.
Tulevaisuudessa muuntuneiden kasvupaikkojen metsänhoidosta ja tukkipuun kasvatuksesta löytyy enemmän potentiaalia ja kannattavuutta kaikkialla, jos uusiin tai kärjistyneisiin ongelmiin kyetään varautumaan ja sopeutumaan. Esimerkiksi pohjoisessa on todennäköisesti viljavampaa maata, mutta lisääntynyt sadanta yhdessä riittämättömän haihtumisen kanssa merkitsisi enemmän vesitalouden ylläpitämistä. Etelässä taas kasvukausi olisi pisin, mutta samalla lisääntyneitä ja puustoa pidempään turmelevia tuholaisia mahdollisesti yleistyneempien luonnonhasardien kanssa. Lyhykäisyydessään tulevaisuudessa olisi useimmiten sijaintikohtaisesti entisten etujen ja haittojen sijaan uusia sellaisia, jotka eroaisivat toisistaan esimerkiksi kustannusten lähteiden perusteella.
Tulevaisuudessa saataisiin tukkipuuta kaikkein varmimmin alueella, jossa olisi mahdollisimman paljon näitä uusia etuja haittojen ja menetysten riskien ollessa minimaalisia. Ne, jotka ennakoisivat ja omistaisivat nämä alueet, sijoittaisivat muiden edellä uuteen metsänhoitoon.
on sitten päätelty, millaiset metsänomistajat voisivat hyötyä eniten nykyisen ympäristön vaihtuessa tulevaisuuden teoretisoiduksi ympäristöksi.
Suomessa tukkipuun tuottaminen on soveliainta eteläisillä alueilla kasvukauden ollessa siellä pisimmillään ja kasvupaikkojen ollessa sopivia tukkia tuottaville puille, eli männylle, kuuselle ja koivulle. Tämän lisäksi puustoa vahingoittavien tekijöiden aiheuttama vahinko on siedettävää tai lievennettävissä, ja metsätilojen vesitaloutta on helpompaa ylläpitää, koska soistumisen vaara on vähäisempi haihtumisen ollessa riittävä. Ilmastonmuutos kuitenkin muuttaa joitakin tekijöitä, jolloin tilanne on joiltakin osa-alueilta erilainen. Ilmakehän lämmetessä esim. tuholaisten määrä nousee, sateet yleistyvät ja myrskyjen uhka pahenee. Toisaalta maaperästä tulee periaatteessa viljavampaa kaikkialla ja hiilidioksidia on enemmän saatavilla puustolle olennaisena kasvutekijänä, koska
se edesauttaa ilmakehän lämpenemistä.
Tulevaisuudessa muuntuneiden kasvupaikkojen metsänhoidosta ja tukkipuun kasvatuksesta löytyy enemmän potentiaalia ja kannattavuutta kaikkialla, jos uusiin tai kärjistyneisiin ongelmiin kyetään varautumaan ja sopeutumaan. Esimerkiksi pohjoisessa on todennäköisesti viljavampaa maata, mutta lisääntynyt sadanta yhdessä riittämättömän haihtumisen kanssa merkitsisi enemmän vesitalouden ylläpitämistä. Etelässä taas kasvukausi olisi pisin, mutta samalla lisääntyneitä ja puustoa pidempään turmelevia tuholaisia mahdollisesti yleistyneempien luonnonhasardien kanssa. Lyhykäisyydessään tulevaisuudessa olisi useimmiten sijaintikohtaisesti entisten etujen ja haittojen sijaan uusia sellaisia, jotka eroaisivat toisistaan esimerkiksi kustannusten lähteiden perusteella.
Tulevaisuudessa saataisiin tukkipuuta kaikkein varmimmin alueella, jossa olisi mahdollisimman paljon näitä uusia etuja haittojen ja menetysten riskien ollessa minimaalisia. Ne, jotka ennakoisivat ja omistaisivat nämä alueet, sijoittaisivat muiden edellä uuteen metsänhoitoon.