Aikuisen rooli partiolippukunnassa
Pensola, Veina-Elisa (2016)
Pensola, Veina-Elisa
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201602102091

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tilaajana toimii Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry (SP-SF). Tarve ja aihe tulivat tilaajalta.
Suomen Partiolaiset ry vastaa Suomessa partiotoiminnasta. Keväällä 2015 Suomen Partiolaisten aikuisryhmä määritteli vapaaehtoisille seitsemän erilaista roolia. Roolien tarkistamisen jälkeen aikuisryhmä pääsee tekemään rekrytointilomakkeita, joiden avulla aikuisrekrytointia voidaan kohdentaa juuri niihin rooleihin, joissa toimijoista on eniten pulaa.
Opinnäytetyön tavoitteena oli ensisijaisesti selvittää aikuisten vapaaehtoisten jäsenten tehtäviä partiolippukunnissa. Toinen tavoite oli tarkastella sitä, miten hyvin tehtävät kohtaavat vapaaehtoisille määriteltyjen roolien kanssa. Tavoitteena oli myös saada selville mihin tehtäviin aikuisia kaivataan eniten lippukunnissa tällä hetkellä. Selvitys tapahtui lippukunnanjohtajille suunnatulla Webropol-kyselyllä.
Kyselyn tulokset paljastivat sen, että lippukunnat kaipaavat aikuisia lisää toimintaan mukaan. Aikuisia kaivataan kaikenlaisiin tehtäviin, mutta erityisesti esille nousi ryhmien johtajien puute. Lisäksi vastaukset paljastivat sen, että tämänhetkisten roolien alle ei jakaudu tasaisesti tekijöitä, sillä rooleja kuvaavia tehtäviä ei lippukunnissa ole.
Kyselyn tuloksia voi käyttää aikuisjäsenten partiotoimintaan rekrytoimisen parantamiseen ja ne ovat tarkoitettu SP-SF:in aikuisryhmän vapaaseen käyttöön. Kyselyn tuloksista saa tämän hetken kuvan aikuisten aktiivisuudesta partiolippukunnissa. Opinnäytetyön tietoperustaan liittyviä teemoja ovat partion kasvatus, aikuisen rooli ja vapaaehtoisten motivaatio vapaaehtoistyössä ja partiossa sekä Suomen Partiolaiset ry:n esittely.