Maanalaisen infran tiivistäminen kaupunkiympäristössä – infratunneli osana ratkaisua

Abstract

Kaupunkiympäristön tiivistyminen oli lisännyt tarvetta kehittää ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa katutilan käyttöä, lisätä katuvihreää ja vähentää toistuvia kaivutöitä. Maanalaisen infran hajautunut sijoittelu ja verkostojen suojaetäisyydet muodostivat huomattavia rajoitteita suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämän vuoksi infratunnelia tarkasteltiin vaihtoehtoisena maanalaisen infran tiivistämisen ratkaisuna. Tavoitteena oli selvittää, missä olosuhteissa tunnelijärjestelmä voisi olla elinkaaritalouden, kaupunkiympäristön laadun ja katuvihreän kannalta perusteltu. Koska aihepiiriä oli tutkittu Suomessa vähän, valittiin aineistolähtöinen analyysimenetelmä. Aineiston tulkinta rakentui tutkimuskysymysten varaan, ja laadullisen tutkimuksen periaatteet ohjasivat prosessia. Tutkimuksen tavoitteet, kysymyksenasettelu ja aineistonkeruu muodostivat analyysin rungon. Aineisto koostui kirjallisuudesta, referenssikohteista, sidosryhmähaastatteluista sekä kansainvälisistä selvityksistä ja laskelmista. Tulosten perusteella infratunnelin investointikustannus oli tiiviissä kaupunkiympäristössä perinteistä katupoikkileikkausta korkeampi. Pitkän aikavälin tarkastelu osoitti kuitenkin, että jo 50 vuoden elinkaaren aikana kustannusero kääntyi infratunnelin eduksi. Säästöjä syntyi erityisesti vähäisem-mistä katuhäiriöstä, päällysrakenteiden pidemmästä käyttöiästä ja hätäkorjausten tehokkaammasta toteutuksesta. Sosiaalinen hyöty ei kuitenkaan realisoitunut automaattisesti, vaan edellytti, että vapautuva katutila suunniteltiin ihmislähtöiseen käyttöön, kuten viheralueisiin, kävely- ympäristöihin ja oleskeluun. Johtopäätöksenä todettiin, että infratunneli voi olla taloudellisesti ja kaupunkiympäristön kannalta perus-teltu ratkaisu erityisesti kohteissa, joissa maanalaista infraa joudutaan huoltamaan säännöllisesti, ja jossa katutilan arvo on korkea. Ratkaisu ei kuitenkaan sellaisenaan poistanut maankäytön ja ylläpidon haasteita, vaan edellytti uusia toimintamalleja ja verkostotoimijoiden sitoutumista. Pelkkä investointivaiheeseen perustuva kustannusvertailu ei riittänyt arviointiperusteeksi, vaan olennaiseksi nousi koko käyttöiän aikainen taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen vaikutus.